Passage North / Anuk Arukpragasam


Sri Lanka on ollut viime aikoina uutisissamme täysin pieleen menneen taloudenpidon vuoksi. Maa otti lainaa sieltä täältä ja varsinkin Kiinalta, sitten rahat katosivat huonoon hallintoon ja korruptioon, ja seurasi maksukyvyttömyys, josta seurasi lääke- ja polttoainepula ja ties mitä. Surullista, syyttömät kärsivät johdossa olleiden törppöilystä. 



Aiemmin Sri Lanka oli uutisissamme sisällissotansa vuoksi. Sota oli sisällissotien tapaan raaka siviileitä tapattiin silmää räpäyttämättä, ammuttiin tykeillä jopa sen jälkeen kun he olivat jo joutuneet pakolaisleireille. Suuri määrä ihmisiä kuoli, saaren pohjoisosan tilanne jäi vuosikausiksi epävakaaksi ja köyhäksi. 


Passage North kertoo sisällissodan jälkeisestä ajasta, ja samalla sodasta, ja myös Intian ja Sri Lankan välisestä vihanpidosta, vähemmistöjen sortamisesta. Kirja kertoo näennäisesti nuoren miehen, Krishanin junamatkasta saaren pohjoisosaan isöäitinsä hoitajan hautajaisiin. Pari vuotta isoäitiä hoitanut Rani on lomallaan selittämättömästi pudonnut kaivoon ja kuollut. Koska isoäidistä ei enää ole matkaan, lähtee Krishan matkaa. 


Kirja ei kerro matkasta juuri mitään, mutta sitäkin enemmän Sri Lankan ja Intian viime aikojen historiasta. Krishan muistelee opiskeluaikojaan Delhissä, siellä kokemaansa herätystä oman maansa historiaan, suhdetta nuoreen kansalaisjärjestöaktiiviin, joka kanssa hän teki pitkän junamatkan Bombayhin ja jota muistellessa saamme tutustua Intian kastilaitoksen nykytilaan ja feministisen ja queer-toiminnan historiaan. Vähitellen kertomus palaa takaisin Sri Lankassa pohjoista kohti kulkevaan junaan, minkä myötä pääsemme tutustumaan Ranin kohtaloiden kautta sisällissotaan ja sen jälkiin, traumoihin, jotka eivät anna rauhaa. 


Kirja on hienosti kirjoitettu, kieli vivahteikasta, mutta takaumina ja muistoina etenevä kerronta on välillä raskasta luettavaa. Kirjan nimen antama lupaus matkasta ei jätä lukijaa rauhaa vaikka kirja nimenomaisesti ei kerro matkasta. Taide voi olla outoa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc