Molly & Henry - romaani sotavuosilta / Kjell Westö


Westö kertoo kirjansa epilogissa halunneensa jo kauan kirjióittaa romaanin sota-ajasta. Hän myös huomauttaa, että kirja on kuvitelmaa vaikka tapahtuukin todellisessa kaupungissa ja vaikka kirjassa on todellisia tapahtumia, se ei kuitenkaan ole autofiktiota. 



Kirjan päähenkilöt ovat Molly, kolmekymppinen näyttelijätät, ja hänen rakastettunsa Henry, nelikymppinen HBL:n toimittaja. Kirjan alussa Molly on junassa matkalla Ruotsiin teatteriseurueen kanssa. Heidän tehtävänään on kerätä myötätuntoa ja tukea Suomen sotaponnisteluille talvisodassa, on marraskuus 1939. Henry työskentelee sotakirjeenvaihtajana rintamalla, ei ota osaa taisteluihin, mutta kokee sodan kauhut. Kirja kertoo tapahtumista vuoron perään kummankin näkökulmasta. 


Kirja seuraa todellista historiaa pitkälle jatkosotaan asti. Sota on koko ajan läsnä, mutta sen lisäksi kirja kertoo aikansa teatteri- ja elokuvatuotannoista, kaupungin iloista ja suruista, päähenkilöittensä rakkaustarinaa. Välillä elämä on kuin sotaa ei olisikaan, rakkaushuolia, ryyppäämisestä aiheutuvia riitoja, mustasukkaisuutta. Kerronta on uskottavaa.


Kerronnan lisäksi miljöiden kuvaus on uskottavaa ja nautinnollista. Westön tapa kuvata Helsinkiä, ruotsalaisen keskiluokan elämää 1940-luvulla, musiikkia, mökkeilyä, vaatteita, kulkupelejä on kiehtovaa, kirjaa voi fiktiivisyydestään huolimatta lukea historian kuvauksena.


Kirja on itsenäinen jatko-osa Westön aiemmalle romaanilla Helsinki 1938, joka kannattaa lukea silti ensin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc