Poikkeama / Hervé le Tellier

 Poikkeama / Hervé le Tellier 



Kirjan asetelma vaatii lukijan uskomaan mahdottomia: lentokone joutuu ukkosmyrskyyn matkallaan Pariisista New Yorkiin, mutta laskeutuu sitten kuitenkin - ei New Yorkiin vaan USA:n ilmavoimien tukikohtaan, jonne viranomaiset sen pakottavat. Käy näet ilmi, että sama lentokone samalla lentonumerolla ja saman miehistön ohjaamana (ja samoin matkustajin) laskeutui jo 3 kuukautta aikaisemmin.

Nyt sitten USA:n maaperällä on lentokoneellinen ihmisiä, jotka ovat jo muualla. On siis koko joukko kaksoisolentoja. Tämmöinen peli ei vetele, joten armeijan avuksi kutsutaan kaksi matematiikan professoria, jotka ovat jo 20-kymppisinä opiskelijoina laatineet ohjeet tämänkaltaisten tilanteiden hoitamiseen. 


Kirja pyrkii ottamaan kaiken irti kaksoisolennoista, aikamatkustuksesta. Se onnistuukin aika pitkälle, mutta jossain vaiheessa uskottavuus rapisee, ei vähiten pääosissa hääräilevien pahvihahmomaisten professorien vuoksi. Muiden pääosanhenkilöiden kaksinaisuudesta kirja ei saa kovin paljon irti, henkilöt ovat kiinnostavampia teoksen alkupuolella, jossa heidät esitellään - vaikka toki kaikki henkilöt ovat thrillereiden vakiosakkia. 


Mainittakoon, että myös Kiinalla on vastaava tuplalentokone omassa tukikohdassaan. Siitä kirja ei paljoa saa irti. 


Kirjan idea on parempi kuin toteutus, mutta rohkea yritys kirja on. Muutaman lukutunnin arvoinen se hyvinkin on. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc