Active hope / Joanna Macy




Joanna Macyn kirja Activa Hope kertoo miten itse kukin voi pitää huolta itsestään, läheisistään, ja toimintakyvystään maailmassa, jossa monenmoisten ongelmien vuoksi on joskus vaikeata pysyä toiveikkaana. 


Siinä missä Ville-Juhani Sutinen toteaa, että maailma on rikki ja rikkinäisyyden kanssa on vain opittava elämään, ehkäpä uteliaana kaikesta tulevasta, Hope lähtee 1960-luvun hippiaatteen periaatteista: yhdessä tekemisestä, itämaisesta viisaudesta meditaatioineen ja osin myös muiden alkuperäiskansojen tavasta elää tasapainossa ympäristönsä kanssa. 


Kirjassa on paljon erilaisia tapoja löytää oma itsensä, harjoituksia ja työkaluja. Suurin osa työkaluista on tarkoitettu yhdessä läheisten - tai muiden toivoa kaipaavien - kanssa tehtäviksi. Monet harjoitukset ovat tuttuja kaikille, jotka ovat edes vähän vaihtoehtoliikkeissä 1990-luvun jälkeen olleet mukana, mutta uusiakin on. 


Kirjasta jäi vähän hämmentynyt olo. On selvää, että toivon ylläpitäminen on parempi kuin toivottomuuteen vaipuminen, joka minuakin usein, tänäänkin, uhkaa ja vaivaa. Ja on selvää, että muiden kanssa yhdessä tekeminen ja lähimmäisten auttaminen on onnellisuuden ja siis toivonkin lähde. Silti jäin ihmettelemään suositeltujen keinojen tuttuutta ja osin myös syytä kirjan julkaisemiseen. Tuskin kirjan lukemisesta haittaakaan on. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc