Sata auringonkiertoa / Maritta Lintunen
Sotikoffien suku on evakoitunut Karjalasta Loukkuvaaran autioon tupaan. Maa on köyhää, tilat pieniä, ihmiset köyhiä, ihmisiä on maatalouden muutoksen myötä liikaa, töitä vähän. 1970-luvulla tilanne kärjistyy, lehdistö ja TV kutsuvat Loukkuvaaran kaltaisia seutuja kehitysalueiksi, mikä katkeroittaa. On aika jatkaa matkaa, evakkopolvi jää paikalleen, heidän lapsensa pakenevat Ruotsiin.
Elämä Ruotsissa on parempaa vaikka koti-ikävä ajaakin perheen esikoisen takaisin Loukkuvaaraan. Muut jäävät hammasta purren Göteborgiin. Työ Volvon tehtailla on raskasta, aikuisten vaikea oppia Ruotsia, kuopuksen Leenan ei niinkään.
Seppo elää elämäänsä autioituvassa Pohjois-Karjalassa, muut Ruotsissa. Kesäisin perhe käy Loukkuvaarassa näyttämässä Volvoaan, Leena kärsii ja protestoi. Elämä jatkuu, Leena saa Monika-tyttären, joka kirjan alussa alkaa kirjoittamaan artikkelia sukunsa elämästä. Artikkelin kirjoittamisen myötä paljastuu asioita, joista ei ole puhuttu, katkeruuksia, ja salaisia rakkauksi.
Kirja kertoo koskettavasti maahanmuutosta, ottaa vaivihkaa kantaa nykyiseen, ei julista, kuten hyvän romaanin ei pidäkään. Harvoin lukee kirjaa, jonka kirjoittaja luottaa kertomukseensa niin, ettei hänellä ole tarvetta alleviivata vääryyksiä, ei ohjelmallisesti julistaa jotain ennakkoon päättämäänsä ajatusta. Kertomus kertoo minkä kertoo, kirjan henkilöt - jopa kirjailija Matti Pulkkinen - kertovat minkä kertovat.
Kirjaa voi lukea monella tapaa: dokumentaarisena kuvauksena sadan auringonkierron ajasta Suomessa, rakkausromaanina, kehitysromaanina. Kaikki tavat ovat varmaankin oikeita.
Lintusen kieli on yhä novelistin tapaan tarkkaa, kaunista, ja osa luvuista kuin novelleja vaikka vähemmän kuin hänen aiemmissa kirjoissaan. Kirja on kirjoitettu usean henkilön näkökulmasta, mutta tavanomaisesta poiketen lukujen aluissa ei mainita kertojia, mikä on viehättävää.
Suurenmoinen kertomus, tärkeä kannanottoa ja huikeaa kirjoittajuutta. Suosittelen. Kirjan lukemiseen kuluu noin 5 tuntia, jotka ovat hyvin käytetyt.

Kommentit