Kierrätystä ja kirsikankukkia / Inkku Kärkkäinen



Inkku Kärkkäisen esikoisromaanin päähenkilö on 36-vuotias Minna, Helsingin Punavuoressa asuva sinkku ja yrittäjä, joka auttaa kotinsa kanssa pulaan joutuneita ammattijärjestäjänä. Aiemmin Minna on työskennellyt toimistohommissa, mutta surkean pomon etc ansiosta hän innostui yrittäjyydestä. 


Kirjassa kulkee rinnakkain ja toisiinsa kietoutuen kaksi tarinaa. Toisessa Minna tapaa asiakkaitaan, näkee millaista pääosin keskiluokkaisten ihmisten elämä on tavarapaljouden keskellä. Kodit ovat täynnä vaatteita, leluja, lehtiä, ja siivoamiseen ei riitä aikaa. Aika ja voimat kuluvat monilla lasten parissa, harrastuksiin kuljettamisessa. 


Minnan asiakkaat ovat keskiluokkaisuudesta huolimatta moninaisia: on 7-lapsinen perhe, on ensimmäistä lastaan odottava nuoripari, on 90-vuotias miehensä menettänyt. Kaikkia heitä yhdistää tavarapaljouden lisäksi tarve puhua, jakaa huoliaan, joille arjessa ei ole kuulijaa. Ja niin Minna kuuntelee, roolissaan pysytellen neuvookin. 


Asiakkaan tapaamisesta alkaa kirjan toinen tarina. Minna tapaa Juhan, jolla on 360 tavaraa, mutta joka haluaisi vähentää tavaroiden lukumäärän alle sataan. Kirja seuraa Minnan ja Juhan tarinaa, joka sekin kietoutuu tavaramäärän ja rahankäytön piilottamiin syvempiin kysymyksiin elämästä, perheistä. Neuvoja antavat taustalla Minnan äiti ja hyvä ystävä Jenni, jonka kanssa Minna viestii puhekuplina ladottuina viesteillä. 


Kärkkäisen kirjaa voi lukea melkeinpä dokumentaarisena kuvauksena 2020-luvun Helsingistä, sen asukkaista, keski-ikäisten elämästä. Kirjasta on helppo tunnistaa omaa elämäänsä, mikä on kiehtovaa, ja pakottaa lukijan miettimään omia valintojaan, kodissa majailevia tavaroita. 


Kirjan keskeiset hahmot ovat hyvin luotuja, lukija ryhtyy välittämään heidän kohtaloistaan. Minnan asiakkaat sen sijaan jäävät enemmän statisteiksi, omien elämiensa symboleiksi. Se ei lukukokemusta häiritse. 


Kirja on kuulemma feel good -kirjallisuutta. Ja hyvä mieli sen lukemista tulikin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc