Tuli on kaikki tulet / Julio Cortázar

Kjell Westön romaanissa Coda nuoret perustuvat 1980-luvun alussa avantgarde-ryhmän Kronoopit. Nimi on peräisin Cortázarin teoksesta, joita Codan päähenkilöt lukevat ja joista he intoilevat ja jotka muuttavat heidän nuoret elämänsä. Siksi piti lainana Cortázarin kertomuskokoelma.


Kokoelmaa kehutaan kielen tarkkuudesta, kertomusten mystisestä tavasta käsitellä aikaa ja paikkaa ja henkilöitä. Nämä kehut pitävätkin paikkana: aika kulkee nykäyksittäin, kertoja vaihtelee joissakin kertomuksista lauseesta toiseen ilman varoitusta. Paikat ovat viitteellisiä, eivät todellisia.
Eräässä kertomuksessa Pariisin kehätie ruuhkaantuu ja autojen nimillä mainitut henkilöt muodostavat ryhmiä, maalaiset heitä hylkivät ja erityisesti henkilö nimeltä Porsche myy vettä mustassa pörssissä. Ruuhka jatkuu ja vuodenajat vaihtuvat kunnes on aika jatkaa matkaa.
Toisen kertomuksen päähenkilönä on äiti, joka on heikko ja kuolemassa ja jolta sukulaiset salaavat hänen poikansa kuoleman. Poika on kuulemma saanut töitä naapurimaasta, jonka vastaan on alkanut sota ja kirjeetkin kulkevat huonosti. Tarina on hienosti kerrottu vaikka ei enää nykyään omaperäinen - esim elokuvassa Goodbye Lenin on vastaava.
Eräässä kertomuksessa nuori poika on sairaalassa ja vaikka leikkaus onnistuu, hoito ei. Sairaalan henkilöstä on kummallista, öisin tapahtuu merkillisyyksiä. Ja sitten on kertomus kuubalaisista vallankumouksellisista piiritettyinä viidakosssa ja heidän paostaan soiden halki.
Uskon että nämä kertomukset ovat olleet sykähdyttäviä nuorille älyköille pilvenpolton lomassa 1980-luvun Helsingissä. Just nyt kertomusten ainutlaatuisuus on vähäisempää. Lukea niitä kyllä kannattaa vaikka metromatkoilla.

Kommentit

Vuoden suosituimmat

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Lasihotelli / Emily St. John Mandel

Karl Ahon matka Stalinin punaiseen helvettiin / Sven Pahajoki