Vähemmän valon aikaan / Eugen Ruge

Tiesittekö, että etätyöt keksittiin toimistopulan riivaamassa DDR:ssä 1960-luvulla? Ja että silloinkin etätyössä olevat eivät millään olisi halunneet käyttää aikaa työpaikalle siirtymiseen ja keksivät ties mitä tekosyitä (bussi rikki etc) ettei vaan olisi tarvinnut? No, en tiennyt minäkään ennen kuin luin Eugen Rugen sukusaagan Vähemmän valon aikaan. 

Kirja kertoo elämästä DDR:ssä ja yleisemmin itäblokissa 1930-luvulta 2000-luvun alkuun. Charlotte ja Wilhelm ovat paenneet Saksasta natseja Moskovaan, selvinneet vainoista ja päätyneet Meksikoon, josta heidän kutsutaan DDR:ää rakentamaan 1950-luvulla. He asettuvat Berliiniin rakentaamaan elämäänsä ja taloaa. Heidän poikansa Kurt palaa Stalinin leireiltä venäläisen vaimonsa kanssa. Heille syntyy poika, joka etsii isoäitinsä jälkiä Meksikossa. Ja pojalle poika, elämä jatkuu.

Perheet elävät, kukin omalla tavallaan, on perinteisiä juhlia, jotka kuten missä vain, mutta taustalla koko ajan kommunistisen maan vainoharhainen hallinto, ilmiannot, ja eri ihmisten erilainen uskollisuus aatteelle. 

Kertomus etenee erillisiä säikeinä vuosien mukaisesti. Samat tarinat, erityisesti Wilhelmin 90-vuotissynttärit, kerrotaan eri näkökulmista ja vähitellen niistä paljastuu useita puolia, jotain on kätkettynä, jo unohtunut tai peiteltynä. Loppua kohti kerronta monimutkaistuu, tarinat kietoutuvat läpipääsemättömäksi, eikä edes DDR:n loppu selvitä vyyhtiä.

Ihmisyys on kaikkialla sama, mutta puitteet vääristävät. Elämä jatkuu vaikka mikä olisi.