Asema / Eino Santanen

Tämä saattaa olla vuoden 2026 paras suomalainen romaani. Eino Santanen kirjoittaa kuin vimmattu, väärin käsiin päätynyt hullu tekoäly. Tai ehkä sittenkin ihminen, koska tekoäly tuskin vielä osaa olla romaanin verran itseironinen ja suhtautua itseensä humoristisen sarkastisesti.

Kirjassa ollaan tulevassa, joka on nyt. Työttömiä on paljon, heistä osa on pakotettu tukien peruuttamisen uhalla Asemalle. Siellä heille tekoälykäs konsultti opettaa nostamaan arvoaa, tuomaan itsensä tykö algoritmille ja saamaan näkyvyyttä. Ilman näkyvyyttä ei ole mitään, ei arvoa eikä leipää. Kouluttaja simputtaa, paasaa ja jankkaa kuin humalainen LinkedIn. Oppilailla ei ole nimiä, he saavat sellaisen vasta osoitettuaa arvonsa algoritmin silmissä. 

Mikä alkaa jotensakin tolkullisena konsultointina, koulutuksena, lähtee pian käpälästä. Kouluttajan puheet pitenevät, hänen suosikkinsa saavat kaiken ja muut turpiinsa. Jossain vaiheessa kouluttajalle käy huonosti. Aseman vieressä on näet Kasa, jossa on vuoren verran verkkokauppojen tuotepalautuksia ja muuta turhaksi käynyttä. Kasan omistajuus on epäselvä, mistä seuraa ongelmia, kun asemalle ryntää metsäpalojen kodeistaan ajamia ja järjestys katoaa. 

On hieman epäselvää onko kirjassa perinteisessä mielessä tarina. Ehkä se on vain kuva nykyajasta, jonkinlainen vyöry ja kommentaari. Jos lukija antautuu vyörylle, hän saa paljon, aivan uuden näkökulman maailmaamme. Jos taas lukija odottaa tolkkua, järjestystä ja juonta, niin sitten käy kuin Kasalle, eli sekaisin menevät telkkarit ja talkkunat. 

Huikea teos. On kiinnostavaa nähdä miten hyvin juuri nyt ajankohtainen teos kestää aikaa. Miltä se vaikuttaa 20 vuoden kuluttua. Onko se profeetallinen vaiko vain nolo?