Helsingin kaupunkipyörät - testiraportti
Helsinki sai viimein käyttöön maailman muista pyöräilykaupungeista tutut kaupunkipyörät. Kävin eilen HePon puheenjohtajana pitämässä juhlapuheen avajaistilaisuudessa. Kehuin pyöriä kovasti. Kehuin niitä myös Radio Suomen haastattelussa.
En tosin eilen ennen kehujani ollut ehtinyt pyörillä juurikaan polkemaan. Ihan snadisti vaan Narinkka-torilla pyörittelin. Hyvältä tuntui, siksi tohdin julkisesti kehua sekä järjestelmää että pyöriä.
Tänään ehdin lounaan jälkeen testaamaan pyöränkin. Olin lounaalla Weeruskassa Alppilassa. Seuraava ratikka olisi tullut vasta 6 minuutin päästä, joten kävelin kilometrin verran kaupunkifillariasemalle. Asemiahan on paljon tiheämmässä, mutta Weeruska ja Alppila ovat järjestelmän ulkopuolella.
Helsinginkadun asemalla oli muutama pyörä. Valitsin niistä yhden ja ryhdyin ottamaan järjestelmää käyttööni. Olin jo aiemmin luonut itselleni tunnukset netissä, joten käyttöönoton piti olla simppeliä. Niin se olikin: pyörän näyttö kertoi mitä piti milloinkin tehdä. Pyörän numeronäppäimistön outouden vuoksi jouduin tekemään temput kahteen kertaan, mutta sitten sain fillarin telineestä.
Satulan korkeus on helppo säätää sopivaksi. Muita säätöjä ei olekaan. Kirja etukoriin ja matkaan kohti Kaisaniemeä. Valitsin reitiksi Helsinginkadun ja Hämeentien - onhan sitä hieman juhlittava viime viikon historiallista päätöstä rakentaa Hämeentielle pyöräkaistat.
Pyörä kulki mukavasti. Mitään isompaa valittamista ei ole. Vaihteiden välitykset ovat tarpeeksi laajat: ainoastaan Hämeentien alamäessä välitykset alkoivat loppua kesken. Ykkösvaihde on kevyt. Pyörä kulkee riittävän vakaasti. Vilkkaan liikenteen seassa tuntui ihan normaalilta polkea. Etujarru on tehokas, joskin sen käyttö vaatiin melko paljon voimaa.
Pieniä ongelmia toki oli: vaihteet vaihtoivat itsekseen pienemmälle; putkelta polkiessa jokin antoi periksi ja polkimet pyörähtivät 90 astetta yhtäkkiä; takajarru ei jarruta.
Hieno systeemi. Uskon, että nyt käytössä olevat 500 pyörää ja 50 asemaa eivät riitä alkuunkaan.
Edit eli lisäys: Ei tuollaisella pystyasentoisela painavahkolla leveärenkaisella kyllä millään vaihteistolla pystyisi kovin nopeasti kaahaamaan. Loppuu tehot kesken. Veikkaisin, että 25km/h vaatii jo yli 200W, 30km/h reilusti yli 300W, mikä on kyllä paljon tuollaisessapolkemisasennossa.
Hyvin harva viitsii kaupunkipyörällä polkea edes 200W teholla. Siinähän tulee ihan reilusti hikikin, koska haihdutettavaa lämpöä on vähintään 800W.
| Narinkka-torin asemalla |

| Ensimmäiset kilometrini |

Kommentit