Koronapäiväkirja #25, keskiviikko 15.4.2020
Uudenmaan rajat ovat taas auki. Sulkeutuivat 28.3. Muistan olleeni kävelyllä, juuri olin vaihtanut aamun kuulumiset Sankku-ponin kanssa, lukiessani rajojen sulkemisesta. Ihan kuin siitä olisi kauemmin, aika kuluu nyt nopeasti, mutta tuntuu pitkältä.
Ilmoittaessaan rajan avaamisesta pääministeri Marin muistutti, että nyt ei ole aika mennä mökille. Saman tien HS haastatteli bensa-asemilla iäkkäitä, jotka olivat matkalla Uudeltamaalta mökille, jonnekin Karjalaan. Itse en kyllä nykytilanteessa lähtisi mihinkään yli 30 kilometrin päähän Suomen parhaasta sairaalasta eli HUS:sta. Yleensäkin on viisasta viettää suurin osa elämästään yliopistollisen keskussairaalan läheisyydessä. Sen verran opin isäni sydänsairaudesta.
Koronavirustestiin pääsee tästedes ilmeisesti kuka tahansa, jolla lääkärin mielestä on covid-19-taudin oireita. Testejä on nyt mahdollista tehdä 5000 päivässä ja niitä on viime päivinä tehty alle 2500 kappaletta. Hienoa kehitystä. Jos oletamme, että joka viides testi löytää tautiin sairastuneen, niin testit riittävät 30000 sairastuneen löytämiseen kuukaudessa. Koska tartuntoja on nyt löydetty reilut 3000, niin vaikka niitä olisikin 10 kertaa enemmän, 30000 tartunnan löytäminen testaamalla saattaa hyvinkin riittää. Testin jälkeen tartunnan saaneet joko määrätään karanteeniin, tarvittaessa ulkopuolelta lukittavaan asuntoon, tai otetaan sairaalaan hoitoon. Näin toimien on varmasti mahdollista hidastaa viruksen leviämistä.
Tilanne on Suomessa hyvä. Vähitellen alkaa kertyä tietoa, jonka perusteella asiantuntijat voivat suunnitella rajoitusten höllentämistä ja normaalimpaan yhteiskuntaelämään siirtymistä. Hyvin todennäköisesti helmikuun alun meininkiin emme pääse ennen rokutuksen kehittämistä. Suomalaiset tutkijat esittävät, että Suomi rahoittaisi rokotteen kehittämisen, mahdollisesti jo kesäksi, ja antaisi rokotteen reseptin ilmaiseksi koko maailmalle. Sopisi hyvin Linuxin jatkoksi.
Koska virukseen on sekä todennäköisesti mahdollista kehittää rokote että löytää sairautta lieventäviä lääkkeitä, epidemian pitäminen hallinnassa - samalla yhteiskuntaa vähitellen normalisoiden - on erittäin tärkeätä ja vähentää covid-19-tautiin kuolevien määrää. Jos epidemia ei pysy hallinnassa, kuten on käynyt esimerkiksi Lombardiassa ja New Yorkissa (tänään meni siellä 10000 kuolleen raja rikki, vastaa siis noin 6700 kuollutta Suomessa), sairaanhoito romahtaa ja kuolleiden määrä lähtee jyrkkään kasvuun.

Toivottavasti tilanne Suomessa pysyy jatkossakin yhtä hyvänä kuin nyt. Se ei vaadi muuta kuin malttia ja määräysten noudattamista, ihan meiltä jokaiselta.
Suomessa ovat yhä voimassa seuraavat rajoitukset.
Oma päiväni meni nopeasti kävellessä, kirjoitellessa, lukiessa, kokatessa, nukkuessa ja illalla taas kävellessä. Aamulla satoi lunta, illalla oli kaunis tyyni selkeä sää.
Aiemmat koronapäiväkirjani.
![]() |
| Kaunis ilta tänään |

| Voimassa olevat rajoitukset |
Aiemmat koronapäiväkirjani.

Kommentit