Pyörämielenosoituksia keväällä 1990
"Että ottaa päähän autojen ylivalta!", ajattelin keväällä 1990. Jotain sille on tehtävä, on näytettävä, että kaupungissa on muitakin liikkeellä kuin autoilijoita. Erityisesti pyöräilijöitä on ja olisi enemmän, jos heille olisi annettu tilaa. Näin ajattelin keväällä 1990 ja päätin järjestää pyörämielenosoituksen.
Tuumasta toimeen. Ensin piti keksiä missä mielenosoitus olisi näkyvin ja siten mahdollisesti vaikuttaisi päätöksiä tekeviin. Olin jo aiemmin ollut mukana jotakin vastustavassa mielenosoituksessa eduskuntatalolla, jopa pitänyt siellä Rauhapiipun puheen ja puheen jälkeen pyrkinyt sisälle eduskuntaan. Sieltä minun poliisi poisti hyvin ystävällisesti mutta päättäväisesti, heti ovelta.
Päätin siksi, että hyvä paikka mielenosoitukselle olisi Mannerheimintie Postikadun ja Erottajan välillä. Siinä olisi hyvä pyöräillä koko ajoradan leveydeltä edestakaisin muutamia kierroksia.
Seuraava ongelma oli saada ihmisiä paikalle. Vuonna 1990 sähköposti ei ollut yleisesti käytössä. Ihmiset piti tavoittaa lapuin ja kirjein. Kopioin kutsuja ja kävin jakamassa niitä pyörien tavaratelineille yliopiston kampuksella ja keskustassa. Sain myös lainaksi HePon eli Helsingin Polkypyöräilijöiden osoitteiston ja lähetin kirjeen kaikille HePon jäsenille, ihan itse ja omin rahoin. Osoitteiston sain joltakulta Tapiolassa, josta palatessani eksyin pahemman kerran.
Viesti lähti ilmeisesti hyvin liikkeelle, koska sain puhelimitse eräältä autoilijalta tappouhkauksen, jonka mukaan minulle ja fillarilleni käy kalpaten, jos en peru mielenosoitusta. En tietenkään perunut, sain uhkauksesta vain lisää intoa. Nimettömät uhkaukset on syytä jättää huomiotta.
Mielenosoituksen hetki koitti. Odotin ihmisiä Ruohonjuuren mökin luona VR:n makasiinien vieressä. Hieman jännitti tuleeko ketään. Sitten vähitellen kellot alkoivat soida ja pyöräilijöitä kerääntyi paikalla liki 100. Lähdimme polkemaan, nousimme Mannerheimintielle ja levittäydyimme koko ajoradan leveydelle. Hiljaksiin etenimme Erottajalle, kellot soivat, käännös takaisin pohjoiseen, Stockan edessä mummot ihmeissään. Poliisi ei estänyt meitä. Teimme muutaman kierroksen.
Mielenosoitus meni hyvin. Annoin Njassalle haastattelun Radio Cityn suoraan lähetykseen. Vihreä Lanka teki mielenosoituksesta kansijuttuna.
Toistimme mielenosoituksen vielä kerran ennen kesää. Sen jälkeen Helsingissä ei pyörämiekkareita järjestettykään ennen 2000-luvun Critical Mass -pyöräilyitä.
Tsekkaa myös aiemmat muistelmani ja pyöräilyyn liittyvät kirjoitukseni ja HePo-juttuni niin sinulle riittää lukemista korona-aikana!
Edit: vuonna 1970 oli myös pyörämielenosoitus, jossa pyöräilijät aamulla täyttivät Senaatintorin parkkipaikat fillareillaan. Hannu Tuominen lähetti mielenosoituksesta kuvan.
Tuumasta toimeen. Ensin piti keksiä missä mielenosoitus olisi näkyvin ja siten mahdollisesti vaikuttaisi päätöksiä tekeviin. Olin jo aiemmin ollut mukana jotakin vastustavassa mielenosoituksessa eduskuntatalolla, jopa pitänyt siellä Rauhapiipun puheen ja puheen jälkeen pyrkinyt sisälle eduskuntaan. Sieltä minun poliisi poisti hyvin ystävällisesti mutta päättäväisesti, heti ovelta.
 |
| Mielenosoituksen lähtöpaikka Ruohonjuuren mökin edessä |
Seuraava ongelma oli saada ihmisiä paikalle. Vuonna 1990 sähköposti ei ollut yleisesti käytössä. Ihmiset piti tavoittaa lapuin ja kirjein. Kopioin kutsuja ja kävin jakamassa niitä pyörien tavaratelineille yliopiston kampuksella ja keskustassa. Sain myös lainaksi HePon eli Helsingin Polkypyöräilijöiden osoitteiston ja lähetin kirjeen kaikille HePon jäsenille, ihan itse ja omin rahoin. Osoitteiston sain joltakulta Tapiolassa, josta palatessani eksyin pahemman kerran.
Viesti lähti ilmeisesti hyvin liikkeelle, koska sain puhelimitse eräältä autoilijalta tappouhkauksen, jonka mukaan minulle ja fillarilleni käy kalpaten, jos en peru mielenosoitusta. En tietenkään perunut, sain uhkauksesta vain lisää intoa. Nimettömät uhkaukset on syytä jättää huomiotta.
Mielenosoituksen hetki koitti. Odotin ihmisiä Ruohonjuuren mökin luona VR:n makasiinien vieressä. Hieman jännitti tuleeko ketään. Sitten vähitellen kellot alkoivat soida ja pyöräilijöitä kerääntyi paikalla liki 100. Lähdimme polkemaan, nousimme Mannerheimintielle ja levittäydyimme koko ajoradan leveydelle. Hiljaksiin etenimme Erottajalle, kellot soivat, käännös takaisin pohjoiseen, Stockan edessä mummot ihmeissään. Poliisi ei estänyt meitä. Teimme muutaman kierroksen.
Mielenosoitus meni hyvin. Annoin Njassalle haastattelun Radio Cityn suoraan lähetykseen. Vihreä Lanka teki mielenosoituksesta kansijuttuna.
Toistimme mielenosoituksen vielä kerran ennen kesää. Sen jälkeen Helsingissä ei pyörämiekkareita järjestettykään ennen 2000-luvun Critical Mass -pyöräilyitä.
Tsekkaa myös aiemmat muistelmani ja pyöräilyyn liittyvät kirjoitukseni ja HePo-juttuni niin sinulle riittää lukemista korona-aikana!
Edit: vuonna 1970 oli myös pyörämielenosoitus, jossa pyöräilijät aamulla täyttivät Senaatintorin parkkipaikat fillareillaan. Hannu Tuominen lähetti mielenosoituksesta kuvan.
 |
| 1970 mielenosoituksesta |
Kommentit