Kaikki kotini
Korona kirvoittaa muistot. Muistelin jo elämäni kahviloita ja baareja. Tänään muistelen kotejani.
(1) Papinkatu 8 A 21, Tampere, 1968 - 1980
Vanhempani olivat muuttaneet C-rapun kaksiosta A-rapun kolmioon ennen syntymääni. Täällä asuin ensimmäiset 12 elinvuottani. Muistan asunnon pitkän eteiskäytävän, sen seinän ison peilin, läpikäveltävän keittiön. Eteisessä joskus pelasimme jääkiekkoa, mutta emme saaneet peiliä rikki.
Muistan lastenhuoneen, jossa nukuimme veljeni kanssa kerrossängyissämme ja teimme läksyjämme. Kolmannella luokalla sain luvan tehdä läksyni isän työpöydän ääressä vanhempieni makuuhuoneessa. Se tuntui hienolta.
Isäni osti aina uusinta teknologiaa. Muistan ensimmäisen väritelevisiomme, josta katselimme kuuden miljoonan dollarin miestä. Ensimmäiset Salora-stereot soittivat minulle Baccaran levyltä yes sir I can boogie. Muista isän 1960-luvulla Saksasta tuoman grillin, jossa hän paistoi meille pihvejä ja kyljyksiä.
Asunnossa on parveke, sen edessä iso vaahtera. On vieläkin, kävin katsomassa muutama vuosi sitten. Vaahtera kiehtoi minua ja veljeäni. Sen kukat ja siemenet, nenät. Parvekkeella vietimme paljon aikaamme, majankin sinne usein rakensimme.
Talossa asui paljon lapsiperheitä. Pihalla oli aina kavereita, joiden kanssa leikkiä, pyöräillä, lumisotia. Isompia ja pienempi nassikoita, siinä sitä oppia tulemaan porukassa toimeen. Naapuritalon nassikoiden kanssa kävimme ankarat lumisodat verkkoaidan yli. Armoa ei annettu.
Pyöräilemään opin sisäpihallamme. Loivaan alamäkeen sain mittariin 20km/h ennen kuin aita tuli vastaan. Olin niin ylpeä.
Olen monta kertaa harkinnut asunnossa vierailemista. Ehkäpä nykyiset asukkaat päästäisivät sisään. En kuitenkaan ole uskaltanut, etten menettäisi muistojani. Unissani olen asunnon lukemattomia kertoja ostanut.
(2) Vallerinkatu 17 C, Tampere, 1980-1989
Kolmio oli kahden lapsen kanssa käymässä pieneksi. Kesällä, jolloin täytin 12 vuotta, muutimme Epilään juuri valmistuneeseen 8 asunnon rivitaloyhtiöön. Asunnossa, jossa veljeni yhä asuu, on yläkerrassa 2 makuuhuonetta, minun ja veljeni, huone ja keittiö. Alakerassa takkahuoneeksi tarkoitettu iso tila, josta tuli vanhempieni makuuhuone, sauna ja varasto, jonka isäni varasi työhuoneekseen. Autotallikin on. Asunto on hyvin tyypillinen keskiluokan asunto. Vanhempani valitsivat sen varmaankin siksi, että isäni työpaikka, Kaarilan lukio, on 500 metrin päässä.
Jatkoin koulujani Tampereen keskustassa. Ei tullut kuuloonkaan käydä koulua, jossa isäni opetti. Kouluun kuljin ensin bussilla, sitten pyörällä ja lopuksi mopolla. Mopohan kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan lähinuoren varusteisiin. Mopon ostin Prismassa pullopoikana tienaamillani rahoilla.
Epilässä oli hyvä asua. Alue oli silloin osin maaseutua, naapurissamme oli kauppapuutarha, osin teollisuusaluetta (kirjapainoja, nahkatehtaita, linja-autokorjaamoita) ja osin köyhää esikaupunkia hylättyine puutaloineen. Niissä oli jännää seikkailla, ovien alkeelliset lukot oli helppoa tiirikoida auki. Lähistöllä oli myös juna-asema ja sen vieressä romukauppiaan varasto, jossa kävimme varkaissa. Romukauppias ei asiasta pitänyt.
Luontoa Epilässä oli lasten seikkailla ja teinien pussikaljoitella. Kotimme oli aivan Vaakkolammin reunalla ja lähellä Epilänharjua. Lammessa oli silloin vielä liikkuvia rämesaaria, jotka tuulella kulkivat lammen päästä toiseen. Joskus kaverit olivat saarella ongella, kun se lähti liikkeelle ja pysähtyi keskelle lampea.
Teinivuosista muistot ovat runsaat. Oli hyvä elää teinivuodet Epilässä.
(3) Munkkiniemen puistotie, Helsinki, kesä 1988
Ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen sain kesätöitä Helsingistä Nokia Datan Xenix-kehityksestä. Papinkadun yläkerran naapuri, rouva Tikkala, tiesi vapaan palvelijanhuoneen Munkkiniemessä. Vuokrasin sen. Huone oli todella pieni, sinne sopi sänky, ei oikein muuta. En minä kyllä siellä kovin paljon aikaani viettänytkään, olin nuori ja utelias, käytin kaiken vapaa-aikani Helsinkiin tutustumiseen. En muista keitä muita asunnossa asui. Munkkiniemessä oli kiva asua, koska työmatka oli muutama kilometri kävellen, kahviloista sai aamiaista ja ratikalla pääsi keskustaan baareihin ja levykauppoihin.
(4) Trumpettitie, Helsinki, kesä 1988
Munkkiniemen palvelijanhuoneen vuokrasopimus loppui ennen kesätyötäni. Muutin työkavereitteni vuokraaman kolmion olohuoneeseen elokuuksi. En muista asunnosta paljoakaan. Muistan, että katsoimme yhdessä Mike Tysonin ottelun, muistan humalaiset hetket työkavereitteni kanssa kämpille palatessa, ja työmatkan kävellen Valimotie 21:een.
(5) Hämeenpuisto 12, Tampere, 1989
Hämeenpuisto 12 tunnetaan paremmin nimellä Impilinna. Se on alunperin läheisissä tehtaissa työskenneille naisille rakennettu 12-kerroksinen yksiötalo. Talossa on vain suihkuttomia yksiötä. Sain vuokrattua sellaisen toisena opiskeluvuotenani. Yksiöni ei ollut paljon Vallerinkadun huonettani isompi, mutta se oli oma kotini. Olin hyvin onnellinen.
Yksiössä oli yhdessä seinällä keittiö, toisella kaapisto ja kolmannella isot ikkunat. Asunnossa oli kivaa järjestää juhlia, mistä johtuen tietokonetekniikan opiskelusta ei tullut oikein mitään ja lopulta muutin Helsinkiin opiskelemaan matematiikkaa. Minulla ei tuolloin ollut puhelinta, koska puhelinliittymä vaati puhelinosakkeen, johon minulla ei ollut varaa. Onneksi asuntoni oli toisessa kerroksessa, joten kaverini saattoivat heitellä ikkunaan kiviä. Puhelut kävin soittamassa Hämeenpuiston puhelinkopista. Se oli ihan lähellä.
(6) Vilhovuorenkatu, Helsinki, kesä 1989
Toinen kesä kesätöissä Nokia Datalla. Ystäväni Panu Härkönen oli saanut vanhemmiltaan yksiön Sörnäisistä. Panun kesä meni Savonlinnan oopperakuorossa, ja minä sain asua hänen asunnossaan. Sörnäinen oli hurjaa seutua, paljon ihmisiä, heistä monet juoppoja ja laitapuolen kulkijoita. Asunto oli ylimmässä kerroksessa, ullakolla, kiva pieni soppi. Asuin siellä kaksi kuukautta. Muistan hyvin juhannuksen, jonka jostain syystä halusin viettää yksin Helsingissä vaikka kaverit pyysivätkin mökkeilemään. Pyöräilin ympäriinsä, kaikkialla oli autiota.
(7) Museokatu, Helsinki, kesä 1989
Panu palasi Savonlinnasta heinäkuun lopussa, mutta minun työni Nokia Datalla jatkuivat. Muutin ystäväni Teron äidin sijoitusasuntoon Museokadulle Töölöön. Pieni, kalustamaton yksiö, johon hankin kuukauden asumista varten patjan. Melko ahdistavaa. Pieni ikkuna Sonkin korttelin sisäpihalle, asuntoa vastapäätä elokuvateatteri ja pieni kauppa, josta sain Pilsner Uquelia tai Heinekenia, jotain ulkomaista olutta kuitenkin. Työmatkan kuljin bussilla, keskustaan pääsin kävellen.
(8) Ristolantie, Etelä-Haaga, Helsinki, syksy 1989
Kesätyöni jatkuivat koko syksyn. Muutin Helsinkiin. Työkaverini tunsi miehen, joka vietti talvensa Espanjassa. Vuokrasin hänen hyvin pienen, mutta onneksi kalustetun, yksiönsä Etelä-Haagasta, kilometrin päästä työpaikasta. Asunto oli mukava, mutta vuotavien ikkunoiden vuoksi hyvin kylmä talvisin. Ostin lämmittimiksi pari 1000-wattista halogeenivalaisinta. Asunto oli kaukana uusista opiskelukavereistani, olin hieman yksinäinen. Asuin asunnossa syksyn ja vähän kevättä. Sitten lopetin työt (tai ne loppuivat) ja muutin opiskelija-asuntoon. Hämeenkadun Impilinnan asunto oli minulla vuokralla myös Haagan aikana.
(9) Rautalammintie, Vallila, Helsinki, kevät 1990
Hämäläisen osakunnan soluasunto Rautalammintiellä oli paljon halvempi kuin Haagan yksiö. Solussa asui kaksi muuta: Junnu, jo tovin opiskellut ja baarissa ahkerasti käyvä asui toisessa pienessä huoneessa. Isommassa huoneessa asui nuori opiskelijatyttö, joka ei tullut Junnun kanssa lainkaan toimeen. Tyttö oli maalta ja piti Junnun kaupunkimaista meininkiä häiritsevänä. Sitä se olikin.
Rautalammintiellä opettelin leipomaan. Minulla oli Kasvis-ravintolan keittokirja, josta löysin setsuurin reseptin. Ensimmäinen yritys meni mönkään, en ymmärtänyt vaivata taikinaa tarpeeksi. Toisella kertaa onnistuin. Sen jälkeen leivoinkin ahkerasti varsinkin myöhemmin yhteisöaikoinani.
Muistan opiskelleeni matematiikka yömyöhään, kävelleeni talon pihalla differentiaaliyhtälöitä miettien. Matematiikan opinnot eivät sujuneet kovin hyvin, oli niin paljon muuta kiinnostavaa, tytöt, uuden toverit, baarit.
Kevään aikana ostin maastopyörän. Ne olivat silloin juuri tulleet markkinoille. Ensimmäinen maastopyöräni pöllittiin Rautatieaseman edestä. Onneksi sain keploteltua uuden vakuutuksesta. Uudella pyörälläni lähdin sitten Kyöstin ja Petrin kanssa kesällä 1990 pyöräilemään Gdanskista Istanbuliin.
(10) Topeliuksenkatu 1, Töölö, syksystä 1989 kevääseen 1990
Rauhanpiipun hippien kanssa olimme sopineet perustavamme yhteisön. Kun minä pyöräilin itäisessä Euroopassa, Petri ja muut (Satu, Jussi, Vesa ainakin) vuokrasivat ulkomaille talveksi lähteneeltä lääkäripariskunnalta kalustetun 200 neliömetrin asunnon Töölöstä. Asunnossa oli 4 makuuhuonetta, olohuone, ruokahuone, palvelijanhuone. Keittiöön tuli oma palvelusväen hissi. Asunnossa oli paljon taidetta, jonka veimme heti vintille suojaan.
Koska meillä oli yhdeksän kuukauden vuokrasopimus ja meitä oli kuusi, päätimme vaihtaa huoneita 6 viikon välein. Näin meidän ei tarvinnut miettiä erikokoisille huoneille omia vuokriaan. Oli aika jännää asua välillä pienessä palvelijanhuoneessa sisäpihalla ja välillä isossa makuuhuoneessa Töölöntoria ja Runeberginkatua katsellen.
Yhteisömme nimi oli Satumaa. Elämä oli nuorten hippien elämää. Porukka tuli ja meni, panimme omaa olutta ja kasvatimme kaapissa kannabista. Bileitä oli säännöllisesti ja ne kestivät aina aamuun asti. Välillä innostuimme viuhahtamaan korttelin (Helsingin isoimpia) ympäri. Kaikenlaista tapahtui, naapurit valittivat.
(11) Itä-Pasila, kesä 1991
Emme onnistuneet saamaan uutta yhteisöasuntoa keväällä, joten yhteisömme hajaantui muutamaksi kuukaudeksi. Minä ja Petri muutimme Mikan ja Samulin kimppakämppään Itä-Pasilaan, pieneen alkovilliseen kaksioon. Meitä asui siellä parhaimmillaan 5 henkeä. Kerrassaan villiä meininkiä. Rahaa hain viereisen talon sosiaalivirastosta, kesätöitä ei lama-aikana ollut.
Kesän aikana harjoittelimme Petrin kanssa maratonille. Kävimme juoksemassa, pisimmät lenkit olivat 20 kilometriä. Elokuussa Petri juoksi maratonin, minulla polvet kipeytyivät 27 kilometrin kohdalla. Maratonia edeltäneen viikonlopun Etno-Provinssirokilla oli myös osansa asiaan.
(12) Eerikinkatu 9, Kamppi, syksystä 1991 kevääseen 1993
Yhteisömme, hieman eri kokoonpanolla, sai vuokratuksi kuuden huoneen ja keittiön asunnon Eerikinkadulta. Asunto oli ihana, isot huoneet (paitsi Jussin palvelijanhuone), valoisa, aivan keskustassa, lähellä yliopistoa. Tällä kertaa määritimme kullekin huoneelle oman vuokran. Asuimme asunnossa noin 2 vuotta, väki vaihtui ja eteisen sohvallakin asui vaihtelevaa porukkaa. Varmaankin meitä asui 20 ihmistä plus tyttö- ja poikaystävät.
Asunnon omisti samassa rapussa toimistoaan pitävä keinottelija. Hänen liiketoimintansa ei oikein devalvaation vuoksi kukoistanut. Kerran pyörää korjatessani kuulin hänen ja velkojan välisen keskustelun, jonka aikana keinottelija menetti Mersunsa. Minä ja Petri marssimme heti keinottelijan puheille ja vaadimme reilua alennusta vuokraamme tai muuttaisimme pois. Saimme alennuksen. Saimme myös voimakkaat nuhteet yhteisömme jäseniltä, kun olimme menneet heidän kodillaan tavallaan vetoa lyömään.
Yhteisömme nimi oli Etelä, koska vastapäätä asui hyvin konservatiivinen herra Pohjola, joka motkotti meille heti muuttopäivänä. Suhteet Pohjolaan eivät koskaan parantuneet. Vastapäätä oli kokoomuksen puoluetoimisto, joten laitoimme verhojen sijaan ikkunaan Leninin kuvan.
Etelän bileet muodostuivat käsitteeksi. Vieraita oli yleesä satoja. Poliisit myös. Eräisiin bileisiin keksimme Petrin kanssa ostaa pääsylipuksi pyöräilylippiksiä urheilukaupan alesta. Jännä näky, 100 hippiä pyöräilylippis päässä.
Valtava määrä muistoja ja sattumuksia. Kirjoitan niistä lisää myöhemmin.
(13) Kansakoulukatu 5, Kamppi, Helsinki, kevät 1993 - syksy 1995
Etelä-yhteisö muutti naapurikortteliin. Saimme vuokrattuksi Kulttuurirahaston omistaman 200 neliömetrin asunnon. Siinä oli olohuoneen lisäksi 4 huonetta ja erillinen yksiö. Minä sain asuttavakseni erillisen yksiön, mikä oli erittäin kivaa.
Meininki jatkui hyvin samanlaisena. Etelän alkovissa asui ties ketä milloin remonttia paossa tai muuten vain tilapäisesti asuntonsa menettäneitä. Bileitä oli säännöllisesti, mutta jostain syystä poliisit eivät niihin enää pyrkineet. Perustimme myös kulttuuriyhdistys Etelän Kevään, joka järjesti kuukausittaisia brunsseja ja kulttuurikeskusteluita. Tilasimme myös kultuuriyhdistyksen nimissä paljon lehtiä, mutta emme maksaneet laskuja. Lehdet saapuivat silti.
Yheisömme oli kansainvälinen, meillä asui japanilaisia ja meillä oli jo aiemmin Eerikinkadulla asunut suomea puhuva islantilainen. Vieraita meillä kävi säännöllisesti, koska olimme kaimani Ikosen kanssa perustaneet pääkaupunkiseudun yhteisöiden yhteisön, johon kuului toistakymmentä yhteisöä. Yhteisöasuminen oli tuolloin hyvin yleistä.
Yhteisössä oli hyvä asua. Koskaan ei ollut yksinäistä, asuminen oli halpaa, väkisinkin oppi sosiaaliseksi ja tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen.
(14) Luoteisväylä, Lauttasaari, syksystä 1995 talveen 1996
Etelä-yhteisön jäsenet löysivät puolisot ja halusivat muuttaa erilleen. Yhteisö hajosi vähitellen. Minä muutin silloisen tyttöystäväni Soilin kanssa Lauttasaareen kolmioon. Asunto oli valoisa ja kiva, ikkunasta näkyi meren yli Hietaniemeen. Yhteisön jälkeen kahdestaan eläminen keskustan ulkopuolella oli hieman totuttelua vaativaa. Kävin töissä yliopistolla, usein kävelin Lauttasaaresta Ruoholahteen. Elämä rauhoittui, juhlia oli harvemmin.
Lauttasaari on kiva paikka. Luonto on joka paikassa lähellä, meri ja sen yllä sääilmiöt. Talvella meren yli pystyi kävelemään Hietaniemeen. Nykyisin se ei joka talvi onnistu.
(15) Ratakatu 11, Punavuori, Helsinki, vuodet 1997 - 1998
Eron jälkeen löysin asunnon Ratakadulta. Asunto oli hammaslääkärin vastaanoton yhteydessä, hammaslääkärin asiakkaat käyttivät toisinaan asuntoni vessaa. Hyvin harvoin onneksi. Asunto oli yksiö, jossa oli iso erillinen keittiö, talon alimmassa kerroksessa, vähän maanpinnan alapuolella. Olohuoneen ikkunasta saattoi nousta suoraan pienelle pihalle, jossa oli pari penkkiä. Kerrassaan mainio kämppä, joskin vähän pimeä.
Vuoden 1997 olin siviilipalveluksessa Helsingin yliopiston tietokonelingvistiikan laitoksella, joten yliopisto maksoi vuokrani. Olin tavannut S:n ja hyvin onnellinen, kuten yhä nyt. S asui Hietalahdessa aika lähellä, mutta muutti vuoden 1998 aikana Maunulaan, jonne minä häntä seurasin.
Täytin 30 vuotta Ratakadulla. Järjestin ikimuistoiset juhlat. Olin jo aiemmin järjestänyt monet juhlat, asunto oli yli 50 neliömetriä, joten siellä oli hyvä juhlia. Naapureitakaan ei ollut.
(16) Haavikkotie 15, Maunula, vuoden 1999 alusta vuoden 2002 loppuun
S muutti jo aiemmin Maunulaan siskoltaan vapautuneeseen kaksioon. Minä muutin vähän myöhemmin. Oli aluksi hieman outoa asua lähiössä, mutta totuin nopeasti. Maunula on mukavaa seutua, asuntomme oli aivan keskuspuiston laidalla, kauppaan oli lyhyt matka ja julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät.
Asunto oli kaksio, kaksi isoa huonetta ja keittiö. Sovimme sinne oikein mukavasti. Järjestimme jokuset juhlat. Elämä oli mukavaa.
S muutti Berliiniin opiskelemaan vuodeksi 1999 syksystä alkaen. Minä jäin asumaan yksin Maunulaan. Olin silloin töissä Nokialla ja tein paljon töitä. En muista olleeni yksinäinen. Kävin useaan kertaan Berliinissä.
(17) Hotelli, Hangzhou, Kiina, vuoden 2003 ensimmäiset kuukaudet
Nokia perusti tuotekehitysyksikön Hangzhouhun vuonna 2002. Muutin sinne johtamaan arkkitehtuuritiimiä. Asuimme ensimmäiset kuukaudet hotellissa sviitissä. Meillä oli makuuhuone ja olohuone ja kaksi kylpuhuonetta. Ensimmäiset viikot hotellissa olivat kivoja, sitten hotelli alkoi ahdistaa. Onneksi hotellin ulkopuolella oli uusi, jännittävä Kiina, jossa riitti tutkittavaa. Jokainen illallinen oli seikkailu, jokainen kävely ulkona täynnä ihmeellisiä asioita.
(18) Wen Er Lu, Hangzhou, Kiina, 2003 maaliskuusta 2004 kesäkuuhun
Nokian työsopimukseen sisältyi asunto. Saimme asunnoksemme uudelta asuinalueelta kaksikerroksisen kerrostaloasunnon. Siinä oli alakerrassa 3 makuuhuonetta, olohuone, parveke ja keittiö. Yläkerrassa oli parvi ja pieni työhuone ja terassi. Ja yhteensä kolme kylpyhuonetta. Asunto oli pääosin kalustettu, mutta ostimme sinne sohvan ja muita kalusteita. Asunnon vuokraan kuului myös viikoittainen siivous ja kotiin toimitettu pullovesi.
Oli hyvin outoa asua isossa asunnossa. Yleensä vietimme aikaa olohuoneessa ja ruokatilassa, muutama huone jäi todella vähälle käytölle. Toisaalta tilaa oli sitten vieraille, joita onneksi Suomesta luoksemme saapui. Kiinalaisia työkavereita oli hyvin vaikeata kutsua kylään, pomon luo ei ollut heillä helppoa mennä.
Elämä Kiinassa oli yltäkylläistä. Palkka oli suuri, menot pienet. Söimme ravintoloissa erinomaista kiinalaista ruokaa, matkustelimme Kiinassa ja SARS-epidemian aikana Havaijille asti. Myöhemmin kävimme myös Tokiossa.
(19) Porthaninkatu 13, Kallio, Helsinki 2004 syksyn ja 2006 kevät.
Palasimme Kiinasta Kallioon kaksioon. Pieni, läpitalon kaksio Kallion kirjaston vieressä. Hyvä, tarpeeksi eläväinen paikka Kiinan jälkeen, oli hienoa päästä taas Helsingin kantakaupunkiin. Olin pyrkimässä MIT:iin opiskelemaan ja pääsin sinne. Matkustin Bostoniin tutustumaan MIT:iin ja opiskelukavereihini, jatkoin matkaa Mikan luo Brasiliaan Amazonasille. En kovin paljon ehtinyt Porthaninkadulla asumaan. Palasin Bostonista 2006 maaliskuussa, muutimme Viipurinkadulle toukokuussa 2006.
(20) 217 Beacon Street, Boston, 2005
Bostonissa sain asunnon Back Baystä, MIT:ä vastapäätä, joen toiselta puolen. MIT:iin käveli noin 20 minuutissa. Lähellä asui ystäväni Kumar, noin 7 minuutin kävelymatkan päässä. Metroon oli matkaa 5 minuuttia, ja sillä pääsi myös MIT:iin. Sijainti oli siis oikein hyvä. Asuintaloni oli perinteinen brownstone, sellaiset portaat edessä ja joka asunnossa pieni erkkeri. Ihan kuin elokuvassa.
Asunto oli pieni, ehkä noin 20 neliömetriä, yksi huone, eteisessä hella ja muut keittiö. Huoneen keskellä parvi, jonka alle en sopinut seisomaan. Ei huonekaluja, mutta S:n neuvosta vuokrasin vuodesohvan, pöydän, tuolin etc. Asunnosta tuli oikein viihtyisä, tai ainakin siellä pystyi opiskelemaan. Talvella asunto oli kylmä, ikkunasta veti ja lämmitin oli iso hiustenkuivaaja. Kesällä asunnossa oli kuuma.
Pääosa ajastani kului opiskeluun, usein kävin vain nukkumassa asunnossani. Söin helposti valmistettavia ruokia, liian monta bagelia, ja join ihan liikaa sokeritonta Dr Pepper -pullollista. Pyykit pesetin: pyykifirma haki ne oveni ulkopuolelta rappukäytävästä, pesi päivän aikana ja toi takaisin. Hinta oli 5 dollaria kilolta.
(21) Cambridge, helmikuusta maaliskuuhun 2006
MIT-opintoni loppuivat tammikuun 2006 lopussa, samoin vuokrasopimukseni. Muutin opiskelukaverini Daven vuokra-asuntoon, siellä oli yksi tyhjä huone. Vuokran maksoi Lockheed Martin eli yhdysvaltain puolustusvoimat. Hengailin MIT:ssä, viisumini oli vielä voimassa, ei ollut kiirettä takaisin Suomeen. Asunto oli Cambridgessä, joten olen nyt sielläkin asunut. Asunnon ympäristö oli teollisuusaluetta, ei mitenkään innostavaa. MIT:n läheisyys oli plussaa.
(22) Viipurinkatu 7, Alppila, Helsinki, vapusta 2006 vuoden 2012 alkuun.
Muutimme Porthaninkadulta Viipurinkadulle. Meillä kävi säkä. Saimme vuokralle 51 neliömetrin kolmion hyvin halpaan hintaan. Meillä oli aika vähän rahaa, minun kaikki rahani olivat menneet MIT:n lukukausimaksuihin ja elämään USAssa.
Viipurinkadulla pitivät samaan aikaan majaansa Cannonball-jengin rikolliset. Heidän pomonsa ryhtyi moikkaamaan minua, koska näytin ilmeisesti motoristilta: iso maha ja pitkä parta. Asuntoamme vastapäätä oli merkillinen liiketila, jossa hyvin erikoinen kaveri diilasi huumeita. Poliisi kävi usein paikalla häiritsemässä liiketoimintaa.
Viipurinkadun asunto oli ratikoista pitävälle sopiva. Ratikka meni aivan parvekkeemme alta, meteli oli toisinaan melkoinen. Pysäkille oli 100 metriä. Ratikalla tuli ajeltua aika paljon hupiajoakin.
Asunnon alakerrassa oli pieni kahvila, josta kävimme aamuisin ostamassa sämpylät. Alakerrassa oli myös videovuokraamo, josta iltaisin ostimme irtokarkkeja aivan liian usein. Onneksi jossain vaiheessa videovuokraamo meni konkurssiin ja tilalle tuli punttisali. Sielläkin tuli käytyä.
(23) Lumikintie 3, Roihuvuori, vuoden 2012 alusta
Ensimmäinen oma asuntomme. Ostimme 1960-vuonna valmistuneesta talosta kolmion. Valitsemme Roihuvuoren, koska niin moni ystävämme asuu Roihuvuoressa. Valitsemme asunnon, koska se on avara, valoisa, ei kovin kallis ja ikkunasta näkyy puita. Viipurinkadulla ei puita näkynyt.
Roihuvuoressa on ollut hyvä elää. Olemme saaneet paljon uusia ystäviä, olla mukana järjestämässä monenlaisia tapahtumia. Metsä on ihan vieressä, samoin meri. Pyöräily keskustaan kestää puoli tuntia, metrolle kävelee 10 minuuttia. Kauppaan on 300 askelta.
(24) Girona, syksy 2016
Roihuvuoren kotimme joutui putkiremonttiin elokuussa 2016. Muutimme Gironaan, pyöräilijöiden mekkaan. Vuokrasimme katedraalin vierestä 1400-luvun talosta juuri remontoidun kaksion. Se oli melko erikoinen, näkymät katedraalille, jonka kellot soivat vartin välein yötä päivää. Mutta muuten sijainti oli hyvä, vähän autoja, ikivanhaa, Rooman valtakunnan aikaisen kadun varrella, 5 minuutin päässä Vermutti-baarista, lyhyt matka maantielle pyöräilemään, kauppaan 8 minuuttia kävellen.
(1) Papinkatu 8 A 21, Tampere, 1968 - 1980
Vanhempani olivat muuttaneet C-rapun kaksiosta A-rapun kolmioon ennen syntymääni. Täällä asuin ensimmäiset 12 elinvuottani. Muistan asunnon pitkän eteiskäytävän, sen seinän ison peilin, läpikäveltävän keittiön. Eteisessä joskus pelasimme jääkiekkoa, mutta emme saaneet peiliä rikki.
Muistan lastenhuoneen, jossa nukuimme veljeni kanssa kerrossängyissämme ja teimme läksyjämme. Kolmannella luokalla sain luvan tehdä läksyni isän työpöydän ääressä vanhempieni makuuhuoneessa. Se tuntui hienolta.
Isäni osti aina uusinta teknologiaa. Muistan ensimmäisen väritelevisiomme, josta katselimme kuuden miljoonan dollarin miestä. Ensimmäiset Salora-stereot soittivat minulle Baccaran levyltä yes sir I can boogie. Muista isän 1960-luvulla Saksasta tuoman grillin, jossa hän paistoi meille pihvejä ja kyljyksiä.
Asunnossa on parveke, sen edessä iso vaahtera. On vieläkin, kävin katsomassa muutama vuosi sitten. Vaahtera kiehtoi minua ja veljeäni. Sen kukat ja siemenet, nenät. Parvekkeella vietimme paljon aikaamme, majankin sinne usein rakensimme.
Talossa asui paljon lapsiperheitä. Pihalla oli aina kavereita, joiden kanssa leikkiä, pyöräillä, lumisotia. Isompia ja pienempi nassikoita, siinä sitä oppia tulemaan porukassa toimeen. Naapuritalon nassikoiden kanssa kävimme ankarat lumisodat verkkoaidan yli. Armoa ei annettu.
Pyöräilemään opin sisäpihallamme. Loivaan alamäkeen sain mittariin 20km/h ennen kuin aita tuli vastaan. Olin niin ylpeä.
Olen monta kertaa harkinnut asunnossa vierailemista. Ehkäpä nykyiset asukkaat päästäisivät sisään. En kuitenkaan ole uskaltanut, etten menettäisi muistojani. Unissani olen asunnon lukemattomia kertoja ostanut.
(2) Vallerinkatu 17 C, Tampere, 1980-1989
Kolmio oli kahden lapsen kanssa käymässä pieneksi. Kesällä, jolloin täytin 12 vuotta, muutimme Epilään juuri valmistuneeseen 8 asunnon rivitaloyhtiöön. Asunnossa, jossa veljeni yhä asuu, on yläkerrassa 2 makuuhuonetta, minun ja veljeni, huone ja keittiö. Alakerassa takkahuoneeksi tarkoitettu iso tila, josta tuli vanhempieni makuuhuone, sauna ja varasto, jonka isäni varasi työhuoneekseen. Autotallikin on. Asunto on hyvin tyypillinen keskiluokan asunto. Vanhempani valitsivat sen varmaankin siksi, että isäni työpaikka, Kaarilan lukio, on 500 metrin päässä.Jatkoin koulujani Tampereen keskustassa. Ei tullut kuuloonkaan käydä koulua, jossa isäni opetti. Kouluun kuljin ensin bussilla, sitten pyörällä ja lopuksi mopolla. Mopohan kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan lähinuoren varusteisiin. Mopon ostin Prismassa pullopoikana tienaamillani rahoilla.
Epilässä oli hyvä asua. Alue oli silloin osin maaseutua, naapurissamme oli kauppapuutarha, osin teollisuusaluetta (kirjapainoja, nahkatehtaita, linja-autokorjaamoita) ja osin köyhää esikaupunkia hylättyine puutaloineen. Niissä oli jännää seikkailla, ovien alkeelliset lukot oli helppoa tiirikoida auki. Lähistöllä oli myös juna-asema ja sen vieressä romukauppiaan varasto, jossa kävimme varkaissa. Romukauppias ei asiasta pitänyt.
Luontoa Epilässä oli lasten seikkailla ja teinien pussikaljoitella. Kotimme oli aivan Vaakkolammin reunalla ja lähellä Epilänharjua. Lammessa oli silloin vielä liikkuvia rämesaaria, jotka tuulella kulkivat lammen päästä toiseen. Joskus kaverit olivat saarella ongella, kun se lähti liikkeelle ja pysähtyi keskelle lampea.
Teinivuosista muistot ovat runsaat. Oli hyvä elää teinivuodet Epilässä.
(3) Munkkiniemen puistotie, Helsinki, kesä 1988
Ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen sain kesätöitä Helsingistä Nokia Datan Xenix-kehityksestä. Papinkadun yläkerran naapuri, rouva Tikkala, tiesi vapaan palvelijanhuoneen Munkkiniemessä. Vuokrasin sen. Huone oli todella pieni, sinne sopi sänky, ei oikein muuta. En minä kyllä siellä kovin paljon aikaani viettänytkään, olin nuori ja utelias, käytin kaiken vapaa-aikani Helsinkiin tutustumiseen. En muista keitä muita asunnossa asui. Munkkiniemessä oli kiva asua, koska työmatka oli muutama kilometri kävellen, kahviloista sai aamiaista ja ratikalla pääsi keskustaan baareihin ja levykauppoihin.
(4) Trumpettitie, Helsinki, kesä 1988Munkkiniemen palvelijanhuoneen vuokrasopimus loppui ennen kesätyötäni. Muutin työkavereitteni vuokraaman kolmion olohuoneeseen elokuuksi. En muista asunnosta paljoakaan. Muistan, että katsoimme yhdessä Mike Tysonin ottelun, muistan humalaiset hetket työkavereitteni kanssa kämpille palatessa, ja työmatkan kävellen Valimotie 21:een.
(5) Hämeenpuisto 12, Tampere, 1989
Hämeenpuisto 12 tunnetaan paremmin nimellä Impilinna. Se on alunperin läheisissä tehtaissa työskenneille naisille rakennettu 12-kerroksinen yksiötalo. Talossa on vain suihkuttomia yksiötä. Sain vuokrattua sellaisen toisena opiskeluvuotenani. Yksiöni ei ollut paljon Vallerinkadun huonettani isompi, mutta se oli oma kotini. Olin hyvin onnellinen.
Yksiössä oli yhdessä seinällä keittiö, toisella kaapisto ja kolmannella isot ikkunat. Asunnossa oli kivaa järjestää juhlia, mistä johtuen tietokonetekniikan opiskelusta ei tullut oikein mitään ja lopulta muutin Helsinkiin opiskelemaan matematiikkaa. Minulla ei tuolloin ollut puhelinta, koska puhelinliittymä vaati puhelinosakkeen, johon minulla ei ollut varaa. Onneksi asuntoni oli toisessa kerroksessa, joten kaverini saattoivat heitellä ikkunaan kiviä. Puhelut kävin soittamassa Hämeenpuiston puhelinkopista. Se oli ihan lähellä.
(6) Vilhovuorenkatu, Helsinki, kesä 1989
Toinen kesä kesätöissä Nokia Datalla. Ystäväni Panu Härkönen oli saanut vanhemmiltaan yksiön Sörnäisistä. Panun kesä meni Savonlinnan oopperakuorossa, ja minä sain asua hänen asunnossaan. Sörnäinen oli hurjaa seutua, paljon ihmisiä, heistä monet juoppoja ja laitapuolen kulkijoita. Asunto oli ylimmässä kerroksessa, ullakolla, kiva pieni soppi. Asuin siellä kaksi kuukautta. Muistan hyvin juhannuksen, jonka jostain syystä halusin viettää yksin Helsingissä vaikka kaverit pyysivätkin mökkeilemään. Pyöräilin ympäriinsä, kaikkialla oli autiota.
(7) Museokatu, Helsinki, kesä 1989
Panu palasi Savonlinnasta heinäkuun lopussa, mutta minun työni Nokia Datalla jatkuivat. Muutin ystäväni Teron äidin sijoitusasuntoon Museokadulle Töölöön. Pieni, kalustamaton yksiö, johon hankin kuukauden asumista varten patjan. Melko ahdistavaa. Pieni ikkuna Sonkin korttelin sisäpihalle, asuntoa vastapäätä elokuvateatteri ja pieni kauppa, josta sain Pilsner Uquelia tai Heinekenia, jotain ulkomaista olutta kuitenkin. Työmatkan kuljin bussilla, keskustaan pääsin kävellen.
(8) Ristolantie, Etelä-Haaga, Helsinki, syksy 1989
Kesätyöni jatkuivat koko syksyn. Muutin Helsinkiin. Työkaverini tunsi miehen, joka vietti talvensa Espanjassa. Vuokrasin hänen hyvin pienen, mutta onneksi kalustetun, yksiönsä Etelä-Haagasta, kilometrin päästä työpaikasta. Asunto oli mukava, mutta vuotavien ikkunoiden vuoksi hyvin kylmä talvisin. Ostin lämmittimiksi pari 1000-wattista halogeenivalaisinta. Asunto oli kaukana uusista opiskelukavereistani, olin hieman yksinäinen. Asuin asunnossa syksyn ja vähän kevättä. Sitten lopetin työt (tai ne loppuivat) ja muutin opiskelija-asuntoon. Hämeenkadun Impilinnan asunto oli minulla vuokralla myös Haagan aikana.
(9) Rautalammintie, Vallila, Helsinki, kevät 1990
Hämäläisen osakunnan soluasunto Rautalammintiellä oli paljon halvempi kuin Haagan yksiö. Solussa asui kaksi muuta: Junnu, jo tovin opiskellut ja baarissa ahkerasti käyvä asui toisessa pienessä huoneessa. Isommassa huoneessa asui nuori opiskelijatyttö, joka ei tullut Junnun kanssa lainkaan toimeen. Tyttö oli maalta ja piti Junnun kaupunkimaista meininkiä häiritsevänä. Sitä se olikin.
Rautalammintiellä opettelin leipomaan. Minulla oli Kasvis-ravintolan keittokirja, josta löysin setsuurin reseptin. Ensimmäinen yritys meni mönkään, en ymmärtänyt vaivata taikinaa tarpeeksi. Toisella kertaa onnistuin. Sen jälkeen leivoinkin ahkerasti varsinkin myöhemmin yhteisöaikoinani.
Muistan opiskelleeni matematiikka yömyöhään, kävelleeni talon pihalla differentiaaliyhtälöitä miettien. Matematiikan opinnot eivät sujuneet kovin hyvin, oli niin paljon muuta kiinnostavaa, tytöt, uuden toverit, baarit.
Kevään aikana ostin maastopyörän. Ne olivat silloin juuri tulleet markkinoille. Ensimmäinen maastopyöräni pöllittiin Rautatieaseman edestä. Onneksi sain keploteltua uuden vakuutuksesta. Uudella pyörälläni lähdin sitten Kyöstin ja Petrin kanssa kesällä 1990 pyöräilemään Gdanskista Istanbuliin.
(10) Topeliuksenkatu 1, Töölö, syksystä 1989 kevääseen 1990
Rauhanpiipun hippien kanssa olimme sopineet perustavamme yhteisön. Kun minä pyöräilin itäisessä Euroopassa, Petri ja muut (Satu, Jussi, Vesa ainakin) vuokrasivat ulkomaille talveksi lähteneeltä lääkäripariskunnalta kalustetun 200 neliömetrin asunnon Töölöstä. Asunnossa oli 4 makuuhuonetta, olohuone, ruokahuone, palvelijanhuone. Keittiöön tuli oma palvelusväen hissi. Asunnossa oli paljon taidetta, jonka veimme heti vintille suojaan.Koska meillä oli yhdeksän kuukauden vuokrasopimus ja meitä oli kuusi, päätimme vaihtaa huoneita 6 viikon välein. Näin meidän ei tarvinnut miettiä erikokoisille huoneille omia vuokriaan. Oli aika jännää asua välillä pienessä palvelijanhuoneessa sisäpihalla ja välillä isossa makuuhuoneessa Töölöntoria ja Runeberginkatua katsellen.
Yhteisömme nimi oli Satumaa. Elämä oli nuorten hippien elämää. Porukka tuli ja meni, panimme omaa olutta ja kasvatimme kaapissa kannabista. Bileitä oli säännöllisesti ja ne kestivät aina aamuun asti. Välillä innostuimme viuhahtamaan korttelin (Helsingin isoimpia) ympäri. Kaikenlaista tapahtui, naapurit valittivat.
(11) Itä-Pasila, kesä 1991
Emme onnistuneet saamaan uutta yhteisöasuntoa keväällä, joten yhteisömme hajaantui muutamaksi kuukaudeksi. Minä ja Petri muutimme Mikan ja Samulin kimppakämppään Itä-Pasilaan, pieneen alkovilliseen kaksioon. Meitä asui siellä parhaimmillaan 5 henkeä. Kerrassaan villiä meininkiä. Rahaa hain viereisen talon sosiaalivirastosta, kesätöitä ei lama-aikana ollut.
Kesän aikana harjoittelimme Petrin kanssa maratonille. Kävimme juoksemassa, pisimmät lenkit olivat 20 kilometriä. Elokuussa Petri juoksi maratonin, minulla polvet kipeytyivät 27 kilometrin kohdalla. Maratonia edeltäneen viikonlopun Etno-Provinssirokilla oli myös osansa asiaan.
(12) Eerikinkatu 9, Kamppi, syksystä 1991 kevääseen 1993
Yhteisömme, hieman eri kokoonpanolla, sai vuokratuksi kuuden huoneen ja keittiön asunnon Eerikinkadulta. Asunto oli ihana, isot huoneet (paitsi Jussin palvelijanhuone), valoisa, aivan keskustassa, lähellä yliopistoa. Tällä kertaa määritimme kullekin huoneelle oman vuokran. Asuimme asunnossa noin 2 vuotta, väki vaihtui ja eteisen sohvallakin asui vaihtelevaa porukkaa. Varmaankin meitä asui 20 ihmistä plus tyttö- ja poikaystävät.
Asunnon omisti samassa rapussa toimistoaan pitävä keinottelija. Hänen liiketoimintansa ei oikein devalvaation vuoksi kukoistanut. Kerran pyörää korjatessani kuulin hänen ja velkojan välisen keskustelun, jonka aikana keinottelija menetti Mersunsa. Minä ja Petri marssimme heti keinottelijan puheille ja vaadimme reilua alennusta vuokraamme tai muuttaisimme pois. Saimme alennuksen. Saimme myös voimakkaat nuhteet yhteisömme jäseniltä, kun olimme menneet heidän kodillaan tavallaan vetoa lyömään.
Yhteisömme nimi oli Etelä, koska vastapäätä asui hyvin konservatiivinen herra Pohjola, joka motkotti meille heti muuttopäivänä. Suhteet Pohjolaan eivät koskaan parantuneet. Vastapäätä oli kokoomuksen puoluetoimisto, joten laitoimme verhojen sijaan ikkunaan Leninin kuvan.
Etelän bileet muodostuivat käsitteeksi. Vieraita oli yleesä satoja. Poliisit myös. Eräisiin bileisiin keksimme Petrin kanssa ostaa pääsylipuksi pyöräilylippiksiä urheilukaupan alesta. Jännä näky, 100 hippiä pyöräilylippis päässä.
Valtava määrä muistoja ja sattumuksia. Kirjoitan niistä lisää myöhemmin.
(13) Kansakoulukatu 5, Kamppi, Helsinki, kevät 1993 - syksy 1995
Etelä-yhteisö muutti naapurikortteliin. Saimme vuokrattuksi Kulttuurirahaston omistaman 200 neliömetrin asunnon. Siinä oli olohuoneen lisäksi 4 huonetta ja erillinen yksiö. Minä sain asuttavakseni erillisen yksiön, mikä oli erittäin kivaa.
Meininki jatkui hyvin samanlaisena. Etelän alkovissa asui ties ketä milloin remonttia paossa tai muuten vain tilapäisesti asuntonsa menettäneitä. Bileitä oli säännöllisesti, mutta jostain syystä poliisit eivät niihin enää pyrkineet. Perustimme myös kulttuuriyhdistys Etelän Kevään, joka järjesti kuukausittaisia brunsseja ja kulttuurikeskusteluita. Tilasimme myös kultuuriyhdistyksen nimissä paljon lehtiä, mutta emme maksaneet laskuja. Lehdet saapuivat silti.
Yheisömme oli kansainvälinen, meillä asui japanilaisia ja meillä oli jo aiemmin Eerikinkadulla asunut suomea puhuva islantilainen. Vieraita meillä kävi säännöllisesti, koska olimme kaimani Ikosen kanssa perustaneet pääkaupunkiseudun yhteisöiden yhteisön, johon kuului toistakymmentä yhteisöä. Yhteisöasuminen oli tuolloin hyvin yleistä.
Yhteisössä oli hyvä asua. Koskaan ei ollut yksinäistä, asuminen oli halpaa, väkisinkin oppi sosiaaliseksi ja tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen.
(14) Luoteisväylä, Lauttasaari, syksystä 1995 talveen 1996
Etelä-yhteisön jäsenet löysivät puolisot ja halusivat muuttaa erilleen. Yhteisö hajosi vähitellen. Minä muutin silloisen tyttöystäväni Soilin kanssa Lauttasaareen kolmioon. Asunto oli valoisa ja kiva, ikkunasta näkyi meren yli Hietaniemeen. Yhteisön jälkeen kahdestaan eläminen keskustan ulkopuolella oli hieman totuttelua vaativaa. Kävin töissä yliopistolla, usein kävelin Lauttasaaresta Ruoholahteen. Elämä rauhoittui, juhlia oli harvemmin.
Lauttasaari on kiva paikka. Luonto on joka paikassa lähellä, meri ja sen yllä sääilmiöt. Talvella meren yli pystyi kävelemään Hietaniemeen. Nykyisin se ei joka talvi onnistu.
(15) Ratakatu 11, Punavuori, Helsinki, vuodet 1997 - 1998
Eron jälkeen löysin asunnon Ratakadulta. Asunto oli hammaslääkärin vastaanoton yhteydessä, hammaslääkärin asiakkaat käyttivät toisinaan asuntoni vessaa. Hyvin harvoin onneksi. Asunto oli yksiö, jossa oli iso erillinen keittiö, talon alimmassa kerroksessa, vähän maanpinnan alapuolella. Olohuoneen ikkunasta saattoi nousta suoraan pienelle pihalle, jossa oli pari penkkiä. Kerrassaan mainio kämppä, joskin vähän pimeä.
Vuoden 1997 olin siviilipalveluksessa Helsingin yliopiston tietokonelingvistiikan laitoksella, joten yliopisto maksoi vuokrani. Olin tavannut S:n ja hyvin onnellinen, kuten yhä nyt. S asui Hietalahdessa aika lähellä, mutta muutti vuoden 1998 aikana Maunulaan, jonne minä häntä seurasin.
Täytin 30 vuotta Ratakadulla. Järjestin ikimuistoiset juhlat. Olin jo aiemmin järjestänyt monet juhlat, asunto oli yli 50 neliömetriä, joten siellä oli hyvä juhlia. Naapureitakaan ei ollut.
(16) Haavikkotie 15, Maunula, vuoden 1999 alusta vuoden 2002 loppuun
S muutti jo aiemmin Maunulaan siskoltaan vapautuneeseen kaksioon. Minä muutin vähän myöhemmin. Oli aluksi hieman outoa asua lähiössä, mutta totuin nopeasti. Maunula on mukavaa seutua, asuntomme oli aivan keskuspuiston laidalla, kauppaan oli lyhyt matka ja julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät.
Asunto oli kaksio, kaksi isoa huonetta ja keittiö. Sovimme sinne oikein mukavasti. Järjestimme jokuset juhlat. Elämä oli mukavaa.
S muutti Berliiniin opiskelemaan vuodeksi 1999 syksystä alkaen. Minä jäin asumaan yksin Maunulaan. Olin silloin töissä Nokialla ja tein paljon töitä. En muista olleeni yksinäinen. Kävin useaan kertaan Berliinissä.
(17) Hotelli, Hangzhou, Kiina, vuoden 2003 ensimmäiset kuukaudet
Nokia perusti tuotekehitysyksikön Hangzhouhun vuonna 2002. Muutin sinne johtamaan arkkitehtuuritiimiä. Asuimme ensimmäiset kuukaudet hotellissa sviitissä. Meillä oli makuuhuone ja olohuone ja kaksi kylpuhuonetta. Ensimmäiset viikot hotellissa olivat kivoja, sitten hotelli alkoi ahdistaa. Onneksi hotellin ulkopuolella oli uusi, jännittävä Kiina, jossa riitti tutkittavaa. Jokainen illallinen oli seikkailu, jokainen kävely ulkona täynnä ihmeellisiä asioita.
(18) Wen Er Lu, Hangzhou, Kiina, 2003 maaliskuusta 2004 kesäkuuhun
Nokian työsopimukseen sisältyi asunto. Saimme asunnoksemme uudelta asuinalueelta kaksikerroksisen kerrostaloasunnon. Siinä oli alakerrassa 3 makuuhuonetta, olohuone, parveke ja keittiö. Yläkerrassa oli parvi ja pieni työhuone ja terassi. Ja yhteensä kolme kylpyhuonetta. Asunto oli pääosin kalustettu, mutta ostimme sinne sohvan ja muita kalusteita. Asunnon vuokraan kuului myös viikoittainen siivous ja kotiin toimitettu pullovesi.
Oli hyvin outoa asua isossa asunnossa. Yleensä vietimme aikaa olohuoneessa ja ruokatilassa, muutama huone jäi todella vähälle käytölle. Toisaalta tilaa oli sitten vieraille, joita onneksi Suomesta luoksemme saapui. Kiinalaisia työkavereita oli hyvin vaikeata kutsua kylään, pomon luo ei ollut heillä helppoa mennä.
Elämä Kiinassa oli yltäkylläistä. Palkka oli suuri, menot pienet. Söimme ravintoloissa erinomaista kiinalaista ruokaa, matkustelimme Kiinassa ja SARS-epidemian aikana Havaijille asti. Myöhemmin kävimme myös Tokiossa.
(19) Porthaninkatu 13, Kallio, Helsinki 2004 syksyn ja 2006 kevät.
Palasimme Kiinasta Kallioon kaksioon. Pieni, läpitalon kaksio Kallion kirjaston vieressä. Hyvä, tarpeeksi eläväinen paikka Kiinan jälkeen, oli hienoa päästä taas Helsingin kantakaupunkiin. Olin pyrkimässä MIT:iin opiskelemaan ja pääsin sinne. Matkustin Bostoniin tutustumaan MIT:iin ja opiskelukavereihini, jatkoin matkaa Mikan luo Brasiliaan Amazonasille. En kovin paljon ehtinyt Porthaninkadulla asumaan. Palasin Bostonista 2006 maaliskuussa, muutimme Viipurinkadulle toukokuussa 2006.
(20) 217 Beacon Street, Boston, 2005
Bostonissa sain asunnon Back Baystä, MIT:ä vastapäätä, joen toiselta puolen. MIT:iin käveli noin 20 minuutissa. Lähellä asui ystäväni Kumar, noin 7 minuutin kävelymatkan päässä. Metroon oli matkaa 5 minuuttia, ja sillä pääsi myös MIT:iin. Sijainti oli siis oikein hyvä. Asuintaloni oli perinteinen brownstone, sellaiset portaat edessä ja joka asunnossa pieni erkkeri. Ihan kuin elokuvassa.Asunto oli pieni, ehkä noin 20 neliömetriä, yksi huone, eteisessä hella ja muut keittiö. Huoneen keskellä parvi, jonka alle en sopinut seisomaan. Ei huonekaluja, mutta S:n neuvosta vuokrasin vuodesohvan, pöydän, tuolin etc. Asunnosta tuli oikein viihtyisä, tai ainakin siellä pystyi opiskelemaan. Talvella asunto oli kylmä, ikkunasta veti ja lämmitin oli iso hiustenkuivaaja. Kesällä asunnossa oli kuuma.
Pääosa ajastani kului opiskeluun, usein kävin vain nukkumassa asunnossani. Söin helposti valmistettavia ruokia, liian monta bagelia, ja join ihan liikaa sokeritonta Dr Pepper -pullollista. Pyykit pesetin: pyykifirma haki ne oveni ulkopuolelta rappukäytävästä, pesi päivän aikana ja toi takaisin. Hinta oli 5 dollaria kilolta.(21) Cambridge, helmikuusta maaliskuuhun 2006
MIT-opintoni loppuivat tammikuun 2006 lopussa, samoin vuokrasopimukseni. Muutin opiskelukaverini Daven vuokra-asuntoon, siellä oli yksi tyhjä huone. Vuokran maksoi Lockheed Martin eli yhdysvaltain puolustusvoimat. Hengailin MIT:ssä, viisumini oli vielä voimassa, ei ollut kiirettä takaisin Suomeen. Asunto oli Cambridgessä, joten olen nyt sielläkin asunut. Asunnon ympäristö oli teollisuusaluetta, ei mitenkään innostavaa. MIT:n läheisyys oli plussaa.
(22) Viipurinkatu 7, Alppila, Helsinki, vapusta 2006 vuoden 2012 alkuun.
Muutimme Porthaninkadulta Viipurinkadulle. Meillä kävi säkä. Saimme vuokralle 51 neliömetrin kolmion hyvin halpaan hintaan. Meillä oli aika vähän rahaa, minun kaikki rahani olivat menneet MIT:n lukukausimaksuihin ja elämään USAssa.
Viipurinkadulla pitivät samaan aikaan majaansa Cannonball-jengin rikolliset. Heidän pomonsa ryhtyi moikkaamaan minua, koska näytin ilmeisesti motoristilta: iso maha ja pitkä parta. Asuntoamme vastapäätä oli merkillinen liiketila, jossa hyvin erikoinen kaveri diilasi huumeita. Poliisi kävi usein paikalla häiritsemässä liiketoimintaa.
Viipurinkadun asunto oli ratikoista pitävälle sopiva. Ratikka meni aivan parvekkeemme alta, meteli oli toisinaan melkoinen. Pysäkille oli 100 metriä. Ratikalla tuli ajeltua aika paljon hupiajoakin.
Asunnon alakerrassa oli pieni kahvila, josta kävimme aamuisin ostamassa sämpylät. Alakerrassa oli myös videovuokraamo, josta iltaisin ostimme irtokarkkeja aivan liian usein. Onneksi jossain vaiheessa videovuokraamo meni konkurssiin ja tilalle tuli punttisali. Sielläkin tuli käytyä.
(23) Lumikintie 3, Roihuvuori, vuoden 2012 alusta
Ensimmäinen oma asuntomme. Ostimme 1960-vuonna valmistuneesta talosta kolmion. Valitsemme Roihuvuoren, koska niin moni ystävämme asuu Roihuvuoressa. Valitsemme asunnon, koska se on avara, valoisa, ei kovin kallis ja ikkunasta näkyy puita. Viipurinkadulla ei puita näkynyt.Roihuvuoressa on ollut hyvä elää. Olemme saaneet paljon uusia ystäviä, olla mukana järjestämässä monenlaisia tapahtumia. Metsä on ihan vieressä, samoin meri. Pyöräily keskustaan kestää puoli tuntia, metrolle kävelee 10 minuuttia. Kauppaan on 300 askelta.
(24) Girona, syksy 2016
Roihuvuoren kotimme joutui putkiremonttiin elokuussa 2016. Muutimme Gironaan, pyöräilijöiden mekkaan. Vuokrasimme katedraalin vierestä 1400-luvun talosta juuri remontoidun kaksion. Se oli melko erikoinen, näkymät katedraalille, jonka kellot soivat vartin välein yötä päivää. Mutta muuten sijainti oli hyvä, vähän autoja, ikivanhaa, Rooman valtakunnan aikaisen kadun varrella, 5 minuutin päässä Vermutti-baarista, lyhyt matka maantielle pyöräilemään, kauppaan 8 minuuttia kävellen.
Kommentit