Koronapäiväkirja #11, keskiviikko 1.4.2020
Olemme nyt S:n kanssa olleet kotona 3 viikon ajan. Ensimmäisen viikon olimme ihan omasta aloitteestamme, koska olimme varmoja, että epidemia pahenee Suomessakin poikkeustilaa ja rajoituksia vaativaksi. Niinhän siinä kävi. Kaksi viikko sitten eduskunta vahvisti valmiuslain mukaisen poikkeustilan.
Viime syksyllä työskennellessäni pankin pääarkkitehtina jouduin perehtymään valmiuslakiin. En voi kertoa miksi, mutta luin lain tarkkaan ja johdin siitä muutamia arkkitehtonisia periaatteita. En osannut arvata, että laki tulisi käyttöön näin nopeasti, jos koskaan. Pidin näin vakavaa pandemiaa melko epätodennäköisenä. Olinpahan väärässä. Oppia ikä kaikki.
Nyt en sitten ole työelämässä. Tarkoitukseni pitää sapattivapaata meni mönkään. Tässä nykyisessä meiningissä ei oikein rentouttavasta ja voimat palauttamasta sapatista ole tietokaan. Helsingin sanomissa oli tänään artikkeli, jossa psykologi kertoi ihmisten sopeutumisesta tämänkaltaiseen ennalta tuntemattomaan kriisiin. Artikkelin mukaan alkujärkytyksestä toipuminen alkaa, kun aiemman elämän pikku harmistukset iskevät uudestaan, palaavat. Psykologi mainitse liikennevalojen manaamisen. Se onnistuu taas minulta, joten ilmeisesti olen vähitellen sopeutumassa tilanteeseen. Saman huomaan lepopulssistanikin, joka on nyt palautunut normaaliin alle 50 lyöntiin minuutissa. Vielä viikko sitten se oli yli 60.
Tänään aika kului tuttuun tapaan nopeasti. Kävimme aamulla kävelyllä, S kirjautui työpaikkansa työaikakirjanpitoon käyttäen Roihuvuoren ala-asteen langatonta verkkoa. Kirjautuminen vaatii kaupungin verkon. Minä kävin tervehtimässä Sankku-ponia, joka innostui ensimmäistä kertaa minun kuulleni hirnumaan!
Päivä kului kirjoitellessa. Kirjoitin pitkän postauksen elämäni baareista. Siitä syntyi kiinnostava keskustelu Facebookissa. Kummallisesti muistan paljon paremmin 1980- ja 1990-luvun baarit kuin 2010-luvun. Baarit olivat nuorempana tärkeämpiä sosiaalisen elämän tyyssijoja.
Illalla kävimme kävelyllä tavanomaiseen tapaamme.
Hyvä päivä. Sää oli kaunis vaikkakin tuulinen. Aamulla maa oli jäässä, iltapäivällä lämpötila oli jo 7 astetta. Katupölyä on aivan liikaa.
Lue aiempi koronapäiväkirjani.
 |
| Kaunis aamu |
Nyt en sitten ole työelämässä. Tarkoitukseni pitää sapattivapaata meni mönkään. Tässä nykyisessä meiningissä ei oikein rentouttavasta ja voimat palauttamasta sapatista ole tietokaan. Helsingin sanomissa oli tänään artikkeli, jossa psykologi kertoi ihmisten sopeutumisesta tämänkaltaiseen ennalta tuntemattomaan kriisiin. Artikkelin mukaan alkujärkytyksestä toipuminen alkaa, kun aiemman elämän pikku harmistukset iskevät uudestaan, palaavat. Psykologi mainitse liikennevalojen manaamisen. Se onnistuu taas minulta, joten ilmeisesti olen vähitellen sopeutumassa tilanteeseen. Saman huomaan lepopulssistanikin, joka on nyt palautunut normaaliin alle 50 lyöntiin minuutissa. Vielä viikko sitten se oli yli 60.
 |
| Sankku syömässä |
Päivä kului kirjoitellessa. Kirjoitin pitkän postauksen elämäni baareista. Siitä syntyi kiinnostava keskustelu Facebookissa. Kummallisesti muistan paljon paremmin 1980- ja 1990-luvun baarit kuin 2010-luvun. Baarit olivat nuorempana tärkeämpiä sosiaalisen elämän tyyssijoja.
Illalla kävimme kävelyllä tavanomaiseen tapaamme.
Hyvä päivä. Sää oli kaunis vaikkakin tuulinen. Aamulla maa oli jäässä, iltapäivällä lämpötila oli jo 7 astetta. Katupölyä on aivan liikaa.
Lue aiempi koronapäiväkirjani.
Kommentit