Jarrusukka / Jari Tervo
Jarrusukka / Jari Tervo
Vuonna 2013 Kirjakauppaliitto julkaisi kirjan ja ruusun päivänä Jari Tervon pienoisromaanin Jarrusukka. Kirjaa jaettiin kirjakaupoissa ja siitä keskusteltiin Facebookissa, linkki on takakannessa yhä.
Kirja on pieni ja sen tarina on pienempi. Se menee tälleensä: dosentti on joutunut peruskouluun sijaiseksi ja saa päähänsä, että joulujuhlassa pitää olla seimi, jossa on oltava elävä vauva. Tarkoitukseen varattu vauva sairastuu, joten dosentti joutuu etsimään uutta pääosan esittäjää netistä, kauppareissuilla kyselemään nuorilta äideiltä vauvoja hommiin, ja lopulta päätyy kaappaamaan Itiksen uimahallin edestä rattaat vauvoineen. Dosentin vaimo on poliisi, joka joutuu selvittämään lapsikaappausta, mikä on noloa ja muutoinkin dosentin toilailu uhkaa avio-onnea.
Dosentti vie vauvan naapurin mummolta vuokraamaansa työhuoneeseen, mutta ei enää osaa hoitaa vauvaa vaikka hänellä on itselläänkin kaksi teini-ikäistä. Mummo on ovela ja ovella, ja lopulta mummon ja vaimon avustuksella vauva saadaan palautettua.
Tarina on typerä. Dosentin touhuissa ei ole tolkkua eikä niihin (seimihommista huolimatta) ole perusteita. Lukija ei mitenkään pysty samaistumaan yhteenkään hahmoon, kaikki ovat pahvisi karikatyyrejä, nopeasti kokoon kursittuja.
Tervon kieli on kuten Tervon ja Hotakaisen kieli aina on: nokkelaa, lyhyttä. Jos kirjassa ei olisi kansia, olisi mahdotonta arvata onko sen kirjoittanut Jari vai Kari, samat vitsit ja sutkaukset.
Kirjassa parasta oli sen lyhyys. En usko, että tämän kirjan antaminen kenellekään innostaa lukemaan tai palaamaan kirjaostoksille.

Kommentit