Viisi matkaa Saksan sieluun / Jukka Koskelainen
Kirjailija, runoilija, kääntäjä Jukka Koskelainen ihastui Saksaan jo nuorena. Hän on kääntänyt kirjallisuutta saksasta, matkaillut maassa, lukenut saksalaista kirjallisuutta, perehtynyt laajasti saksalaiseen filosofiaan ja Saksan historiaan.
Koskelainen on kuusikymppinen, on synteesin aika, on aika selvittää ensin itselle ja sitten muille mistä elämänmittaisessa intohimoisessa suhteessa on ollut kyse, on aika kertoa muille, mitä kaikkea on tullut koettua ja mitä kaikkea on tullut opittua ja miten saksalaisen kulttuurin vaikutus näkyy kotimaassa, miten Suomen valtiomuoto, lainsäädäntö, kirjallisuus, jopa Kalevala, ovat saaneet alkunsa tai ainakin alkusysäyksensä, vaikutteensa saksalaisten kirjailijoiden keskusteluista.
Näistä syistä Koskelainen teki viisi matkaa Saksaan aloittaen Berliinistä ja päätyen Lübeckiin, matkan varrella Goethen jäljillä Frankfurtissa, Jenassa, ja muualla. Kirja on olevinaan matkakirja. Se alkaa matkakirjana, eli kirjana, jossa kirjailija menee jonnekin, näkee ja kokee ja kertoo näkemästään ja kokemastaan. Vähitellen Koskelaisen sivun parin mittaiset fragmentit siirtyvät maantieteellisistä asioista kulttuurisiin, paikoilla on merkitystä vain siksi, että joku kirjailija on niissä asunut tai vieraillut. Tärkeintä ovat kirjailijoiden, erityisesti romantikkojen, kirjoitukset.
Viisi matkaa muuttuvat lukemattomaksi joukoksi lukeneita esseitä, huomioita ja sivuhuomautuksia saksalaisen kirjallisuuden ja filosofian historiaan. Koskelaisen lukeneisuus on hämmentävää, lukijan on vaikeap seurata kirjailijajoukkioiden keskinäistä kisailua, maiden välistä kulttuurivaihtoa ja vuosisatojen yli hyppiviä kulttuuriyhteyksiä.
Vaikeudet tuottavat iloa, lukija nauttii oppiessaan, ehkäpä jopa kiistellessään Koskelaisen ajatusten kanssa. Kirjan moninaisuuden yli kantava ajatus Saksan vaikutuksesta Suomeen ilahduttaa, ja lopussa Koskelainen kutoo kaiken sanomansa yhteen.
Kirjan lukeminen nostaa matkakuumeen saksalaiseen ajatteluun, ja ehkä ihan vähän myös Saksan oluttupiin keskustelemaan ja kirjakauppoihin selailemaan.
Kommentit