Opetuslapsi / Kari Hotakainen
Hotakaisen tapa kirjoittaa on yllätyksetöntä yllätyksellisyydessään, nokkeluus saa lukijan korkeintaan hymähtämään. Tarinat kuitenkin ovat useimmiten lukemisen arvoisia, jotain tärkeää suomalaisesta yhteiskunnasta paljastavaa. Siksi tartuin Hotakaisen vuonna 2022 julkaisemaan romaaniin Opetuslapsi. Mitähän Hotakainen on tällä kertaa meille kertomassa.
No, ehkäpä että paha saa palkkansa. Jos kohtelee kaltoin, tulee myöhemmin itse kaltoin kohdelluksi. Tämä pätee sekä perheessä ja että laajemmin yhteiskunnassa. Epätoivosta, loukkauksista seuraa kosto.
Kirjan päähenkilö Maria on syntynyt juopon isän ja kelvottoman äidin elämään, jossa hänellä ei ole sijaa. Viisivuotiaana Maria sijoitetaan kunnon perheeseen, ylemmän keskiluokan ylellisyyteen, jossa isä lukee kalliissa tuolissa, äiti joogaa ja kulissit ovat komia. Vahva ylemmyys vaivaa, hyvyys on läsnä sähköautossa ja lähiruoassa, lasten harrastukset näyttävät naapureille hyvyyden. Maria tuntee olevansa hyveen signaali, jolla sijaisvanhemmat korostavat hyvyyttään, mutta jonka elämä ei ole hyvää. Häntä ei kuunnella, hänet pakotetaan viulutunnille, painoaan kommentoidaan ja pakotetaan kuuntelemaan Bachia vaikka goottimusa innostaisi.
Ja niin käy, että aikuisena Maria päättää kostaa. Elämä on mennyt pieleen, yliopistokin jäi kesken, lähihoitajan työn epäeettisyys kalvoi, ja autonasentajanakin firma meni nurin. On aika kostaa kaikille, pakottaa hyvinvoivat syömään punalaputettua ruokaa ja kalapuikkoja.
En kerro juonta, koska se on elokuvamainen, kuvina kerrottu, ja pitää otteessaan. Kirja onnistuu tuomaan esiin keskiluokan onttouden niin hyvin, että aloin itsekin pelätä jonkun oman elämänsä Marian kohta minulle jonkin vääryyden kostavan. Olenhan itsekin halveksinut tupakoivia Facebookissa.
Hyvin kului kaksi tuntia Hotakaisen kanssa tälläkin kertaa.
Kommentit