Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Eskelinsuolta Eskolantielle - Helsingin kadut 325 - 328

Kuva
 Pasilan uusi pyöräsilta avautui liikenteelle pari päivää sitten. Päätin käydä tutustumassa siltaa, koska uusi silta on aika ilon aihe ja toisaalta halusin kuvata sillasta videon. Sainkin kuvattua varsin kelvollisen videon .  Pasilasta jatkoin Eskelinsuolle Pakilaan. Eskelinsuon varrella on sekä vanhoja omakotitaloja (siis jostain 50-luvulta varmaankin) ja melko uusia rivitaloja. Katu päättyy kevyenliikenteenpolkuun, joka vie kulkijan Torpparinmäen ABC-aseman liepeille.  Seuraavana listallani olivat Eskola-alkuiset kadut Pukinmäessä. Niissä ei muutoin ole mitään erikoista, mutta Eskolankujan jyrkän ylämäen päältä löytyy yksi Helsingin vapaapalokunnissa. Semmoisen näkeminen on aina ilahduttavaa. Olen niitä jo useamman nähnyt. Pukinmäen VPK taitaa olla vielä aktiivinen.  Kiva polkaisu vaikka satoikin vähän.  Pasilan uudelle sillalle Eskelinsuo Eskolankaari Eskolankuja VPK Eskolantie Reittini

Esirippu - Helsingin 324. katu

Kuva
 Vuosaaren koilliskulman teatterikaduista oli tänään vuorossa Esirippu. Se oli hyvin samanlainen kuin muutkin alueen kadut, pieni mitätön päiväkotia reunustava pyörätie, joka ei vie mihinkään.  Alue on sinänsä viehättävä, hyvin rauhallinen metsään rajautuvat pientalojen kokoelma. Pyöräilin aikani aluetta ympäriinsä. Alueella asuu paljon lapsiperheitä, lapset leikkivät sekä kaduilla, pihoilla kuin metsässäkin. Autot on hyvin osoitettu omalle alueelleen, mikä on erittäin hyvää suunnittelua.  Ennen Vuosaarta poljin hieman satunnaisesti ympäriinsä. Halusin vain työpäivän jälkeen ulkoilla, viettää aikaa lämpimässä syyssäässä. Pimeää oli.  Esirippu ja kuu Reittini

Esikoisenpolku ja -tie - Helsingin kadut 322 ja 323

Kuva
 Ja sitten seuraavana listalla olivatkin Esikoisenpolku ja -tie, kaksi hyvin pientä katua Kaarelassa, lähellä Hämeenlinnanväylää ja Kannelmäkeä. Kauas on pitkä matka, näiden kahden kadun tsekkaamisessa kertyi polkemista 35 kilometriä. Perillä odotti kivojen tyyppitalojen reunustama Esikoisentie ja kapea pyörätie Esikoisenpolku.  Paluumatkalla eksyin jostain syystä Itä-Pakilaan Pakin talon pihapiiriin. Hieno, ikivanha puutalo, joka on nykyisin Pakila-seuran juhlatalona. Pihapiirissä on vanhoja riihiä. Pakinkylä on kuulema joskus 200 vuotta sitten, ennen rautateiden rakentamista, ollut 1000 asukkaan rikas maatalouskylä. Rautatie vei asukkaat idemmäs, jäljelle ovat jääneet nämä vanhat talot.  Aamiaisen söin Mekaanikonkadulla Kanniston leipomon tehtaanmyylämässä.  Reittini Esikoisentie Esikoisenpolku Pakin talo

Eränkävijäntorilta Esikkopolulle - Helsingin kadut 319 - 321

Kuva
 Aamupolkaisu Herttoniemen Eränkävijäntorin kautta Tapanilan Erätielle ja sieltä Marjaniemen Esikkopolun kautta Sahaajankadun ST1:n kahvilaan aamiaiselle. Koko matkan satoi enemmän tai vähemmän, mutta lämmin kesäinen sade ei juurikaan haitannut. Sen huomaa alla olevista kuvista.  Tällä kertaa vain tällainen kuvapostaus! Aamiainen Aamukahvia Sadepäivän polkaisu Esikkopolku Hullunvirne naamalla Erätien loppupää Erätie  Reittini

Ervastinkuja - Helsingin 318. katu

Kuva
 Nukuin huonosti. Mietin aikani kuluksi miten helpoiten polkaisen Pakilaan Ervastinkujalle. Olin jo varma, että tiesin mukavan ja suoran ja muutenkin miellyttävän reitin. Eipä siinä muuta kuin matkaan.  Vaikka tiesinkin, että Ervastinkuja on Alkutien poikkikuja ja aivan Alkukujan vieressä ja että Alkutie on lähellä Pakilan Lidl-kauppaa, niin enkös sitten kuitenkin polkaissut ykköskehän viereistä pyörätietä ja keheltä ulospäin, pohjoiseen. Alkutie ja siten myös Ervastinkuja on kehän sisäpuolella.  Vahinko ei ollut suuri, koska satuin sitten löytämään itselleni uuden kehän ylittävän sillan. Sellaisen löytäminen on aina mukavaa. Tai olinhan minä sillan useasti nähnyt, mutta jostain syystä siltaa en ikinä muista polkeneeni.  Ervastikuja on hyvin samanlainen kuin Alkukuja. Sen varrella on Pakilalle tyypillistä hieman sekalaista omakotitalorakentamista. Pakila on vähän kuin Helsingin Pispala, joskin tasainen ja tonttien koiltaan melko yhteneväinen. Kujien perukoilla on kui...

Erkki Kivisen kujalta Erottajalle - Helsingin kadut 312-317

Kuva
Sunnuntaipolkaisu. Tarkoitus oli pyöräillä pidempäänkin, mutta elämääni sattui muutakin kuin pyöräily. Siksi kävin tutkimassa seuraavat kadut:  Erkki Kivisen kuja (Viikki) Erkki Melartinin tie (Pukinmäki) Ernst Lindelöfin katu (Kumpula) Erottaja (Kluuvi) Erottajankatu (Kluuvi) Erottajantunneli (Kluuvi) Seuraavassa niistä kuvia ja joitakin huomioita. Kaduista jäi mieleen Erkki Kivisen kuja Viikissä/Latokartanossa, koska se sattui olemaan muutamaa päivää aiemmin polkemani Erik Spåren tien poikkikuja.  Erkki Melartin tien varressa on päiväkoti, tie jatkuu kävelytienä puistoon, jonka keskellä on mystinen kiviympyrä. Aivan kuin jokin pyhä mesta, mutta varmaankin vain ja ainoastaan puisto-osaston luovuuden ilmentymä.  Kumpulan Ernst Lindelöfin katu on lyhyt, mitätön, kampusalueen katu, jonka kävely-ympäristöön tai muuhun ei ole juuri mielenkiintoa kenelläkään riittänyt.  Sitten keskustaan, Erottajalle. Erottajasta tulee aina mieleen Erottaja-baari, joka oli 1990-luvun puol...

Erik Tulindbergin kuja - Helsingin 311. katu

Kuva
 Perjantaiaamuna polkaisen aina Kahvisiskoilla kahville. Aika monena muunakin aamuna polkaisen sinne, koska etätyön tekeminen yksin himassa ruotsalaiselle firmalle on melkoisen raskasta ja erittäin yksinäistä. Ihmisten, ystävien näkeminen aamulla ennen työpäivän eristyneisyyttä on elintärkää.  Perjantaina 23.10.2020 jatkoin Kahvisiskoilta Jätkäsaareen katsomaan Erik Tulindbering kujaa. Se on lyhyt, Bahamankadun ja Bermudankujan lähistöllä, hieman vielä keskeneräinen. Juuri nyt kujasta ei jää mitään erityistä mieleen, mutta mistä sen tietää miten miellyttävä siitä lopulta tulee.  Kohdekatu