Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Asiontia ja kuntoilua!

Kuva
Tilasin Garmin-tietokoneen ja wattimittarin Kivenlahden pyörähuollosta viikko sitten. Tai oikeastaan kaksi mittari, koska myös Sirkulle ostin. Eli tilasin 2 kappaletta Garmin 810 -tietokoneita ja yhden Vector S- wattipoljinparin. Vector-wattipoljin Mittarit saapuivat eilen tiistaina. Pyöräilyyn liittyviä ostoksia ei minun periaatteitteni mukaan saa hoitaa muutoin kuin fillarilla, joten eikun matkaan kohti Kivenlahtea. Sehän on kaukana lännessä, ihan liki Kirkkonummen rajaa. Matkaa piti olemaan reittioppaan mukaan 19,4 kilometriä työpaikaltani. Innokkaasti matkaan. Tunsin yhden reitin hyvin, joten päätin kokeilla toista . Yllätyksekseni Helsingistä pääsee pyörätietä Länsiväylän eteläpuolella aina Matinkylän ohi. Sen jälkeen on vaihdettava pohjoispuolelle. Pääsin perille. Maksoin mittarit. Palasin takaisin. Paluumatkalla lämpötila painui alle nollan ja satoi lunta. Minulla oli liian vähän vaatteita. Oli kylmä. Pääsin kotiin lämpimään suihkuun. Nyt vaan pitäisi asentaa watti...

Satulaan? Systems thinking.

Kuva
Pari mielenkiintoista fillareihin liittyvää innovaatiota on tullut vastaan viime aikoina. Satulaan.fi  on helsinkiläisten nörttien vapaa-ajan harrastuksena ja diplomitöinään duunaama kotelo, jonka voi kiinnittää fillariin ja johon voi laittaa avaimet. Lokeron saa auki koodilla, jonka saa iPhonesta appsilla. Mielenkiintoinen idea, hieman keskeneräinen toki vielä. Olen mukana pilotissa. Saksalaiset sen sijaan ovat kehittäneet täysin koteloidun 18-vaihteisen polkupyörän vaihteiston. Vaihteiston nimi on  Pinion P1.18 . Vaihteiston vaihteiden välinen ero on 11,5% ja  TX-1200  vaihteiston ympärille. kokonaisvälitysskaalla yli 630%. Vaihteisto on keskiön yhteydessä, joten se vie painopisteen oikean kohtaa alas ja keskelle. Vaihteisto ei tarvitse juurikaan huoltoa 10000km välein vaihdettavien öljyjen lisäksi. VSF Fahrradmanufaktur on luonut äärimmäisen retkifilon Että tekisi mieli tilata. Vaan en saa, koska mulla on jo 5 fillaria. Nyyh.

Uusi fillari (taas!)

Kuva
Pari viikkoa sitten ostin Pro Bikestä Nummelasta uuden fillarin. Koin näet tarvitsevani talven harjoituksiin cyclocross-fillarin. Munamankeli on aivan riittävän hyvä työmatkoihin, mutta kuntoa kohottaviin lenkkeihin ystävien kanssa se on aivan liian hidas. Ensin aioin rehvastellen ostaa Trekin Boonen -fillarin. Hiilukuituinen runko ja samanlainen joustoratkaisu kuin Domanessani. Olisi varmasti ollut hyvä ja nopea ja mukava ajaa. Kalliskin, 2500 euroa tai jotain. Onneksi Boonenia ei saanut mistään! Päädyin ostamaan Trek Crocket Disc 5-fillarin. Se on Trekin toiseksi paras runkomalli, alumiininen. Valinta ei ollut kovin vaikea. Pro Bikessä sattui olemaan yksi 58cm-kokoinen alennuksessa. Polkaisin paikalle kaatosateessa ja koeajoin. Hyvältä tuntui 500 metrin ajon perusteella. Ostin. Pari viikkoa kesti ennen kuin minulla oli puuhasteluiltani ja äitini hautajaisilta aikaa hakea ostamani fillari. Fillariahan ei voi mitenkään hakea bussilla tai autolla vaan se pitää itse ajaa kot...

Putkelta 10km putkeen! Tanssia!

Kuva
Olin polkemassa Haltialasta kohti mertan, kun yhtäkkiä pienen töyssyn jälkeen kuului naps ja sataula katosi. Mitä ihmettä? Satulapultti katkesi vanhuuttaan. Munamankeli pirkale! Pultti pois! Ei siinä mitään, mutta perille oli vielä 10 kilometriä. Olin matkalla Arabian ja Kalasataman kautta Hakaniemeen. Ei siinä sitten auttanut kuin polkea putkelta. Se oli yllättävän raskasta, erityisesti pohkeet joutuivat koville. Merkillisesti vauhti kasvoi, alle 25km/h oli vaikeata polkea lainkaan. Pääsin perille, ostin eväitä S-marketista ja jatkoin Lepoinstituutti in katsomaan Välittämisestä dueton koe-esitystä. Eli yleisölle esitettyä harjoitusta. Heini ja Petri esittivät improvisoidun 20-minuutin esityksen. Erittäin taidokasta, mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Nykytanssi on aina ajan ja vaivan väärtti. Sellainen perjantai-ilta. Välittämisestä duetto - Heini ja Petri

Puuhailujani

Kuva
Mihinkähän kaikkeen Meikämane on oikein sekaantunut? Mihin aika kuluu nukkumisen ja työnteon lisäksi? Kirjaanpa muistiin nykyisä puuhia. Kaikenlaita sitä onkin. Roihuvuori-seura Puheenjohtajuus kaikkine byrokratioineen ja yhdistyshommeleineen ja edustamisineen Pyörätapahtumien järjestelyitä ( pyöräilevä työmatkabussi, pyöräretket, kilometrikisojen kapteenius) Viikin pellot aamulla Helsingin polkupyöräilijät Hallituksen jäsen Retkien vetäminen Spinni ng-tuntien ohjaaminen toisinaan Liikennesuunnitelmien kommentointi liikenneryhmän jäsenenä Satunnainen pomoilu lenkeillä Pyörätie Hämeentielle -aloitteen perustajia Open Knowledge Finland Coren eli laajennetun hallituksen jäsen My Data arkkitehtuuriryhmän jäsen Sujuvuusnavigaattorin suunnittelua ja järjestelyitä Muita aktiviteetteja Pro Helsinki 2.0-ryhmän jäsen (vaihtoehtoyleiskaavailua) Aktiivinen " Lisää kaupunkia Helsinkiin "-ryhmässä FB:ss Satunnaista puuhailua " Helsinki Scho...

My dataa ja Tiistaitapaaminen

Kuva
Päiväkirjailua. Joskus näet tuntuu, että joko en saa mitään aikaan tai sitten aika menee liian nopeasti. Tänään pyöräilimme yhdessä ystävien kanssa Roihuvuoresta töihin. Pyöräilevän työmatkabussin kyydissä olivat Eero, Tatu, Tero, Sirkku ja Ville. Vähän matkaa mukanamme pyöräili myös Kai E. Yhdessä pyöräileminen on yksi parhaita tapoja aloittaa päivä: liikuntaa ja ystäviä. Sääkin oli myötätuulinen eikä kovin kylmä. 8 astetta. Töissä meillä oli viikottainen aamiainen ja tapaaminen. Kokoonnumme tiistaiaamuisin tapaamaan toisiamme, kertomaan oppimastamme, ja kuulemaan miten myynti&markkinointi&rekrytointi sujuvat. Tällä viikolla sujuivat hyvin. Sämpylät olivat pehmeitä. Papaija makoisaa. Päivän työnä viimeistelin erään tarjouksen. Tarjousten tekeminen on olennainen taito konsultille. Kun tarjouksia on aikansa kirjoittanut, homma alkaa sujua ja on ihan mukavaa. Tarjoukseen kului tänään 4 tuntia. Loppupäivän lueskelin mainiota Systems Thinking-kirjaa. Se kuvaa mallin, jolla ...

Maanantaina töitä ja vapaaehtoistyötä

Olen melkoisen ekstrovertti. En saa mitään aikaan yksin - ainakaan montaa tuntia. Työkavereiden ja ystävien kanssa sen sijaan saan aikaan vaikka mitä. Tunnista toiseen, joka päivä, koko vuoden ja seuraavan. Tänään oli kerrassaan mainio päivä. Heräsin uneen, joka ei ollut painajainen. Poljin töihin Sirkun kanssa. Myötätuuli vauhditti matkaamme, jota oli vain 7,5 kilometriä. Sen poljimme 23 minuutissa, paljon nopeammin kuin ikinä olisimme metrolla kerinneet. Työt olivat tänään koko päivän asiakkaan luona. Kollegani Kajn kanssa pidimme 3 2-tunnin työpajaa. Hauskaa duunia, mutta melko rasittavaa. Tosin huolet - jos niitä olisi - katoaisivat työpajoja johtaessa. Siinä kun ei pysty mitään muuta ajattelemaan. Töiden jälkeen pyörällä kotiin Siwan ja Lidlin kautta. Pyöräily kuluttaa niin paljon energiaa ja luonas oli niin konttorirotan, että nälkä huusi ruokaa sisääni. Kotona valmistelin Roihuvuori-seuran kokouksen. Esityslista oli toki jo aiemmin ollut valmiina, mutta aina sitä pitää h...