Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Taas Tsygällä Tsufelle

Kuva
Perjantaina Helsingin Polkupyöräilijät ry eli HePo tarjoaa kahvia kaikille pyörällä paikalle polkaiseville Kahvisiskoilla Hakaniemen torilla. Perinne on jatkunut jo lokakuusta 2015. Tänään 29.4., aivan juuri vappua ennen, HePo tarjosi simaakin. Ehkäpä siman houkuttelemina paikalle saapui 25 pyöräilijää. Useita uusia, moni tuttuja. Puheenaiheet liikkuivat Hämeentien pyöräkaistoista kunnallisvaaleihin ja parhaisiin retkimaastoihin. Saattoipa joku puhua puhdasta politiikkaakin. Tunnelma oli lämmin vaikka sää oli aurinkoisuudesta huolimatta melko viileä. Muutama kuva kertoo hyvin tunnelmasta. Fillariwelho.fi kävi tsufella

Kuntavaaliehdokkaaksi

Kuva
Helsingin Vihreät valitsi minut yhdessä 5 0 muun kanssa ehdokkaaksi vuoden 2017 kuntavaaleihin . Olen hyvin iloinen ja myös ylpeä tästä kunniasta. Listalla on huikeita ja kokeneita poliitikkoja ja kansalaisaktiiveja. On hienoa päästä mukaan. On myös hienoa saada olla mukana rakentamassa parempaa Helsinkiä. Tarkemmat vaaliteemat ovat vielä kiinnittämättä. Uskoisin, että pääteemana on hyvä elämä, talous välineenä eikä päämääränä. Yksityiskohdissa tietenkin pyöräily ja tietotekniikan positiivinen hyödyntäminen ja varmaankin kaupunkisuunnittelu. Näiden ilmeisten juttujen lisäksi paljon muutakin. Kuten amerikkalaiset sanovat. Stay tuned.

Hyvän päivän aamu

Kuva
Hyvä päivä alkaa pyöräillen, lintujen laulua kuunnellen, lintubongareiden kaukoputkia Viikissä väistellen, vastatuuleen voimaharjoitellen, Kahvisiskoilla ystävän kanssa kahvitellen, simaa juoden, sämpylää syöden. Vappu ja simaa 14 kilometriä on sopiva työmatka, koska siihen menee vastatuulessa hieman yli puoli tuntia. Ehtii hieman päästä pyöräilyn makuun. Ehtii miettiä työasioita, suunnitella pyöräilytapahtumia, hieman hengästyä. Hyvä aamu tämmöinen. Töihinkin ehdin jo kymmeneksi. Kiva reitti

Rokotuksista

Kuva
Aina välillä joku tietämätön julistaa, että rokotukset tekevät ihmiset sairaiksi ja että ilman rokotuksia kaikki olisi paremmin. Julistaminen on ihan Ok, jos julistaminen ei johda tekoihin. Rokotusten vastustaminen ja erityisesti lasten rokottamatta jättäminen on yksinkertaisesti tyhmää ja vaarantaa sekä oman lapsen että myös muiden terveyden. Rokotusten tehosta on olemassa mainio visualisointi. USA:n tautitilastoista käy ilmi sairastuvuus eri tauteihin vuosittain ja osavaltioittain. Kuvista käy kiistatta selville, että rokotusten käyttöönotto vähentää sairastavuutta. Kun joku seuraavan kerran alkaa mussuttaa jotain rokotusten haitallisuudesta, näytä hänelle tämä kuva.

HePon viikko 17/2016

Kuva
HePossa tapahtuu todella paljon tälläkin viikolla. Itse olen poikkeuksellisen harvoissa tapahtumissa mukana, koska en aio vetää yhtään retkeä enkä vielä käy edes kuntolenkeillä . Tai mistä sitä tietää, jos vaikka vappuaattona innostun lyhyen retken jonnekin vetämään. Jännittävintä tällä viikolla on Hämeentien pyöräteiden kohtalo kaupunginvaltuustossa. Kaupunginhallitus hyväksyi ne jo äänin 10-5. Saapa nähdä.

Valvontaa työnantajillekin!

Kuva
Kirjotin Helsingin Sanomain mielipidepalstalle. Myös työnantajia pitää valvoa . (C) Matti Kinnunen

Tsygällä Tsufelle

Kuva
Hyvät ideat ovat joskus yksinkertaisia. Viime syksynä olin aikeissa järjestää säännöllisiä HePon kahveja. En oikein tiennyt missä enkä miten enkä millä nimellä. Sitten satuin juttelemaan ideastani Johanna Lampisen kanssa. Hän oli asunut Washinton DC:ssä ja siellä tutustunut viikottaisiin pyöräkahveihin. Siitä sitten keksin. HePo tarjoaisi pyöräilijöille aamukahvit joka viikko samaan aikaan ja samassa paikassa. Puuttui enää paikka ja aika. Ajaksi valitsin perjantain klo 8-9, koska perjantaina on rento meininki, viikonlopun odotusta. Kahdeksasta yhdeksään on hyvä aika, monet kahvipaikasta muutaman kilometrin päässä työskentelevät ehtisivät paikalle. Paikan piti olla oman työmatkani varrella. Kahvisiskojen telttakahvila Hakaniemen torilla vaikutti hyvältä. Sinne siis. Tsygällä Tsufelle - pyöräilijöiden aamukahvit - oli syntynyt. Tässä joitakin kuvia. Kivaa on ollut. Parhaimmillaan kahvilla on käynyt 50 pyöräilijää, vähimmillään muutama. Tänään 22.4. meitä oli 22.

Miten helpottaa työpaikan saamista

Kuva
Vihreä Lanka haastatteli minua TE-toimiston toiminnasta. Kerroin miten TE-toimisto pakottaa työttömät tekemään turhia hakemuksia. Kerroin myös miten asia mielestäni pitäisi hoitaa. Kas näin. Tarkemmin kuvattuna prosessi menee seuraavasti. Appropåå TE-toimisto. Jos minä saisin päättää, niin TE-toimisto järjestäisi kursseja, joista olisi hyötyä sekä kurssille osallistuville että yhteiskunnalle. Kas näin ohjelmistoalalla. Esimerkiksi. 1. Otetaan joukko työttömiä ohjelmistoammattilaisia - vaikkapa Nokialta johdon munausten vuoksi potkut saaneita. Sellaisia kokeneita, mutta nykymarkkinoilla olosuhteiden vuoksi vääriä asioita osaavia. 2. Otetaan huippukouluttajia, jotka osaavat kouluttaa ja myöhemmin mainitut teknologiat. 3. Jaetaan joukko 5 hengen tiimeihin. 4. Otetaan jokin Sipilän hallituksen digitalisaatiota edistävä pieni juttu. Tai jokin muu mielenkiintoinen julkisen sektorin ongelma. Niitä riittää. Tuhansia. 5. Valitaan muutama teknologia, jolle on just nyt ja lähit...

Torstaina mediassa

Kuva
Tänään tapahtui paljon. Poljin töihin Viikin Arboretumin kautta, koska sitä kautta matkaa kertyy 15 kilometriä eikä aikaa kuitenkaan kuin 40 minuuttia kiirehtimättä. Hikoilematta. Reitti on kaunis: peltoja, metsää, linturuovikkoa, koski, iso rakennustyömaa. Otan joku toinen päivä kuvia matkalta. Työmatka Työmatkalla poikkesin Kahvisiskoille aamukahville ja -sämpylälle. Olen kovin viehättynyt Kahvisiskojen telttakahvilasta. Siellä käy kaikenlaista porukka, tunnelma on välitön ja on kiva istua joko ulkona tuulessa tai sisällä kaasulämmittimen lämmössä. Kahvilaa pitävät sisarukset ja heidän poikansa ovat mukavia. Töissä Codentossa tein kaikenlaista asiakasduuneista liiketoiminnan kehittämiseen ja rekrytointiin. Kirjoitin myös blogiimme liikenneministeri Bernerin ideasta yhtiöittää valtion väylät. Kirjoitukseni julkaissemme maanantaina.  Toissapäivänä YLE haastetteli minua ja Aliisaa ja kuvasi meidän ja Petterin pyöräilyä Hämeentiellä. Juttu julkaistiin tänään netiss...

TE-toimiston turhat duunit

Kuva
TE-toimistot lähettivät työttömille viime vuonna 435000 työtarjousta , joihin liitty sanktio eli pakko lähettää vähintäänkin mukahakemus työnantajalle. Aika monta! Oletetaan hyvin varovaisesti, että TE-ihmiseltä menee 15 minuuttia työpaikan löytämiseen tietojärjestelmästä, tarjouksen laatimiseen ja työnhaun seuraamiseen ja sitten myöhemmin sanktiosta päättämiseen ja toimeenpanoon. Se tekee noin 109000 työtuntia eli 80% työteholla (eli TE-ihmisellä menee kokouksiin etc max 1 päivä viikossa) noin 3600 työviiikkoa eli noin 80 työntekijän koko työajan. Pyöreästi meillä on siis TE-toimistoissa yhteensä vähintään 100 ihmistä lähettelemässä sanktioituja työtarjouksia, joista seuraa lähinnä vain turhaa työtä niille onnettomille työnantajille, jotka ovat avoimista työpaikoistaan TE-toimistolle erehtyneet kertomaan. Tämä on aivan mieletöntä! Hillitöntä valtion varojen, työttömien ja työantajien ajan tuhlausta. Lisäksi tämä koko hulluus perustuu kummalliseen ihmiskäsitykseen, jossa...

Tarina kaupungeista

Kuva
Olipa kerran 4 kaupunkia. Yhdellä niistä eli kaupungilla U oli asiaa X hoitavia koordinaattoreita. Muut kolme olisivat myös halunneet koordinaattorin, koska U oli hyvin pystynyt edistämään asiaa X. Muilla kaupungeilla K, L ja M oli kademieli. Kaupunkifestari Lux Helsinki Kävi kuitenkin ilmi, että yksikään kaupungeista K, L, M ei voinut palkata omaa koordinaattoria, koska se nyt vaan ei käy, koska ei ole rahaa. K, L, M miettivät mitä tehdä. Ankaran pähkäilyn tuloksena L ja M keksivät ostaa konsulttifirma lta S kaksi koordinaatoria vuodeksi. Koordinaattorit sitten hoitavat kaupunkien K, L, ja M asiaa X. Koska koordinaattorit olivat ulkopuolisia ja yhteisiä, kaupungit K, L ja M lyöttäytyivät yhteen liikelaitoksen O kanssa ja perustivat ohjausryhmän. Ohjausryhmään K, L, M, ja O nimesivät 14 jäsentä. Ohjausryhmä ohjaa projektiryhmää, josssa on 6 jäsentä, jotka ovat myös ohjausryhmän jäseniä. Projektiryhmä sitten ohjaa konsulttikoordinaattoreita. Tämä tarina on tosi.