Vala! / Hanna Ryti & Cécile Orblin

Miten kertoa elämäkerta 100 vuoden takaa, aivan eri ajasta, aivan eri kulttuurista, siten, että se kommentoi nykyistä keskustelua? Miten välttää elämäkerran kuvittaminen, monien jo tuntemien tosiseikkojen ja anekdoottien kertaaminen? Ja miten tehdä tämä kaikki vain kahden näyttelijän voimin?

Kas, siinäpä pulma! Ja tähän pulmaan Cécile Orblin ja Hanna Ryti ovat löytäneet ratkaisut, jotka sekä ovat perusteltuja että toimivat. He ovat yhdessä kirjoittaneet näytelmän tekstin, jonka Hanna Ryti on dramatisoinut ja ohjannut ja jossa Orblin yhdessä Laura Hännisen kanssa esittävät. 

Näyttelijöitä on kaksi, hahmoja kymmenisen. Ratkaisuksi tekijät ovat valinneet sen, että Orblin esittää koko näytelmän ajan Katri Valaa ja Hänninen esittää muita hahmoja (Olavia Paavolainen, Valan Erkki-Veli, lukemattomat kustantajat ja kriitikot, jne). Tämä ratkaisu toimii, koska näin Katri Vala (Orblin) voi pysyä koko ajan näyttämöllä, hänen ei tarvitse poistua reunalle vaihtamaan vaatteita. Hänninen vaihtaa viitteellisesti vaatteita rooliensa mukaan. Orblin pystyy näin tuomaan katsojalle yhtenäisen kokemuksen Katri Valan elämästä, sen eri vaiheiden vaikeuksista, riemuista, sairauksista. 

Teos kommentoi nykyaikaa välillä hyvin suoraan, alussa jopa katsomisohjeen antaen, teoksen tekohistoria kertoen. Myöhemmin teos välillä keskeytyy, kun näyttelijät pohtivat haluavatko he esittää 1920-luvun ahdistelusta kertovan kohtauksen tai pitäisikö nykyisin kulttuurisena omimisena pidettävät asiat näyttä. Haluavat ja pitää, toteavat näyttelijät ja palaavat rooleihinsa. Tämäkin ratkaisu toimii. 

Teos on hyvin minimaalinen, viitteellinen, lavastus muutamia matkalaukkuja ja tuoleja, mutta se onkin hyvässä teatterissa hienoa, tilan luominen katsojien päähän. Nykytyyliin sopivasti teoksessa on paljon musiikkia, ilmeisesti Katri Valan runoihin sävellettyä. Sekin sopii oikein hyvin.

Ennen teoksen katsomista kannattaa mielestäni kerrata Katri Valan elämä vaikka Wikipediasta tai Tuomas Rantasen Voima-lehteen kirjoittamasta arvostelusta, jotta näytelmässä ei tarvitse keskittyä juoneen, joka ei ole oikeastaan näytelmän viesti. Mielestäni.