Kantaja / Kari Hotakainen
Kantaja / Kari Hotakainen
Hannu Salama kutsui joskus osaa kirjoistaan, ohuempia niistä, hätäpaskoiksi, eli rahapulassa äkkiä kirjoitetuiksi. Kovin hyviä hätäpaskakirjat eivät olleet, mutta menivät sen verran kaupaksi, että Salama pystyi keskittymään merkityksellisempien kirjojen pusaamiseen.
Hotakaisen Kantaja vaikuttaa hätäpaskaiselta. Kertomus on pieni, Hotakaisen mittapuulla mitätön, kieli ei luo uutta vaan jokainen hahmo puhuu tutun hotakaismaisesti sukupuolesta, ammatista, iästä riippumatta. On kuin olisi vain yksi hahmo, joka kuvitelee muut. Niin ei ole, hahmoja on muutama.
Kirja kertoo Timosta, joka opiskelutuaan teoreettista filosofia pätevöityy TE-toimiston avulla akateemiseksi työttömäksi. Merkillisesti hän pääsee hautausmaalle puistoa hoitamaan ja huomaa sen sopivan hänelle. Suntio pyytää arkunkantajaksi aina kun vainajalla ei ole tarpeeksi omaisia tai ystäviä. Timo ryhtyy kuvittelemaan ja kirjoittamaan muistokirjoituksia yksinäisille vainajille, lukemaan niitä haudalla, mikä suntion mielestä on omituista ja mistä pastori antaisi potkut.
Yksinäisyys kalvaa Timoa, pakottaa hänet ottamaan yhteyttä lukiokaveriinsa Hanneleen, josta on sukeutunut huumediileri. Taopahtuu kaikenlaista, Korsossa seikkaillaan, hotakaiskieliset poliisit ottavat Timon kiinni, ja niin edelleen. Ei voi sanoa, että tapahtumat olisivat ennalta arvattavissa, mutta ne eivät yllätä.
Kirjassa on onnellinen loppu, Timo ei aivan vaivu hulluuteen eikä Hannele päädy vankilaan. Suntio ei anna Timolle potkuja vaan palkkaa hänet isänsä bestmaniksi. Ja sellaista.
Jos tykkää hotakaiskielestä, kirja tarjoaa sitä tiivistetyssä muodossa.

Kommentit