Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2024.

Remoted ja Sehr Schnell

Kuva
  Remoted ja Sehr Schnell keikalla Playhouse Baarissa Vallilassa. Kiva mesta, just hyvä pienelle yleisölle. Remoted soittaa todella hienoa ja vivahteikasta alternative musaa, vaikutteita ainakin Sonic Youthista ja Pixiesistä. Taitavia muusikoita, tyylitaju just eikä melkein. Sehr Schnell soittaa sitä mitä soitti vuoden 1977 jälkeisenä 77-punkin kulta-aikana. Solistin mukaan soittavat just ja vain vanhoja biisejään, koska eivät muuta osaa eikä muu kiinnostakaan. Pari nuorempaa muusikkoa kolmen vanhan alukuperäispunkkarin lisäksi. Ja tekivät mitä lupasivat. Videolla vuodelta 1978 biisi nimeltä 78. Roihuvuoresta Vallilaan ja takaisin rento 17 kilometrin polkaisu. Pari bisseä letkeytti paluun. Videot Google Photosissa.

Flippereitä

Kuva
  Flippereitä. Teininä tuli pelattua paljon. Koulusta välitunneilla aidan ali ja yli pelisaliin, koulun jälkeen pelisaliin. Bensa-asemien savuisien kahviloiden nurkkiin, kesällä pummilla aidan läpi Särkänniemen huvipuistoon, ja myöhemmin sinne krapulaisena lauantaisin. En ollut kovin hyvä, Laurikainen oli parempi. Paras oli kaveri, jota sanoimme Saksaajaksi, koska hän pelasi jalat harallaan. Oli myös kehitysvammainen kaveri, lempinimeltään Luumu, joka aina pummi palloja ”anna pallo, anna pallo!” Kerran hän sai vapaapelin, voi sitä riemua. Joskus tunteet nousivat pintaan, flipperi sai kovia iskuja ja me porttikiellot kuukaudeksi. Onneksi oli kaksi pelisalia. Porttikielto tuli siitäkin, kun laittoi kuminauhan 20 pennin kolikon ympäri ja käytti sitä markkana. Ja nyt samoja pelejä Töölössä, Apollonkadun pelisalilla. Outoja häivähdyksiä kaukaa, tunteita, jopa tuoksuja, kaverin läheisyyttä, ääniä. Todella ihmeellinen on ihmisen muisti. Ps. Ai niin, aikuisena 2000-luvulla osallistuin ki...

Roihuvuoressa on hyvä elää

Kuva
  Kyllä kelpaa Roihuvuoressa asua! Meinaan on palvelut lähellä Lumikintiellä asuvalla - puu 3 metriä (monta lajia) - pyörähuolto 50m - joogasali 70m - ompelimo 100m - parturi ja kampaamo 100m - Bussipysäkki 100m - Ruokakaupat Alepa ja K (auki 24/7) 200m - pitseria 2kpl 200m ja kolmas 1200m - räkälä ja karaoke 200m (2kpl) ja kolmas 1200m - Lounasmesta 300m (kiinalainen, hyvä) - Hieroja 300m - Kukkakauppa 300m - Kirkko 300m - Kirjasto 350m - Moskeija 400m - Ammattikoulun opetusrafla Kokki 400m - Metsä 400m - Ala-aste 450m - Japanilainen puisto 700m - Kahvila 700m eli maanmainio Roihuvuoren Rio - Lasten leikkipuisto Tuhkimo ja skettiparkki 800m - Musaklubi 1000m - Mainio thai-rafla 1000m - Sushi-rafla 1000m - Metroasema 1000m - Merenranta ja satama ja yhtesöveneet 2kpl 1000m - Ratikka 15 1000m - Lidl 1000m ja 2300m - Motonet 1000m - Ulkokuntosali 1100m - 2. Kirjasto 1250m - ylä-aste 1250m - tennis-, koripallo ja pesäpallokentät 1250m - Satumaan Dynamo eli pyöräkerhomme 1250m - Huoneka...

Nälkämaan laulu / Risto Oikarinen

Kuva
Kolmekymppinen saksofonisti, joka muistuttaa aika paljon kirjailija-runoilija-saksofonisti Oikarista, kiirehtii junaan melkein myöhästyen. Ehtii, ja juna lähtee kohti Kajaania, josta Oikarinen itsekin on kotoisin.  Kajaaniiin on pitkä matka ja jo hieman soittamiseen kyllästynyt Sibelius-Akatemian kasvatti ehtii matkalla muistella menneitä. Hän muistaa miten ensi kerran kuuli kotikaupungissaan saksofonin soivan sillalla, miten hän joutui lapsena kuitenkin opiskelemaan klarinetin soittoa, miten kesätyöt hautausmaalla menivät ja miten siellä juoppo suntio hoiti työnsä ja sai potkut. Ja koska matka vie Kajaaniin, on matkan tarkoitus soittaa Eino Leinon runoihin säestyksiä. Ja siitä runoilija pääsee miettimään Leinon runojen syntyjä ja merkityksiä. Runoilijan/saksofonistin mielikuvistus on vilkas, hän yhtäkkiä muistelee miten Venäjän keisari kävi aikoinaan Kajaanin linnassa, miten Lönnrot siellä lääkärinä keräili runoja, ja välillä mielen täyttää Aristoteleen filosofia. Ja koko ajan mat...

Piispa / Risto Oikarinen

Kuva
Pastori, jazz-muusikko Risto Oikarisen kirjan päähenkilö on Suomen ja Helsingin ensimmäinen naispiispa, ahdasmielisestä perinneluterialaisuudesta yliopiston kautta uskonsa menettänyt. Hän pääsi jo nuorena papiksi Kallion seurakuntaa, jossa kaljuhiiren oloiset sovinistipapit kiusasivat ja häiriköivät. Kolmekymmpisenä piispaksi vihitty sai tuta kaljurottien hyökkäyksen kahta tuimempana antaessaan luvan homojen vihkimisiin. Hyökkäys oli ankara, ja piispa joutui pakeneman piispalan suojiin punomaan juoniaan. Siinä puuhasssa hän sai apua ortodoksisen kirkon puolelta, ja vähitellen tilanne tasoittui.  Kirjan alkaessa piispa on jo vanha, eläkeikä häämöttää ja vaivat kolottavat. Kirja kertoo piispan elämästä talvisessa Helsingissä yhden päivän ajan. Piispa käy Tiedekulmassa hikoilevan professorin järjestämässä paneelissa, kävelee takaisin kotiinsa Punavuoreen, välttelee laumansa jäseniä eli seurakuntansa mummoja. Erityisesti hän muistelee menneitä ja juo hyvää viiniä.  Kirja on kiinno...

Uneon asema / Yū Miri

Kuva
Mies syntyy köyhään perheeseen Fukushiman prefektuuriin, ei voi käydä koulujaan loppuun vaan joutuu isänsä kanssa simpukoita keräämään, kalateollisuuteen. Menee naimisiin, saa lapsen, ja rahat ovat lopussa.  Mies löytää töitä Tokiosta, on olympialaisten rakennusaika. Mies rakentaa, purkaa, tekee ylitöitä, ja lähettää tuloistaan suuren osan kotiinsa, perheelleen ja suvulleen. Liikenneyhteydet ovat huonot, mies ei pääse usein kotiinsa, lapsi aikuistuu ja yllättäen kuolee. Miehen elämä romahtaa, hän ei kestä suruaan ja lähtee hautajaisten jälkeen takaisin Tokioon päätyen asunnottomaksi muiden kaltaistensa joukoon Uneon aseman puistoon.  Tarina on yksinkertainen, mutta kerronta ei. Kronologia on osin käännetty, mies miettii elämäänsä vanhuudeta, ehkä osin kuolemansa takaa. Miehen kohtalo lienee tyypillinen ajalleen, syrjäytyneisyys japanilaisessa kulttuurissa ankara kohtalo, ja silti puiston miesten solidaarisuus toisilleen anonyymeinäkin koskettavaa. Mirin kieli on täynnä yllätyk...

Why do I cycle so much?

Kuva
Why do I cycle? And quite a lot at that.  Well, at least because exercise prevents depression and keeps the fat away.  You see, studies show that obesity and loneliness form a mutually reinforcing vicious circle. And loneliness, that is, loneliness not of your own choosing, is depressing.  Studies show that exercise is at least as good a cure for mild depression as SSRIs.  And exercise also makes life easier, and is also likely to postpone the onset of heart disease, diabetes and cancer until later in life.  And after all, cycling is just a damn nice thing to do anyway.  Well, today is a rest day, so I'm not cycling. It's not every day that you need to cycle when you can walk for an hour and a half. About Health When I was a young man back in the 1980s, I read quite a lot about heart disease because my father had his first cardiac arrest at 47 years of age in 1977. I understood, that in order not to follow my father's footsteps health-wise, I needed to watc...