Piispa / Risto Oikarinen
Pastori, jazz-muusikko Risto Oikarisen kirjan päähenkilö on Suomen ja Helsingin ensimmäinen naispiispa, ahdasmielisestä perinneluterialaisuudesta yliopiston kautta uskonsa menettänyt. Hän pääsi jo nuorena papiksi Kallion seurakuntaa, jossa kaljuhiiren oloiset sovinistipapit kiusasivat ja häiriköivät.
Kolmekymmpisenä piispaksi vihitty sai tuta kaljurottien hyökkäyksen kahta tuimempana antaessaan luvan homojen vihkimisiin. Hyökkäys oli ankara, ja piispa joutui pakeneman piispalan suojiin punomaan juoniaan. Siinä puuhasssa hän sai apua ortodoksisen kirkon puolelta, ja vähitellen tilanne tasoittui.
Kirjan alkaessa piispa on jo vanha, eläkeikä häämöttää ja vaivat kolottavat. Kirja kertoo piispan elämästä talvisessa Helsingissä yhden päivän ajan. Piispa käy Tiedekulmassa hikoilevan professorin järjestämässä paneelissa, kävelee takaisin kotiinsa Punavuoreen, välttelee laumansa jäseniä eli seurakuntansa mummoja. Erityisesti hän muistelee menneitä ja juo hyvää viiniä.
Kirja on kiinnostava kuva kirkon sisältä, uskosta ja sen puutteesta, ja eritisesti erilaisista raamatuntulkinnoista. Kirjailija-pastori Oikarinen laittaa kaiken osaamisensa peliin, ja kirjan luettuaan lukija tietää paljon enemmän Paavalin kirjeistä ja viimeisellä ehtoollisella nautitun viinin määrästä.
Runoilijan tiiviisti kirjoittama teos on varsin suositeltavaa luettavaa kirkon touhuja ihmetteleville ja Helsingissä asuville. Kerronta on tarkkaa ja päähenkilö samaistuttava.

Kommentit