Klo 17.23 / Sissi Kuntsi

Mies ja nainen tapaavat, molemmat aikuisia, eronneita ja molemmilla lapsi. Nainen on lääkäri, mies entinen strategiajohtaja. Mies on sairastanut aivokuumeen, jonka jäljiltä hän on eläkkeellä, erittäin kovien kipujen vaivaama. Myös hänen muistinsa kärsii kipulääkkeistä ja kipujen aiheuttamasta stressistä.

He rakastuvat kuten eivät vielä koskaan aiemmin, menevät naimisiin miehen 50. syntymäpäivänä, elävät yhdessä, matkustelevat. Miehen kivut eivät hellitä ja hän päättää kuolla tiettynä päivänä. Ja niin hän tekee itsemurhan, tietoisesti, huolellisesti valmistautuen. 

Nainen jää yksin, on yksinäinen, suru kalvaa. Ystävät ja lääkkeet auttavat. 

Kirja kertoo tämän tarinan koskettavasti. Luin kirjan kahvilassa, jotten olisi liikuttunut kyyneliin. 

Kirjan rakenne on selkeä. Alussa saamme tietää itsemurhasta, sitten naisen käydessä läpi suruaan pääsemme mukaan heidän vuosikymmenen kestävään rakkaustarinaansa, kuukausi kerrallaan naisen surressa. 

Kirja on ja ei ole vahva kannanotto eutanasian puolesta. Jokaisen kannattaisi lukea tämä kirja miettiä, miten puolison vakava sairastuminen ehkä itseen vaikuttaisi, ja miten omaan tai toisen parantumattomaan ja toivon vievään sairastumiseen olisi ehkä mahdollista suhtauta. Ja toki myös surun kuvauksena, koska suru meitä jokaista kohtaa.