Seitoja ja seidan palvontaa / Samuli Paulaharju

Samili Paulaharju, perinteenkerääjänä itseopinut opettaja, kiersi kymmeniä vuosia Lapissa keräten saamelaisten kansanperinnettä. Hän oli ilmeisen uupumaton kairan kiertäjä, kärsivällinen ihmisten kuuntelija ja naseva kirjoittaja. Vuonna 1932 julkaistu Seitoja ja seidan palvontaa on julkaistu uudelleen. 

Kirja alkaa saamelaiskäräjien lausunnolla, joka antaa luvan kirjan uudelleenjulkaisuun, mutta huomauttaa ettei kaikki kirjassa ole totta. Kirja myös on kieleltään vanhahtava, osa termeistä (kuten palvominen) on nykyisin harvemmin käytössä, samoin kirjan aihesanasto on vaikeaa. Ilmeisesti elo tarkoittaa porotokkaa, sen ymmärsin, mutta moni muu sana jäi epäselväksi (luin bussissa, en voinut tarkistaa sanoja).

Kirja kertoo seidoista, saamelaisten pyhistä paikoista, joissa asui jumaluuksia, joiden myötätuntoisuus ja lupa olivat olennaisia kalastuksen ja metsästyksen ja porotalouden kannalta. Jos seitaa ei palvottu oikein, saalis jäi vähäiseksi. Samoin jos seidan neuvoja ei noudatettu, esimerkiksi kalastaessa puhuttiin liikaa tai väärin sanoin. 

Paulaharjun tapa kertoa saamelaisten, pääosin ukkojen, palvontamenoista, urhauksista, kairaan vetäytymisistä, on myötätuntoinen ja kiehtova. Kirjassa on myös lista tärkemmistä seidoista ja osasta jopa kuva. 

Kirja päättyy tutkijoiden esseeseen, joka asettaa Paulaharjun työn muun tutkimuksen yhteyteen.  On hienoa, että essee on vasta lopussa, koska kirjasta katoaisi nautittavuus, jos ei ensiksi lukisi Paulaharjun tekstiä.