All we imagine as light / Payal Kapadia

Mumbai, ihmisten paljous, sade, yksityisen tilan puute, ahtaus, ja rakkaus. Elokuva alkaa kamera-ajolla, jossa mies kertoo tulleensa kylästä kaupunkiin kauan sitten, miten elämä on ollut rankkaa. Näemme miehet ahtautumassa lähijunaan, tunkemassa aseman rappusiin. Vähitellen pääsemme tarinaan, joka kertoo naisten elämästä. 

Sairaanhoitaja Prabhan mies on lähtenyt aikaa sitten Saksaan, kadonnut, ei soita enää. Yhtäkkiä häneltä saapuu lahjana riisinkeitin. Samaan aikaan Prabhan nuori  kämppis Anu tuskailee rakkautensa ja poikaystävänsä Shiazin kanssa: he ovat eri uskonnoista, ja tilaa ja paikkoja yksityisiin hetkiin ei ole.

Sairaalassa Prabhan kollega, kokki Parvathy, päättää lähteä takaisin kyläänsä, koska hänen kotinsa on jäämässä uudisrakennuksen alle. Prabha ja Anu lähtevät saattamaan, ja matkalla sade loppuu, kylä on rannikolla, ja aurinko paistaa. Naiset viettävät lomamaista aikaa yhdessä, Shiaz saapuu myös, ja lopuksi rakkaus voittaa. 

Tarina on tavanomainen, ehkä ei kovin kiinnostava. Mumbai kaupunkina, intialaisen yhteiskunnan monimuotoisuus, uskontojen ja kulttuurien ristiriidat ja jonkinlainen elämän hauraus yhdistettynä naisten vahvuuten tekivät elokuvasta vaikuttavan. Kuvaus on kaunista, näyttelijät hyviä.

Suosittelen elokuvaa pikemmin kuin matkaa Mumbain ahtauteen.