Mane

Tarina Suomesta, Karjalasta, Venäjästä ja erityisesti rakkaudesta, 1880-luvulta, kertoo kahden nuoren naisen elämästä Sortavalan opettajaseminaarissa. On kesä 1880, seminaarin pääsykokeet. Viipurilaisen saksalaisperäisen kauppiasperheen tytär Tilda on paennut pääsykokeisiin vaimon roolia, hän ei halua naimisiin, hoitamaan kotia. Opettajattarethan eivät tuolloin naineet. Hän tapaa Jelenan, salaperäisen laatokkalaisen kalastajan, upporikkaan laivanvarustajan tyttären, ja he rakastuvat vähitellen.  Kirja kertoo Tildan ja Jelenan rakkaudesta, sen syvenemisestä ja sitä raastavista ristiriidoista, erityisesti Jelenan suvun hurjan maineen aiheuttamista. Sortavala elää elämäänsä rakkauden taustalla, on tanssiaisia, juhlia, ankaria talvia, kesän tuoksuja, runoja kerääviä ylioppilaita Helsingistä asti. On myös miesten ja naisten välinen epätasa-arvo, miehet käymässä huorissa, naisilta vaadittu siveellisyys, sukupuolittuneet roolit seminaarissakin. Kirja on kuin dokumentti 1880-luvun elämästä...

On aro, kuiva, sateen jälkeen vihertävä, kuin elämäkin, mutta pääosin autio, ankara toivoton, loputon ja silti lyhyt. Arolla kulkee rekka, sitä ajaa mies, joka on vasta nelikymppinen, allekin, mutta jo hampaton vanhus. Hänen elämänsä on kuin Venäjä, romahtanut, humalainen, sairastuva. Hänen tarinansa kertoo tyttärensä, jonka hän on menettänyt väkivaltansa ja häilyvän elämänsä vuoksi jo 10-vuotiaana.  Arosta kertoo Oksana Vasjakinan romaanin tytär. Hän muistelee isäänsä, joka kuoli AIDSiin ja juoppouteen 47-vuotiaana. Sitä ennen isä oli - muiden kaltaistensa tavoin - hakannut vaimoaan, pettänyt häntä, ja ajanut perheensä pakoon, isovanhempien luo. Kaikkien elämä on kurjaa, yhteiskunnasta ei juuri ole apua, se on hylännyt kaikki. Tytär pääsee kuitenkin yliopistoon, tapaa siellä rakkauden, joka kantaa, luo uskoa tulevaan. Isä on ylpeä opiskelevasta tyttärestään, yrittää näyttää sen ja ostaa arbuusin.  Tytär ja isä matkustavat aron halki, rekkaparkkien kautta, hikoillen ja kahvilo...

Maata pitkin matkustavien FB- ryhmässä kysytään usein: erilliset liput vaiko interrai-lippu. Minusta on alkanut tuntua siltä, että tässä on taustalla lentomatkailu ja ajatus siitä, että matkalla on yksi määränpää ja että matkan reitti on päätetty tarkalleen ennen matkalle lähtemistä. EIkä näitä päätöksiä sitten peruta! Interrailin idea on toinen: matka itsessään on päämäärä, matkalle lähdettäessä ei tarkalleen tiedetä minne matka vie. Joitakin tavoitteita voi olla, jokin kaupunki tai uimaranta tai ravintola, johon on päästävä. Reitti muotoutuu sitten matkan aikana sään, tuulen suunnan, junien täyttöasteen, pirteyden, väsymyksen mukaan, ja tietenkin majoituksen saatavuuden. Jos Milanossa ei ole halpaa majoitusta, siis kukkarolle sopivaa, ehkäpä Bolognassa tai Genovassa on. Tai jos Saksassa sataa, voi vaihtaa maata aurinkoisempaan. Jos olut on huonoa Lontoossa, voi matkata Prahaan. Interrail on vapautta, mahdollisuutta matkustaa ilman suunnitelmia, antaa sattumankin vaikuttaa. Se voi oll...

Maaginen pieni romaani, lyhyt ja silti täynnä elämää, ihmisyyttä.  Irlannin maaseutu, hieman epämääräinen ajankohta, ehkäpä joskus 1980-luvulla. Köyhän perheen tytär pääsee tai joutuu kesäksi lapsettoman ja varakkaamman perheen luo hoitoon, avuksi ja iloksi. Köyhän perheen äiti on taas kerran raskaan, ja siksi on syytä saada yksi lapsista hetkeksi muualle.  Ja niin käy, isä tuo lapsen varakkaamman perheen maatilalle. Tilan emäntä pesee köyhyyden pois, antaa siistit ja ehjät vaatteet. Kesä alkaa. Päivät sujuvat maatilan töissä, joita riittää aamusta iltaan, tyttö saa auttaa kykynsä mukaan. Välillä käydään ostoksilla läheisessä pikkukaupungissa, tyttö saa ensi kertaa omaa rahaa mukaan karkkikauppaan ja nätit vaatteet syksyllä alkavaa koulua varten.  Maaseudun tapahtumat soljuvat tarinan taustala. Lehmät poikivat, vanhukset kuolevat. Lukija saa seurata näitä elämää tyttären näkökulmasta, kirjahan on kirjoitettu hänen äänellään, hänen kertomanaan. Kieli on kiinnostavaa, tapah...