Mane

  Lyon. Parasta täällä ovat ihmiset. Heitä en väsy katselemaan. Kuunteleminen on vaikeampaa kuin Espanjassa, koska ranskalaisille on historian saatossa kehittynyt kyky säädellä äänensä voimakkuutta. Heitä ei siis kuule jokaista kymmenen metrin etäisyydeltä. Ei sillä että mitään ymmärtäisin kummassakaan maassa, koska AdHD tms on estänyt kieltenopiskelut lukion jälkeen ja lukiossa minun ei annettu opiskella ranskaa vaikka olisin halunnut ja kyennyt. Perhana. Lyonissa ovat kivasti karsinoineet turistit vanhan Lyonin alueelle. Siellä on heille sopivia ravintoloita ja kahviloita, joissa on tarjolla kaikille telkkarista ja Emilystä etc tuttuja annoksia. Hinnat ovat turistille sopivat eli niin 5-7 euroa kalliimmat kuin hieman etelämpänä Bellecour-aukion toisella puolen. En suosittele ateriointia vanhassa Lyonissa. Kivoja vanhoja taloja siellä voi tungoksen lomassa ihailla. Söin pari kertaa paremmassa raflassa kuin matkallani yleensä. Niiden perusteella täällä kyllä osataan laittaa ruokaa ...

Le Corbusierin suunnittelema Le couvent Sainte-Marie de La Tourette on puolen tunnin junamatkan ja kahden kilometrin ylämäkikävelyn päässä Lyonista. Arkkitehdin viimeiseksi Ranskaan rakennetuksi teokseksi jäänyt luostari on ulkoakin vaikuttava. Sisään en päässyt, koska satuin paikalla lounasaikaan ja seuraavaan opastukseen oli kolme tuntia. Sain luvan kävellä luostarin ympäristössä ja allakin. Rakennus seisoo ylväästi jaloillaan kuten Le Corbusierin tapana oli. Sisätiloissa on kuulemma hienoja kattoikkunoiden ja muiden luomia valoja ja varjoja. Näin niistä pieniä vilauksia, kuten myös ruokalasta, keittiöstä. Muutoin pääosin massiivisia rakenteita, betonin leikkisää keveyttä. Maaseutu oli rauhallinen. Kuhankeittäjä huuteli kuhan kiehuvan, mustarastaat etsivät puolisoita. Luostarin lähellä on suuria douglas-mäntyjä ja muita suuria puita. Misteli kasvaa oksilla. Kannatti käydä vaikka ajoitus oli väärä. 2km jyrkkään mäkeen kävellen 5km/h keskinopeudella. Vanha hippi on vahva.

  Italiassa, Espanjassa, Marokossa, Ranskassa on tapana käyttää voimakkaasti haisevia pesuaineita hotelleissa. Olen niille selvästi allerginen: heti kun astun huoneeseen, nenäni menee tukkoon ja kurkkua alkaa kutittaa. Nenän kautta hengittäminen on vaikeaa, mikä on kyllä pikkaisen kiusallista. Tuosta vaivasta selviän helposti avaamalla ikkunan ja pitämällä sitä auki. Toki talvella tulee vilu, mutta minkäs teet. Valinta on joskus vaikea, jos peitto on ohut ja ulkona kylmä. Samaa kiusaa on itsepalvelupesuloissa, joissa vaatteet vaihtuvat tunkkaisista pistävän hajuisiksi. Tuuletus ei auta. Siksi pesen käsin Suomesta mukana tuomallani pesuaineella paidat ja alusvaatteet, housuja en viitsi eivätkä ne sovi lavuaariin. Vaan nyt ovat Lyonissa keksineet uudet kiusan. Ovat nääs pesseet vuodevaatteet sen verran äkkiväärästi hajustetulla aineella, että nenän kurkun lisäksi koko ihoa alkaa kutittamaan. Pelkäsin jo luteita, mutta eivät ne varmaan päivällä naamaa kutita - ainakaan pöydän ääressä ...

  Olen ollut melkeinpä syömättä nisäkkäitä vuodesta 1988. Kerran vuosikymmenessä syön kuitenkn kaniinia. Viimeksi söin vuonna 2012 Teneriffalla. Tänään sitten taas Lyonissa. Oli hyvää kera piparjuurikastikkeen. Viinikin oli hyvää. Kirjaakaan ei voi moittia. Väsyttää. Kun on pitkään matkalla, aina välillä tulee fiilis, ettei yhtään lainkaan pikkaisenkaan kiinnosta yksikään nähtävyys. Tänään tuntuu just siltä. Silloin on hyvä vain syödä hyvin, juoda paremmin, lueskella, katsella ihmisiä ja kuunnelma heidän puheitaan vaikkei niistä juuri mitään ymmärräkään. Kummallisesti ymmärrän sen verran ranskaa, että päivittäiset hotelli- ja rafla-asiat tajuan ja pystyn niihin lyhytsanaisen vastauksen pukahtamaan. Sama juttu kuin Virossa, jossa tarjoilijat luulevat minun osaavan viroa, kun luen menua sujuvasti ja jotenkin ymmärrän mitä minulle raflassa sanovat. Konteksti auttaa. -- Sanovat Lyonin olevan herkuttelijoiden paratiisi, Ranskan keittotaidon tiivistymä. Mikäs siinä sitten? Matkan fantsui...

  Olen tehnyt töitä tehnyt yliopiston jälkeen 30v, mutta siinä ollut mukana 1,3 vuotta MIT:ssä opiskelemassa ja kaksi vuoden sapattia / työttömyysjaksoa. Eli töissä olen ollut reilut 26 vuotta. Opiskelin 8 vuotta. Hyvä suhde! Ulkomaillakin olet työskennellyt kolmisen vuotta Kiinassa ja Ruotsissa. Matkustellut olen eläissäni varmaankin 7-8 vuotta. Kv-kokemusta on. Opiskeluaikana tein töitä lukuvuosien aikana, kesälomamatkat rahoitti sossu. Kiitos siitä valtiolle! Työnteon aloitin 15-vuotiaana Sokosmarketin pullonpalautuksessa ja ostoskärryjen keräilyssä. Se ammatti on jo kadonnut ja korvautunut itsepalvelulla. Varmaan vielä 10 vuotta olisi jäljellä, jos joku työnantaja tarttisi fiksun, ammattitaitoisen ja sosiaalisesti lahjakkaan ja huippukoulutetun huippuosaajan. Harva tuntuu tarvitsevan, vähemmän kokeneet ja huonommissa korkeakouluissa opiskelleet ovat ilmeisesti parempia. Tai ainakin enemmän yes-ihmisiä. No, kesä tulee on töitä eli ei. Tai mistä sitä töistä tietää, kesästä kyllä....

  Plattenbau se siellä mäellä. Joku tietämätön sanoisi, että neukkukuutio tai DDR-talo vaan niinhän asia ei ole. Eivät ranskalaiset ja suomalaiset DDR:stä tai Neuvostoliitosta oppineet moisia rakentamaan. Päinvastoin kävi opin tie. Kylmän sodan aikana joka paikassa, jopa USA:ssa, oli ankara asuntopula. Kaikkialla rakennettiin suurien talojen alueita elementeistä. Mutta miksi Lyonissa ne näyttävät samoilta kuin Berliinissä? Tarinan mukaan DDR:n arkkitehdit eivät saaneet matkustaa tapaamaan kollegoitaan länteen. Koska Kekkosen Suomi ei ollut länttä, he saivat matkustaa Suomeen, jossa he tapasivat ranskalaisia kollegoitaan. Ranskassa oli kehitetty menetelmät rakentaa suuria taloja halvalla elementeistä. Tämä DDR:n neropatit oppivat sukkelaan ja opettivat kollegoilleen muualla rautaesiripun itäpuolella. Ja niin Ranskassa tuntee suomalainen olonsa sekä kotoisaksi että ylpeäksi tämän kulttuurisen vaihdon osapuolena. Näitä taloja paheksuvat eivät koskaan kerro miten muutoin asuntopula o...

  Olen ollut matkalla tänään kaksi kuukautta. Kuvassa tilastoja. Kivaa on ollut, joskus yksinäistä ja ahdistaviakin hetkiä on ollut. Muutama oikein seikkailullinen päivä. Pääosin ollut tosi nastaa, paljon aikaa ajatella, kirjoittaa, lukea, katsella ihmisiä ja kaupunkeja. Olen käynyt 27 kaupungissa ainakin, monta uuttakin niistä minulle. Ruoka on ollut hyvää, juomat myös. Kumpaakin vain kohtuudella, yleensä vain pari ateriaa päivässä ja ainakin kaksi päivää viikossa ilman alkoholia. Ainakin housut ovat väljentyneet, joten jotain olen tehnyt oikein. Matkan alussa vaivanneet terveysongelmat ovat kadonneet, olo parantunut koko ajan. Matkailu on ilmeisesti terveydelle hyvästä - ehkä matkailu hälventää stressin. Matkalleni en varsinaisia tavoitteita asettanut. Marokossa käyminen oli kuitenkin iso juttu, joka jännitti ja jonka jälkeen hetki piti miettiä mitä seuraavaksi. Seuraava isompi juttu on 17 päivän oleskelu Berliinissä, mutta sitä ennen neljä päivää Lyonissa ja muutama päivä Vene...

Vanhuus ei tule yksin. Se tuo mukanaan muistoja kaukaa menneestä. Ajatuksia miten ennen oli, kuka olin ja kuka olen ja mikä on ja mitä on muuttunut. Kirkko on viimein ulkoa valmis, ainakin melkein, itse en varmaan ikinä koskaan ole. Ensimmäisen kerran kävin Barcelonassa elokuussa 1987, sitten kesällä 1995 ja vuodesta 2013 tuon tuostakin. Kertakaan en ole käynyt kirkossa sisällä. En käy nytkään, 50 euroa vaikuttaa kalliilta ja ruuhkat ovat sankat - netistä saisi lipun vasta viiden päivän päähän. Ensi kerralla sitten. Ensi kerta tulee vielä, koska maailman ei ole loppumassa ja minä olen vasta 57-vuotias. Maailmassa on joitakin asioita, jotka ovat täydellisiä ja joita ei tarvitse eikä pidä muuttaa. Barcelonan aukio Placa vila de Gracia on esimerkki täydellisestä. Aukiolla on kaikki mitä voi toivoa eikö yhtään mitään muuta. Kun ihminen saapuu aukiolla, hänen verenpaineensa laskee, jännittyneet lihakset rentoutuvat, huolet hälvenevät. Kun hän istuu Las Euras -ravintolan pöytään ja tilaa mie...

  Zaragozan ratikka kulkee keskustan läpi maagisesti koskematta ajolankoihin. Niitä ei edes ole. Ratikassa on superkondensaattorit kummassakin päädyssä katolla. Latausta ratikka ottaa pysäkillä allaan olevista koskettemista. Kiehtova konsepti vaikka jäin miettimään ovatko ajolangat mainosten ja liikennemerkkien keskellä sittenkään niin kamala kaupunkikuvallinen synti. Samantapaisia ratikoita on muuallakin vanhoissa kaupungeissa - ne ovat hyvä tapa suosia oman maan rstillavalmistajia, joilla sattuu kummasti olemaan just sopiva malli tarjolla. Lataussysteemin kiskojen välissä Matkani jatkuu. Tänään työhaastattelun jälkeen matkaan yhdeksi yöksi Barcelonaan (65€/yö), josta jatkan huomenna suoralla junalla (10€ paikkalippu) Lyoniin neljäksi yöksi (62€/yö). Sen jälkeen aion majoittua Venetsiaan neljäksi yöksi, josta Münchenin kautta Berliiniin 27.3. Berliinissä vietän 2,5 viikkoa, koska se on kivoin kaupunki maailmassa. Berliinissä tsekkailen työmarkkinoita. Voisihan siellä olla nastaa a...

Kirjoitan blogiini (ja Instaan ja Facebookiin ) tunnelmakuvia matkaltani. Olen yrittänyt keskittyä havaintoihini ja hieman yleistämään niitä. Olen yrittänyt ymmärtää näkemiäni paikkoja ja kertoa niistä jotain kuvien lisäksi. Osa kirjoituksistani on matkaopasmaisia tarinoita junamatkoista ja -matkailusta. En keskity matkallani omaan naamaani enkä takapuoleeni,  kuten instassa monet vaikuttajat tekevät.  el calamare bravo Tämänkaltainen matkakirjoittelu vaikuttaa olevan nykyisin hyvin harvinaista. Netti on pullollaan matkailublogeja ja matkoista kertovia Instagram-tilejä. Ne ovat pääosin hyvin pinnallisia.  Olen esimerkiksi seurannut kahden nuoren naisen matkaa maata pitkin Münchenistä Tokioon. Heidän kuvaamansa videot ja niistä tehdyt koosteet olivat kiinnostavia ja kauniita, kuten tekijänsäkin, mutta kokonaisuus jäi erittäin pinnalliseksi. En saanut tietää mitään paikoista joissa he kävivät. Kertomukset keskittyivät majapaikkoihn. Vaikka he tapasivat paljon ihmisiä ...

Normaalina aikoina, kun junarata on ehjä, Malagasta matkustaa suoralla junalla noin neljässä tunnissa Zaragozaan. Koska nyt ajat eivät ole normaalit ja rata Malagan lähellä yhä onnettomuuden vuoksi poikki, matka kesti yli kahdeksan tuntia ja vaati kolme eri kulkuvälinettä: bussin ja kaksi junaa. 
Ensin matkasimme bussilla Santa Anan juna-asemalle, jonne on Malagasta noin 70 kilometriä. Matka kesti tunnin ja oli erittäin epämiellyttävä. Bussin istuimet olivat ahtaat, bussi heittelehti ja kolahteli tien epätasaisuuksiin. Osa matkustajista katseli kännyköistään videoita ilman kuulokkeita. Se on täällä tapana kuten myös videopuheluiden puhuminen ilman kuulokkeita näytölle kovaan ääneen huutaen. Erittäin ärsyttävää. Santa Anassa pääsimme taas Renfe lentokoenttälarppauksen esiintyjiksi. Ensin matkaliput oli tarkistettu bussiin noustessamme, sitten ne tarkistettiin terminaalin ovella ennen kuin matkatavaramme läpivalaistiin. Takkeja ei läpivalaistu. Laiturille päästäksemme meidän piti lentoke...

  Vinkkejä Espanjassa junaileville. 1) Vaikka paikkaliput saattaa pystyä ostamaan Railplannerista tai Raileuropesta, niin kätevimmin ne saa asemilta. Asemilla tietävät mitkä junat kulkevat ja mitkä eivät ja mitkä on korvattu busseilla - tätä tietoa ei esim Renfen nettipalvelun aikatauluhaku kerro. Passi on näytettävä paikkalippua ostaesssa. Paikkaliput AVE-juniin maksavat noin 10 euroa per juna asemalta ostettuna. Hitaampiin juniin 6 euroa. Kaikilta asemilta voi ostaa paikkalippuja kaikilta asemilta lähteviin juniin. 1.1) Aseman lipunmyynneissä ovat tähän asti olleet ystävällisia ja keskustelu on onnistunut englanniksi. Silti on viisasta tarkistaa paikkalippu, koska päivämäärien kanssa virheitä sattuu helposti. 2) Junat saattavat täyttyä. Pari viikkoa sitten lauantaina yritin Madridista Toledoon päiväretkelle. Kaikki junat olivat täynnä kello 9, kun asemalta kysyin. Perjantaina illalla varmasti olisi paikkoja ollut. 3) Pidemmän matkan junista myös osa täyttyy päiviä ennen lähtöä. U...

  Picasso syntyi Malagassa ja siksi täällä on Picasso-museo. Niitähän on muuallakin kuten Pariisissa ja Barcelonassa ja Madridissa on Guernica. Malagassa on museon lisäksi ja ihmisjoukkoja vierastaville kokonainen kaupunginosa oman elämänsä picassojen ja muiden graffiti-taitelijoiden töitä. Ne ovat erittäin taiten tehtyjä, taidehistoriallisestikin tiedostavia. Poliittisesta tiedostavuudesta puhumattakaan. Espanjaa osaaville samassa kaupunginosassa on vasemmistolainen kirjakauppa, josta voi ostaa uusimmat ja hyllystä puuttuvat teokset. Joskus kiinnostavin luovuus on muualla kuin museoissa. Vai olisiko useimmiten?

  Malaga aamulla vähän seitsemän jälkeen. Olen jotenkin sattunut heräämään ennen seitsemää melkein joka aamu. Matkalla se on sekä hyvä että huono. Hyvää siksi, että aikaiseen junaan ehtiminen on vaivatonta. Huonoa siksi, että toisinaan aamuisin samaiseen on vielä tunti ja on nälkä. Tänään nukahdin onneksi tunniksi. Kun lopulta heräsin, puuhasin matkailijan hommia ennen aamiaista: pesin pyykkiä, varasin hotellin Barcelonasta ja paikkalipun Barcelonasta Lyoniin (se piti tehdä aseman lipunmyynnissä). Aamiainen jäi kokonaan syömättä, mutta tapaan ystäviä klo 14 lounaalla kauppahallissa. Ei sitä koko ajan tartte mässyttää. Eikä juoda jos ei ole amerikkalaisen huuhaan vallassa. Matkani jatkuu siis reitillä Zaragoza - Barcelona - Lyon. Lyonin jälkeen on vielä viikko ennen Berliiniä, jossa viivyn 17 päivää, minkä jälkeen palaan Suomeen joskus huhtikuun puolivälin jälkeen. Just hyvissä ajoissa ennen vappua. Ja mitäs sitten? Muutama työhaastattelu odottaa. Jos saan töitä, aloitan työt ehkä ...

Junat törmäsivät pari kuukautta sitten toisiinsa Malagan pohjoispuolella. Yhä vielä liikenne on poikki, joten jouduin matkustamaan Algecirasista Malagaan bussilla ja siten minulla oli oiva tilaisuus vertailla bussin ja junan mukavuutta matkustusvälineenä. Tämän päivän bussi oli vessaton. Bussi lähti matkaan puoliltapäivin ja saapui aikataulun mukaisesti Malagaan kolmelta. Kolme tuntia vessattomuutta vaatii juomattomuuden ennen matkaa. Juomattomuus taasen aiheuttaa kovan janon ja pahan olon, minkä opin jo Marokossa ramadania leikkiessäni. Junassa on aina WC eikä junaa varten tarvitse erikseen miettiä mitä syö ja juo ennen matkaa. Entä mukavuus muuten? Bussi nykii koko ajan, tärisee ja heittelehtii satunnaisesti tiessä olevien reikien ja möykkyjen mukaisesti. Junat kulkevat yleensä tasaisesti, raiteissa ei ole möykkyjä. Toki jotkin junat vaihteissa liikkuvat satunnaisen ikävästi. Lopuksi todettakoon, että bussissa ei voi matkan aikana kävellä, venytellä eikä muutoinkaan liikkua. Liikkuma...

  Marrakechissä mopolla tai moottoripyörällä kulkee koko perhe: isä ajaa, äiti istuu takana lapsi sylissään. Joskus lapsi istuu isän edessä tankin päällä. Joskus lapsia on kaksi. Jos kypärä on käytössä, se on isän päässä. Äidillä on huivi, ei koskaan kypärää. Lapsellakaan ei ole, mutta hän voi olla kapalomaisessa käärössä. Sama juttu ilman lasta tai nuorten kesken. Kuljettajalla on melkein kypärä, matkustajilla ei koskaan. Jäin miettimään onko kyse merkillisestä laista, kummallisesta riskinsiedosta vai kypärien puutteesta? Liikenne on joskus säännöllistä, usein länsimaalaisen silmiin kaoottista. Itse en tällä reissulla innostunut fillaroimaan kypärän kanssa enkä ilman. Liikennevideoita Instagrammissa .

Jemaa el-Fnaa aukiolla on kuulemma taannoin peloteltu kansaa panemalla toimeen julkisia teloituksia. Siitä on jo aikaa, mutta yhä siellä eläviä olentoja kohdellaan huonosti.  Istuin kahvilassa katselemassa miten aukio herää ramadanin aikaa eloon auringon laskiessa. Siemailin minttuteetä ja yhtäkkiä näin pieniä hahmoja mekoissa. Mitä ihmettä lapset tuolleensa - ja vielä ketju kaulassa ja voltteja tehden? Ei, eivät ole lapsia vaan ovat apinoita. Aukiolla oli kolme apinaa viihdyttämässä turisteja ja ansaitsemassa rahaa omistajilleen vai sanoisinko vangitsijoilleen.  Apinoilla oli mekko päällä, yhdellä punainen ja toisella valkoinen. Kolmas oli alasti. Jos turisti maksoi sopivasti, hän sai poseerata apina olallaan. Hyvin harva halusi, puolessa tunnissa yksi. Muun ajan apinat näyttivät kärsivän ketjusta kaulassaan ja tekivät voltteja vain käskystä. En tiedä miltä iloinen apina näyttää, mutta tuskin tuollaiselta.  Aukio on muutenkin surullinen. Sen keskellä on lukemattom...

Mitä tehdä kolmantena päivänä? Vieläkö kävelisin basaareissa mitään ostamatta, mitään tarvitsematta? Vai menisinkö jonnekin puistoon? Vai istuisinko muuten vain kahviloissa, erityisesti hotellini terassilla? Puisto houkutteli. Pari kolme kilometriä Koutoubiasta on Angel-puisto, joka on Unescon maailmanperintölistalla. Se on perustettu hedelmäpuutarhaksi 1200-luvulla ja sitä on sen koommin ylläpidetty. Sinne voisi olla kiva kävellä. Lähdin matkaan. Kilometrin käveltyäni saavuin tinaseppien aukiolle, jolla myydään samanlaisa lyhtyjä kuin muuallakin. Pääosa sepistä on siirtynyt ties minne jättäen aukion kahviloille. Kahviloissa oli kaikissa ruokalistat englanniksi, mikä kertoo turismista. Aukion lähelllä on Bahia-palatsi, 1700-luvulla rakennettu parinsadan huoneen ja miljoonan mosaiikkitiilen kokonaisuus. Palatsi mainitaan kaikissa matkaoppaissa ja niin sinne olikin jo sadan metrin jono. Jonotus ei ole mielipuuhaani, joten jatkoin matkaani. Kävelin lähemmäs Angel-puistoa kunnes muutama pa...

  Kun valot syttyvät ja tämä rukous alkaa, on taas lupa alkaa syödä, juoda, tupakoida ja muutoinkin elää kuten muulloinkin. Vaan ei pidä alkaa rötväilemään, koska ramadan jatkuu ja huomennakin auringon noustua ei sovi syödä, juoda jne. Tämä ei Marokossa koske kuin muslimeja, mutta sivistynyt ja hyväkäytöksinen noudattaa paikallisia tapoja eikä ainakaan kadulla syö juo jne. Itse koitin kaksi päivää noudattaa ramadania. Minulle kävi kuten paikallisillekin: nuukadin, väsähdin, oli aivan krapulainen olo janon ja nestevajeen vuoksi. Paikalliset nuokkuvat, nukkuvat kaduilla ja toreilla. Syömättömyys ei ole sinänsä ongelma, juomattomuus on. Kaksi päivää riitti minulle. En vieläkään juo kävellessäni Marrakechin kaduilla, mutta omassa hotellissani kyllä. Ja tänään join Marrakechin museon kahvilassa minttuteetä vaivihkaa taaimmaisessa nurkkapöydässä. Hieman ihmettelen länsimaisia turisteja, jotka nyt ramadanin aikaan kulkevat ympäriinsä puolialastomina. Eihän täällä ole edes sään puolesta ta...

  Kovasti paljon ovat täällä Marrakechissä paikalliset ketaleet sitä mieltä, että meikämane on hashista ja marihuanaa vailla, että just nyt keskellä kirkasta päivää kaupungin vilkkaalla kadulla kannattaisi huumeiden puutostila hoitaa kuntoon. Fiksummat pysäyttävät minut ja kysyvät kohteliaasti, jotta ostaisinko. Vähemmän fiksut kuiskivat "hashishashis", "marihuana". No, en ole ostanut. Sen sijaan näin kyllä souk-basaarin syövereissä miten pimeällä pihalla länsimaalaiset nuorukaiset huumeita ostivat. Ostamisen jälkeen olivat helpottuneen ja odottaivaisen onnellisen oloisia. Toivottavasti poliisi ei hoksaa nuorukaisten touhuja. Kuulemma huumeiden halluspidosta voi päästä nauttimaan paikallisia ruokia pariksi vuodeksi Marokon valtion laskuun. Vaikka olisikin puute, niin ei nyt niin kova. Eikä ole. Edes alkoholia ei tee mieli, koska on ramadan (ja siksi tavallistakin epäkohteliaampaa juoda sitä) ja koska se on täällä kalliimpaa kuin kotimaassa. Lasin paikallista viiniä ...