Mane

  Marrakechissä mopolla tai moottoripyörällä kulkee koko perhe: isä ajaa, äiti istuu takana lapsi sylissään. Joskus lapsi istuu isän edessä tankin päällä. Joskus lapsia on kaksi. Jos kypärä on käytössä, se on isän päässä. Äidillä on huivi, ei koskaan kypärää. Lapsellakaan ei ole, mutta hän voi olla kapalomaisessa käärössä. Sama juttu ilman lasta tai nuorten kesken. Kuljettajalla on melkein kypärä, matkustajilla ei koskaan. Jäin miettimään onko kyse merkillisestä laista, kummallisesta riskinsiedosta vai kypärien puutteesta? Liikenne on joskus säännöllistä, usein länsimaalaisen silmiin kaoottista. Itse en tällä reissulla innostunut fillaroimaan kypärän kanssa enkä ilman. Liikennevideoita Instagrammissa .

Jemaa el-Fnaa aukiolla on kuulemma taannoin peloteltu kansaa panemalla toimeen julkisia teloituksia. Siitä on jo aikaa, mutta yhä siellä eläviä olentoja kohdellaan huonosti.  Istuin kahvilassa katselemassa miten aukio herää ramadanin aikaa eloon auringon laskiessa. Siemailin minttuteetä ja yhtäkkiä näin pieniä hahmoja mekoissa. Mitä ihmettä lapset tuolleensa - ja vielä ketju kaulassa ja voltteja tehden? Ei, eivät ole lapsia vaan ovat apinoita. Aukiolla oli kolme apinaa viihdyttämässä turisteja ja ansaitsemassa rahaa omistajilleen vai sanoisinko vangitsijoilleen.  Apinoilla oli mekko päällä, yhdellä punainen ja toisella valkoinen. Kolmas oli alasti. Jos turisti maksoi sopivasti, hän sai poseerata apina olallaan. Hyvin harva halusi, puolessa tunnissa yksi. Muun ajan apinat näyttivät kärsivän ketjusta kaulassaan ja tekivät voltteja vain käskystä. En tiedä miltä iloinen apina näyttää, mutta tuskin tuollaiselta.  Aukio on muutenkin surullinen. Sen keskellä on lukemattom...

Mitä tehdä kolmantena päivänä? Vieläkö kävelisin basaareissa mitään ostamatta, mitään tarvitsematta? Vai menisinkö jonnekin puistoon? Vai istuisinko muuten vain kahviloissa, erityisesti hotellini terassilla? Puisto houkutteli. Pari kolme kilometriä Koutoubiasta on Angel-puisto, joka on Unescon maailmanperintölistalla. Se on perustettu hedelmäpuutarhaksi 1200-luvulla ja sitä on sen koommin ylläpidetty. Sinne voisi olla kiva kävellä. Lähdin matkaan. Kilometrin käveltyäni saavuin tinaseppien aukiolle, jolla myydään samanlaisa lyhtyjä kuin muuallakin. Pääosa sepistä on siirtynyt ties minne jättäen aukion kahviloille. Kahviloissa oli kaikissa ruokalistat englanniksi, mikä kertoo turismista. Aukion lähelllä on Bahia-palatsi, 1700-luvulla rakennettu parinsadan huoneen ja miljoonan mosaiikkitiilen kokonaisuus. Palatsi mainitaan kaikissa matkaoppaissa ja niin sinne olikin jo sadan metrin jono. Jonotus ei ole mielipuuhaani, joten jatkoin matkaani. Kävelin lähemmäs Angel-puistoa kunnes muutama pa...

  Kun valot syttyvät ja tämä rukous alkaa, on taas lupa alkaa syödä, juoda, tupakoida ja muutoinkin elää kuten muulloinkin. Vaan ei pidä alkaa rötväilemään, koska ramadan jatkuu ja huomennakin auringon noustua ei sovi syödä, juoda jne. Tämä ei Marokossa koske kuin muslimeja, mutta sivistynyt ja hyväkäytöksinen noudattaa paikallisia tapoja eikä ainakaan kadulla syö juo jne. Itse koitin kaksi päivää noudattaa ramadania. Minulle kävi kuten paikallisillekin: nuukadin, väsähdin, oli aivan krapulainen olo janon ja nestevajeen vuoksi. Paikalliset nuokkuvat, nukkuvat kaduilla ja toreilla. Syömättömyys ei ole sinänsä ongelma, juomattomuus on. Kaksi päivää riitti minulle. En vieläkään juo kävellessäni Marrakechin kaduilla, mutta omassa hotellissani kyllä. Ja tänään join Marrakechin museon kahvilassa minttuteetä vaivihkaa taaimmaisessa nurkkapöydässä. Hieman ihmettelen länsimaisia turisteja, jotka nyt ramadanin aikaan kulkevat ympäriinsä puolialastomina. Eihän täällä ole edes sään puolesta ta...

  Kovasti paljon ovat täällä Marrakechissä paikalliset ketaleet sitä mieltä, että meikämane on hashista ja marihuanaa vailla, että just nyt keskellä kirkasta päivää kaupungin vilkkaalla kadulla kannattaisi huumeiden puutostila hoitaa kuntoon. Fiksummat pysäyttävät minut ja kysyvät kohteliaasti, jotta ostaisinko. Vähemmän fiksut kuiskivat "hashishashis", "marihuana". No, en ole ostanut. Sen sijaan näin kyllä souk-basaarin syövereissä miten pimeällä pihalla länsimaalaiset nuorukaiset huumeita ostivat. Ostamisen jälkeen olivat helpottuneen ja odottaivaisen onnellisen oloisia. Toivottavasti poliisi ei hoksaa nuorukaisten touhuja. Kuulemma huumeiden halluspidosta voi päästä nauttimaan paikallisia ruokia pariksi vuodeksi Marokon valtion laskuun. Vaikka olisikin puute, niin ei nyt niin kova. Eikä ole. Edes alkoholia ei tee mieli, koska on ramadan (ja siksi tavallistakin epäkohteliaampaa juoda sitä) ja koska se on täällä kalliimpaa kuin kotimaassa. Lasin paikallista viiniä ...

  Aasit ovat suloisia. Niillä on liikuttava ääni, jota ne käyttävät harvoin. Ensimmäisellä videolla kävelevät aasit tervehtivät seisoskelevaa, joka kuunteli tarkasti korviaan heilutellen. Kuuntele Instassa . Aasi on luonnollisesti perinteinen vetojuhta, määkiessäänkin hiljaisempi ja katuilmaa vähemmän saastuttava kuin täällä valitettavan yleiset kaksitahtimoottoriset mopot, skootteri, lavamopot, koppimopot ja ties mitkä. Taloudellisesti mietittynä aasin ja polttomottoripäristimien suhde on mielenkiintoinen. Aasi on paljon hitaampi kuin pienilavainen mopo. Aasi on varmaan halvempi hankintahinnaltaan ja todennäköisesti vaatii vähemmän huoltoa ja kestää pidempään. Polttoaineen hinnasta on vaikea sanoa. Luultavasti aasin hyötysuhde on mopolaitetta parempi, mutta mistä täysin kasvitttomassa kaupungissa laidun? Aaseja käy sääliksi metelin ja savukaasujen vuoksi. Mitenköhän paljon ne kärsivät. Ihmisen elämä on täällä saasteiden vuoksi varmasti paljon lyhyempi kuin voisi olla.

  Marrakech on kissojen kaupunki. Hotellini terassiravintolassa ja sen liepeillä majailee viitisen kissaa, joista tämä minun väriseni on tullut kumpanakin aamuna tervehtimään minua. Kun ravintolaan menee syömään, on katsottava ettei jokin kissoista ole jo varannut tuolia. Usein on, silloin on valittava toinen istuin. Basaarissa monilla kaupoilla on omat kissansa, joille on tarjolla vähintäänkin vettä, toisinaan ruokaakin. Kissoilla on pentueet kaupankäynnin keskellä. Kauppakissat voivat hyvin vaikkeivät paksusti. Huonommin menee sivukujien kissoilla, joilla näkyy ja varsinkin kuuluu olevan reviirikiistoja. Kujakatit ovat laihoja ja pieniä, turkki ei kiillä. Islam pitää kissoja puhtaina. Ne saavat jopa käydä moskeijassa eikä kissan maistamaan ruoka saastu. Siksi varmaankin täällä kissoja on enemmän kuin missään aiemmin vierailemassani kaupungissa. Koiria täällä ei ole. Aaseja, hevosia työtä tekemässä. Ja tietenkin lintuja: mustarastaita, pääskysiä, puluja, maaseudulla pikkukaupungei...

Rebecca Solnit kertoo kirjassaan oman elämänsä kautta muun muassa San Franciscon marginaalitaiteen historian 1950-luvulta, beat-runoilijoiden misogynian, homo-liikkeen synnyn ja AIDS:n historian, oman elämänsä kirjoittajana, ja muutamien SF:n alueen muuttumisen, gentrifikoitumisen. Solnit koki kotonaan kovia, seksuaalista häirintään ja pakeni sitä ensin kirjojen pariin, sitten vuorille ja muutti 17-vuotiaana pois kotoa. Hän sai onnekseen pitkäaikaisen ja halvan vuokra-asunnon mustien alueelta. Asunto, jossa hän eli 25 vuotta muodostui hänelle turvasatamaksi. Nuoren naisen elämä oli 1970-luvulta alkean jatkuvaa miesten pelkäämistä. Milloin miehet eivät fyysisesti pahoinpidelleet, he kähmivät ja ehdottelivat ja seurasivat ja kun eivät saaneet mitä halusivat, uhkasivat tappaa. Välillä tappoivatkin. Solnit kärsi tästä - ja yhä kärsii - hyvästi. Hänen pelastuksekseen koituivat kirjoittaminen, muutama onnekas tapaaminen ja työpaikka, joiden myötä hänestä tuli menestynyt kirjailija ja hän saa...

  Kauppa käy Marrakechin souk-markkinoilla. Tarjolla on kaikkea turisti voi haluta ja paikallinen tarvita. On omat alueensa vöiden, kukkaroiden, kulhojen, kaapujen, kiiltävien esineiden, kuivien ruokien, tuoreiden ruokien, karkkien ja kakkujen, juuri taottujen veitsen ja ties minkä myyjille ja ostajille. Tavarat ovat esillä houkuttelevasti. Jos niitä pysähtyy tarkemmin katselemaan, kuulee heti sujuvan myyntipuheen usealla kielellä. Turistin, jolla on laukussaan tilaa, on vaikeata välttyä houkutukselta. Alkaa tinkiminen, ja ei aikaakaan kun sekä myyjä että turisti ovat tyytyväisiä. On aika siirtyä eteenpäin. Tällaiset markkinat ovat jatkuneet vuosituhansia. Ne on rakennettu kapeiden kujien varsille auringolta ja sateelta turvaan. Siksi kävelymatkat ovat lyhyet - siinä missä länsimaisessa kauppakeskuksessa ei olisi vielä tallustanut parkkipaikalta ulko-ovelle, on soukissa nähnyt satoja kauppoja. Aika muuttuu, ja sen mukana tavat. Ihminen on laiska. Jos jonnekin pääsee mopolla tai mo...

Salainen puutarha ei ole enää salainen. Netissä se kuuluu kymmenen tärkeimmän nähtävyyden joukkoon Marrakechissä. Koska täällä on kovin vähän puistoja ja koska katujen varsilla vanhassa kaupungissa ei ole puille sijaa, innostuin kovasti salaisesta puutarhasta. Se on 1800-luvulta peräisin olevan marokkolaisen arkkitehtuurin merkkiteos, kahden neliskulmaisen puutarhan yhdistelmä. Puutarhojen ympärillä on ollut sittemmin näyttelytiloiksi ja kahviloiksi muutettuja palatsimaisia asuintiloja. Puutarhan nurkassa nököttää torni, josta voi katsella markkinoiden elämää ja kattojen yli maaseudulle.  Nähtävyydet kokoavat turistit luokseen. Jos nähtävyyteen tutustuminen edellyttää pääsylipun, muodostuu ulkopuolelle jono. Niin oli käynyt tälläkin kertaa, mutta fiksuna ohitin jono ostamalla jonoa katsellessani lipun netistä. Pääsin jonon ohi. Lipun ostaminen kesti saman verran kuin sen myyminen puutarhan lipunmyyjältä. Näin tein muuten vuonna 2022 Madridissa Pradoon mennessäni. Miksi muut jono...

  Onnellisuus, lämmin ja syvä tunne, että just nyt, just tässä kaikki on hyvin. Että kannatti matkustaa tänne vaikka jotenkin jännitti. Että nyt just ei puutu mitään, saan syödä koko päivän paastomisen jälkeen, lasissa on viiniä, omaan huoneeseen on 50 askelta.  Ja että puhuin rakkaan Sirkku n kanssa puhelimessa ennen kuin tulin tähän, ja että tapaan roihuvuorelaisia ystäviä huomenna. Ja että matkaani on jäljellä vielä yli kuukausi ja tapaan Sirkun Berliinissä pääsiäisenä. Sekin on suurenmoista. Näin kauas ja nyt yhtäkkiä onnellisuus. Tai sitten kaikki johtuu vain siitä että oli nälkä ja jano ja nyt ei enää ole. Ihanaa. Just nyt just tässä.

Kävelin kohti hotellia Marrakechissä, kun joku tai jokin veti minua poninhännästäni. Apinako, ajattelin, mutta miten se niin ylhäältä. Ei ollut apina, oli pieni hampaaton kolmekymppinen mies, joka olisi kovasti halunnut rahaa. En antanut, joten hän riuhtoi olkalaukkuani. Päästin perkeleen ja hän päästi otteen laukustani. Kuvia instassa.  Marrakech on iso kaupunki, jossa on kaikenlaista, tuollaistakin. Hotelliini on asemalta kolme kilometriä. Kävelin, koska en löytänyt bussipysäkkiä ja pitkän (liki 6 tuntia ja 550km) junamatkan jälkeen kävely tuntui hyvältä. Voimia ja hermoja oli vähän, koska maassa maan tavalla ramadan. En syönyt enkä juonut ennen kuin pääsin hotelliini. Sitten söi leivoksen ja join puoli litraa vettä. Niiden voimin tutustui vanhaan kaupunkiin ja läheiseen moskeijaan. Se on kuulemma erityisen tärkeä, monien muiden esikuva.  Junamatka alkoi aamulla 1. luokan loungesta. Siellä ei ollut tarjoilua (ramadan) ja eikä lämmitystä. Oli mukava sohva. TGV-juna painoi ...

Laiva lähti kun sille tuli lähdön aika , tunnin aikataulussa mainittua myöhemmin. Kahvila ja rafla olivat kiinni, koska on ramadan ja hyvin vähän matkustajia. Satoi ja tuuli, ulkona ei juurikaan voinut lähdön jälkeen seisoskella katselemassa Gibraltarin salmen liikennettä. Laivan ikkunasta sen näin olevan vilkasta ja isolaivaista. Muutama sota-alus oli matkalla itään. Siellähän sota on.  Matkalla laiva keinui niin, että välillä siirryin tuolineni 1,5 metriä taaksepäin. Sen jälkeen kiilasin tuolini kiinteästi lattiaan pultatun pöydän ja laivan seinän väliin. Siinä pysyin, kun laiva viimeiset 6 kilometirä keinahteli alle 10 km/h vauhdilla satamaan.  Laivalla tarkistetaan passit. Pienessä kopissa istuu ison egonsa katkeroittama poliisii, joka pyytää kirjoittamaan valkoiselle paperilapulle nimen ja passin numeroin, skannaa passin, saa jostain lukusarjan, jonka kirjoittaa passiin ja paperilappuun, jonka heittää epämääräiseen pinoon. Kun poistumme laivatsta autokannen kautta kä...

  Vinkki Marokkoon matkustaville. Tarifasta lähtevät nopeat lautat eivät kulje huonolla säällä. Esimerkiksi tänään on huono sää vaikka tuuli onkin vain 13 m/s. Ilmeisesti Atlantin aallot ovat erilaiset kuin Itämeren. Nopea lautta on toki herkempi aalloille kuin autolautat. Ostin lauttalipun toissapäivänä. Myyjä ei maininnut tämmöisestä sääriskistä mitään vaikka varmaankin nopeiden lauttojen peruminen on yleistä. Näin jälkikäteen olisin arvostanut kovasti huomautusta. En olisi tehnyt varauksia Marokossa. Lauttaa luottaen ostin ennakkoon junalipun Marrakechiin (ilman peruutusta) ja varannut hotellin (ilman peruutusta). Menetin ne. Luotin lautan kulkemiseen enkä varannut peruutettavissa tai muutettavissa olevia lippuja ja hotellia. Yleensä varaan, mutta Suomessa olen tottunut laivojen kulkevan tuulisinakin päivinä. Matka jatkuu kuitenkin. Pääsen isommalla laivalla Algecirasista Tanger MED -satamaan ja sieltä bussilla Tanger Ville -juna-asemalle. Yövyn sen lähellä ja jatkan matkaa huom...

Vuonna 2022 pyrin kovasti pyöräilemään Travemündesta Santiago de Compostelan kautta Lagosiin Portugalin etelärannikolla ja sieltä itään ja vähitellen Gibraltarille. Monestakin syystä pääsin vain Lagosiin ja palasin Gironan kautta kotiin Helsinkiin. Gibraltar jäi siis näkemättä. Kun nyt olen tässä lahden toiselle puolelle Algecirasiin päätynyt, oli viimein vierailtava brittien mailla Gibra ltarissa.  Eli eikun bussiin ja matkaan. Bussimatka kestää 45 minuuttia ja maksaa 2,5 euroa. Sanottakoon, että Gibraltar on kuin mikäkin Englannin pikkukaupunki. On paljon autoja, aivan hirmuisesti vaikka alue on pieni ja siellä voisi liikkua ominkin voimin vaikka sähköfillareilla. Busseja onneksi on, mutta jätin ne käyttämättä. Yksi kävelykatu on, mutta muutoin alue on autojen. Haisu ja pärinä kuuluvat asiaan.  Kävelin melkeinpä pysähtymättä passintarkastuksista läpi, ketään ei tämmöinen iso viikinki kiinnosta, ei tämmöinen varmasti jää ilman lupaa Gibraltarille asumaan. Passitarkastuks...

Kävin kävelyllä ostamassa l aivalipun Marokkoon ja selvittelemässä mistä saisin lipun huomenna aamulla Gibraltarille vievään 120-bussin. Bussin näin sekä liikkeessä että asemalla parkissa, mutta lippumyymälää en. Bussiasemalla on pari myyntiluukkua, mutta ne myyvät muiden bussifirmojen lippuja. Kaupungin tai alueen bussifirma, joka operoi linjaa 120 on toki tuonut asemalle lippuautomaatin, jolla saa ladata kausikortteja. No, ehkä se selviää huomenna mistä lipun saa.  Tänään aamulla satoija  minulla oli työhaastattelu. En siksi ehtinyt vierailemaan Gibraltarilla tänään. Matkoihin menee tunti suuntaansa, joten kolmen jälkeen ei kannata enää lähteä. Työhaastattelu oli mukava ja uskoakseni pääsin seuraavalle kierrokselle. Lupasin, että voisin aloittaa 4. toukokuuta. Palaan Suomeen oletettavasti noin 20. huhtikuuta. Tietenkin mieluiten aloittaisin työt vasta syyskuussa, jotta ehtisin matkustelemaan kesälläkin. Saapa nähdä miten käy.  Kaupunkina Algeciras on kuten mikä tah...

18/1/2026 Sunday, Stockholm Hello! It is Freddie with Bärnilla here in Stockholm Central. We are having our morning coffee with a lax wrap. This is something we do always when are traveling from Finland to the EU proper, that is Germany and further away from home. It is nice to have some recurring habits! Soon we will take the Snälltåget to Copenhagen. Bärnilla af Snälltåget is from Snälltåget, so she is very excited to visit Krogen of the train. We shall fika there with coffee and some sweets! So lovely. In the Viking ferry from Turku to Stockholm there were hundreds of rock’n’roll fans. It was a rock cruise with Kauko Röyhkä ja Kotiteollisuus among others. Everyone was dressed in black and were horribly unkempt. Is that mandatory for rock fans?  And most of them were overweight, too. They should dance more! Today, we will have share a pint and a laughter in the Nagel Kneipe in Hamburg. But it is still a long way there. Bis Abend! 18/1/2026 Sunday, Copenhagen Hello! Here we ...