Mane

Toyota menestykseen on monia syitä. Lean-ajattelu, kaizen-laadunparannusmenetelmät, etc. Eräs mielenkiintoisimmista käytännöistä/periaatteista on pyrkimys käyttää 80% ajasta suoraan asiakkaille arvoa tuottaviin tehtäviin. Tämä prosenttiosuus koskee (tai ainakin taannoin koski) kaikkia Toyotan työtekijöitä asentajista johtajiin. Periaatteen noudattamista on luonnollisesti vaikeata mitata tai seurata. Mitä enemmän sitä seurataan ja mitataan, sitä vaikeammaksi periaatteen noudattaminen käy. Aika kuluu mittaamiseen eikä arvon tuottamiseen asiakkaille. Kyseessä on periaate, yrityksen kulttuurinen tavoite, eetos. Ei suoraan mitattava asia. Arvon tuottamiseen tarvittavat välineet. Suomen valtion virastojen toimia seuratessani (asiakkaana, konsulttina, veronmaksajana, media ja tilastojen suurkuluttajana) olen tuuminut, josko valtiollammekin voitaisiin pyrkiä toyotamaiseen arvontuottamiseen. Se luonnollisesti vaatisi kokousten vähentämistä, raportoinnin tarpeellisuuden miettiistä asiak...

Kansanedustaja Junger ehdottaa, että rahankeruulakia pitäisi muuttaa. Keräyksiä pitäisi voida tehdä netissä eikä lupia tarvitsisi anoa nykyiseen malliin. Jungerin ehdotus on saanut kannatusta muiltakin kansanedustajilta. Meikä ei sluibaa kuten Räsänen. Lain muuttamiseksi hallituksen pitäisi antaa esitys eduskunnalle. Jotta hallitus voisi antaa esityksen, pitää asiasta vastaavan ministerin sallia se. Tällä kertaa vastuussa on ministeri Räsänen. Räsäsen mukaan rahankeräyslain muuttaminen on niin suuri periaatteellinen kysymys, että esitystä ei voi antaa, koska asiasta ei ole sovittu hallitusohjelmassa. Räsänen siis väittää, ettei hallitus voi tehdä mitään, mistä hallitusta muodostettaessa ei sovittu. Miksi maksamme hallitukselle palkkaa? Miten maata voi hallita päättämällä kerran neljässä vuodessa mitä tehdään? Eikö hallituksen pitäisi voida reagoida muuttuvaan tilanteeseen. Tai sitten ministeri Räsänen on vain laiska.

Virasto V haluaa vaihtaa järjestelmänsä X uuteen. X on tullut vanhaksi, sen alla oleva käyttöjärjestelmä on tullut tiensä päähän, järjestelmää ei kukaan enää osaa tai halua kehittää. Uusi on saatava. Pian, aivan heti kohta, koska X:stä aika jättää. Tietenkään X:n vanhenemista ei voinut huomata ennen kuin tuli hätä kiire ja hoppu. Ei koskaan. Työmatkabussi säästämässä valtion rahoja Vaan ei siinä mitään, että on kiire. Kiirehän on on aina itse aiheutettua ja siksi aivan normaalia. Eihän sitä kaiken kokoustamisen, raportoinnin ja toiminnan kehittämisen tuoksinassa aina ehdi ennakoida niinkin turhia asioita kuin käytettävien tietojärjestelmien vanhenemista. Varsinkaan, koska eiväthän asioista päättävät, budjetit laativat ja monessa kokouksessa itse istuvat käytä järjestelmiä. Käyttöä varten ovat pääkäyttäjät ja käyttäjät ja asiakkaaat ja alamaiset. Uudistus lähtee aina budjetista: meillä on nyt 500000 euroa ensi vuodelle uuteen järjestelmään. Sillä me uuden ostamme. Ylläpitoon...

Maamme eripurainen hallitus yrittää kuumeisesti muutta rakenteita. Rakenneuudistus pitäisi saada aikaan, jotta kestävyysvaje supistuisi ja siitä sitten seuraisi vaikka mitä hyvää. Hallituksen rakenneuudistus vaan ei ota syntyäkseen. Eripura on syvää; kaikki osapuolet lobbaavat omien etujensa puolesta. Mistään ei oikein voisi säästää. Siispä hallitus on päätymässä hyvin suomalaiseen ratkaisuun: säästetään kaikesta. Säästetään sieltä missä on selvää tuhlausta, säästetään sieltä missä säätöistä syntyy vain lisäkuluja ja eritoten näyttää olevan tapana säästää paikoista, joihin sijoittamalla voisi jatkossa vähentää menoja merkittävästi. Pyöräily sutjakoittaa! Jos hallitus oikeasti olisi tolkuissaan, se keskittyisi kestävyysvajetta täyttäessään enemmän kestävyyteen kuin vajeeseen. Koska suuri osa valtion (ja kuntien, joiden menot valtio usein joutuu maksamaan ja joiden rahat ovat yhtälailla peräisin suomalaisten yritysten ja kansalaisten ja maassamme muuten vaan oleskelevien ja yri...