Mane

Ilmastonmuutos tuo helteet yhä useammin Suomeenkin. Lämpötilat nousevat yli 25 asteen. On helle. Mieli tekee kuitenkin pyöräilemään, joten on syytä kerrrata hellepyöräilyn perusteet. Ne menevät suunnilleen seuraavasti.  Kuumalla ilmalla ihmisen lämmönsäätelyn perustana on hikoilu. Elimistö erittää hikeä, joka haihtuu iholta. Haihtuminen sitoo paljon lämpöä, joten ihon pinta jäähtyy. Jäähtynyt iho jäähdyttää pintaverisuonissa kulkevaa verta, mikä puolestaan jäähdyttää koko kehoa.  Vain haihtuva hiki jäähdyttää, pisaroina ihoa pitkin virtaava hiki ei juurikaan jäähdytä.  Jotta hiki haihtuisi, on ilman liikuttava. Tuuli ja liike ovat siis hyväksi.  Koska ilman liike on hyväksi, kannattaa joko pysyä pienessä liikeessä tai pysähtyä tuuliseen varjopaikkaan.  Ilmavirta jäähdyttää aina noin 36C lämpötilaan asti. Sitä lämpöisemmässä ilmavirta ei jäähdytä.  Paidan ja hiusten kasteleminen on hyvä keino jäähdyttää ja laskea kehon lämpötilaa.  Ihminen pystyy hikoil...

 Myllypuron tai Vartiokylän Helytien vie omakotialueelta puistoon. Tien varressa on siis omakotitaloja. Alue on merkillinen jäänne ajasta, jolloin Helsingissä oli vielä tilaa tuhlattavaksi väljään omakotirakentamiseen ja autoiluun perustuvaan kaupunkirakenteeseen. Alueella on varmasti kiva asua, jos asumiseen viitsii käyttää rahaa ja aikaa.  Reittini

 Kesäisenä iltapäivänä kävin pyöräilemässä Kallion ja Harjun rajamailla. Helsinginkatu erottaa nämä kaksi kapunginosaa. Katu on erittäin vilkas ja kiinnostava. Autoliikenne on onneksi viimeaikaisten remonttien ja muutosten jälkeen hiljentynyt, minkä myötä kadun varteen on ilmestynyt lisää kahviloita ja kapakoita. Niitä on jo melkein riittävästi.  Helsinginkatu Helsinginkuja on lyhyt kujanen. Sitä pitkin kulki pyöräilypäivänäni leipäjono. Kujan varrella on kallio, jonka tilalle on lähivuosina tarkoitus rakentaa asuintalo.  Reittini varrelta otin kuvia, jotka voi käydä tsekkaamassa kuvan alla olevasti linkistä.  Reittini

 Kävin aamukahvilla Kahvila Tyynessä Töölönlahden länsirannalla. Se on varmaankin kaupungin viehättävämpiä paikkoja juooda kahvia aurinkoisella säällä. Tänään oli erittäin aurinkoista ja tyyntä.  Töölönlahden rauhaa Helsingikatu on Kallion ja Harjun rajakatu. Sen varrella on kaikkea kaupunkielämän ilmiöitä ja tapahtumia ja palveluita: kahviloita, kaikenlaisia kauppoja, baareja, keikkapaikkoja, puistojakin. Sörnäisistä Brahenkadulle katu on vilkas, sen jälkeen kadun pohjoispuolella olevat Josafatinkalliot jnia toisella puolen Tauno Palon puisto. Katu sukeltaa alamäkeen kohti Talvipuutarhaa, radan ali ja Töölönlahden rantaa seuraillen aina Oopperalle Töölön rajoille.  Helsinginkatu Sörnäisten päässä Flemarilla Alämäkeen radan ali Paluumatkalla hiekalla Takaisin Flemarilla Helsinginkuja lyhyenä kaimansa suuntaisena katuna yllättää sisäpihoillaan. Kadun varressa on myös iso kallio.  Helsinginkuja Reittini etc.  Reittini

 Aiemmin aurinkoalkuiset kadut olivat vuoronperään Vuosaaren Aurinkolahdessa ja Puistolassa. Sama näyttää vaivaavan hell-aukuisia. Mikäs siinä, mukavahan sitä on kesäisenä päivänä pyöräillä Vuosaaresta Puistolaan: reitin voi valita joko Jakomäen ja Alppikylä kautta tai sitten ykköskehää pitkin Ala-Malmin kautta. Moottoritien ali tai yli on niin harvoja reittejä.  Hellesilta Tänään valitsin reitin Alppikylän kautta, koska halusin pyöräillä Kivikon metsien läpi. Oli tuulista, joten metsät houkuttelivat.  Aurinkolahden Hellesilta ylittää Aurinkolahden kanavan, joka ei oikeastaan ole kanava. Eihän se näet vie mistään mihinkään. Silta jatkuu edellisellä polkaisulla näkemäni Hellekujan päästä kanavan itäpuolelle, jossa on metsää.  Malmin pohjoisosan Helluntaipolku ja -raitti ovat hyvin vehreitä kevyen liikenteen väyliä Niiden varsilla on pienkerrostaloja. Oikein mukavaa, ihan kelpo alueella, jonka viereen on nyt nousemassa paljon uusia taloja. Alue on aivan Tapanilan asema...

 Kävin katsomassa Haagan Alppiruusupuistossa kukkia ja samalla Haagan ja Munkkivuoren rajasedulla majailevaan Hellemäenpolkua.  Hellemäenpolku ei erityisemmin jäänyt mieleen muuten kuin mielettyvästä alamäestään ja siitä, että jokin kuorma-auto melkein tukki kadun, jonka varrella on melkoisen tavallisia 1970-luvun (kait) taloja.  Paluumatkalla kävin luonnollisesti Kahvisiskoilla. Siellä oli kivasti paljon asiakkaita ja mukava, iloisen eläväinen tunnelma.  Reittini etc.  Reittini

 Robert Ramberg julkaisi vuosi sitten pandemia-aikana kirjoitamansa muistelmakokoelman Tapiolan Valoissa. Siinä hän kertoi parinkymmenen lyhyen novellin verran lapsuudestaan Tapiolassa 1950-luvulta 1970-luvulle. Kirjan kieli ja Rambergin tapa muistaa ja kuvailla nuoren pojan elämää teki minuun suuren vaikutuksen.  Nyt Ramberg on julkaissut toisen muistelmateoksensa. Sen nimi on Tapiolan varjoissa, ja siinä hän muistelee elämäänsä noin ylioppilaskirjoituksista tähän päivään, eläkkeelle jo jääneen pitkäaikaisen yliopistotyöntekijän viisaudella ja empaattisella huumorilla.  Rambergin muistin on joka harvinaisen tarkka tai sitten hän pistelee omiaan. Kukaan muuhan ei oikein voi Rambergin kirjoittamaa ja kertomaan vahvistaa - ehkäpä hänen vaimoaan lukuunottamatta. Asialla ei ole kovin suurta merkitystä, koska Rambergin luoma omakuva on uskottava ja hänelle sattuvat tapahtumat ja elämänkäänteet varmasti monen meistä - ja Rambergin ikäisistä erityisesti - todeksi tuntemia. ...

 Erika ja Tomi kasvavat Kemissä. Kemissä on ahdistavaa, erityisesti Tomille, joka on homo ja jonka äiti on shamaaneja tutkinut juoppo noita. Siksi Erika ja Tomi muuttavat Erikan ylioppilaskirjoitusten jälkeen välittömästi Helsinkiin. Tomin kirjoitukset jäävät väliin.  Helgingissä Erika ja Tomi päätyvät asumaan Erikan mummun asuntoon Unioninkadulle. Erika opiskelee yliopistossa ja päätyy tiedostavana ja aktiivisena ja äänekkäänä mukaan Ylioppilasteatteriin. Tomi hengailee ja homoilee, ahkerasti. Mukana on myös Waltteri, joka on homo, mutta ei sitä myönnä ennenkuin 11 vuoden kiirastuli on ohi. Sitten myöntää, mikä miellyttää Tomia.  Unioninkadun asunnossa pidetään ankaria bileitä, jossa sekä tiedostetaan että puhutaan seksistä. Seksiä myös harrastetaan antaumuksella, muutkin kuin Tomi. Jossain vaiheessa Waltteri pääsee teatterikorkeaan, itseään erityisen lahjakkaana pitävä Erika ei. Erika ei siitä masennu - tai myönnä ainakaan julkisesti - vaan ryhtyy yhteisöteatterihommiin...

 Dekkareiden kirjoittaminen taitaa olla sitä helpompaa - ja tuottoisampaa - mitä useamman kirjan kirjoittaa saman päähenkilön elämästä ja tempauksista. Sarjallisuus on hyväksi myös lukijalle: jos päähenkilö tai tapahtumapaikat kiehtovat, on aina ilo palata niiden pariin uuden kirjan ilmestyessä. Minulle näin on käynyt McCall Smithin Mma Ramotswe-dekkareiden Botswanan kanssa, ja pienemmässä määrin Virpi Hämeen-Anttilan teosten kanssa.    Satuin saamaan käsiini Sujata Masseyn Rei Shimura-dekkarisarjan tuplaniteen. Kirjojen nimet ovat Morsiuskimono ja Samurain Tytär . Molempien päähenkilö on Rei Shimura, noin kolmekymppien nainen, joka on syntynyt San Franciscossa japanilaiselle isälle ja amerikkalaiselle äidille. Rei puhuu, mutta ei lue eikä kirjoita japania. Hän on muuttanut opintojensa jälkeen Tokioon, jossa hän ansaitsee elantonsa antiikkikaupalla ja siihen liittyvillä asiantuntijatehtävillä (luennot, lehtikirjoitukset, etc).  Rei Shimuralla on - dekkarisarjaan sop...

Suvi Vaarlan kertomus Elinan elämästä turvallisesta lapsuudesta 1990-luvun alun laman kautta aikuisuuteen ja vuoden 2008 finanssikriisiin vei mukanaan. Luin kirjan sitä välillä alas laskematta 4 tunnissa aamuyöllä. Kirja on siis sekä aiheeltaan kiinnostava, mukaansatempaava että erittäin hyvin kirjoitettu.  Kirja kertoo siis Elinan elämästä. Hän on syntynyt 1970-luvun lopulla, elää aluksi vanhempiensa kanssa kerrostalossa Tapiolassa. Vähitellen hänen Pekka-isänsä tempautuu mukaan 1980-luvun nousukauteen, perustaa rakennusliikkeen, jolla alkaa mennä hyvin. Perhe muuttaa hienohkoon taloon Westediin, jossa Elina tutustuu naapuritalon Sandraan, jonka vanhemmilla menee myös ainakin näennäisesti hyvin: Sandran isä ei ole yrittäjä, mutta onnistuu luovimaan hyväpalkkaisiin toimiin rahoitusmaailmassa.  Elämä on huoletonta, kesät lämpimiä. Elina ja Sandra elävät syvän ystävyyden täyttämään lapsuutta ja teini-ikää kunnes devalvaatio ja markan kellutus tuhovat Pekka-isän liiketoiminnan ja...

 Vuosaaressa, Aurinkolahden osa-alueella on kaunis kanava. Se ei toki vie mistään mitään, pikemminkin se on suuri vaakatason suihkulähden. Lähteen lähteillä on kaunis tai ainakin vaikuttava puolikaarenmuotoinen kerrostalo, jonka läntisen pään vieressä on Helleaukio. Hellekuja vie kulkijan kanavan yli.  Muutoin pyrin tällä retkellä käymään mahdollisimman monessa itäisen Helsingin niemenkärjessä, umpikujaa katsomassa. Tämmöisiä mestoja siellä on.  Reittini oli melko mutkikas. Kävin muun muassa pitkästä aikaa Vuosaaren huipulla, Kontulassa katsomassa Heli Ryhäsen Cityeläimet-veistosta ja muutenkin menin ihan sinne tänne.  Reittini