Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2025.

Näin Helsingin kasvavan / Väinö Tanner

Kuva
Väinö Tanner, joka myöhemmin oli keskeisiä poliitikkojamme ja työväenliikkeen johtohahmoja, syntyi  Helsingissä työläisperheeseen 1880-luvun alussa. Kaupunki oli pieni, loppui jo nykyisen eduskuntatalon kulmille, Töölössä oli vain muutama huvila, asutus ei ulottunut Hietalahteen, oli vain vähän asukkaita. Kaupunki alkoi kasvaa nopeasti, elämä muuttui sähkön ja vesihuollon ja puhelimenkin myötä, ratikat saapuivat.  Tanner kuvaa muistelmissaan elämänsä kahta ensimmäistä vuosikymmentä aina 1900-luvun alkuun. Kerronta keskittyy aiheisiin - asumisoloihin, ruokahuoltoon, poikien leikkeihin, ja kaupungin kehitykseen siinä taustalla.  Tannerin vanhemmat - isä oli töissä rautateillä, äiti kotona - ostivat asunnon Ruoholahdenkadun varresta Alku-osakeyhtiöstä, työläisten rakennuttamasta, 1880-luvun lopulla. Huoneen ja keittiön asuntoon tuli vesi, mutta se piti sitten kantaa pois. Lämpö tuli hellasta ja kakluunista, valo öljylampista. Rahaa oli vähän, joten huoneen vuokrasivat yliopp...

Matkasuunnitelmia

Kuva
  Valmiita matkasuunnitelmia Aikani kuluksi haaveilen, jotta miten junalla mihinkin. Oletan, että olen just saapunut Viking Linellä Tuhkolmaan klo 6.30 aamulla.   Hampuri  Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Hamburg Hbf, arrival at 19:00  Pl. 11  with EC 397 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=31c73015-a904-418d-b1fe-e5fc22af5e08 Berliini   Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Berlin Hbf, arrival at 22:29  Pl. 11  with ICE 609 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=ebfc801c-7bbc-41ba-ab8e-d82a3b64867e Praha yö Leipzigissa Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Praha hl.n., arrival at 11:24  with ES 453 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=649bfcfa-17b5-4241-8ff4-91d62a293d29 Lontoo Yöju...

Seitoja ja seidan palvontaa / Samuli Paulaharju

Kuva
Samili Paulaharju, perinteenkerääjänä itseopinut opettaja, kiersi kymmeniä vuosia Lapissa keräten saamelaisten kansanperinnettä. Hän oli ilmeisen uupumaton kairan kiertäjä, kärsivällinen ihmisten kuuntelija ja naseva kirjoittaja. Vuonna 1932 julkaistu Seitoja ja seidan palvontaa on julkaistu uudelleen.  Kirja alkaa saamelaiskäräjien lausunnolla, joka antaa luvan kirjan uudelleenjulkaisuun, mutta huomauttaa ettei kaikki kirjassa ole totta. Kirja myös on kieleltään vanhahtava, osa termeistä (kuten palvominen) on nykyisin harvemmin käytössä, samoin kirjan aihesanasto on vaikeaa. Ilmeisesti elo tarkoittaa porotokkaa, sen ymmärsin, mutta moni muu sana jäi epäselväksi (luin bussissa, en voinut tarkistaa sanoja). Kirja kertoo seidoista, saamelaisten pyhistä paikoista, joissa asui jumaluuksia, joiden myötätuntoisuus ja lupa olivat olennaisia kalastuksen ja metsästyksen ja porotalouden kannalta. Jos seitaa ei palvottu oikein, saalis jäi vähäiseksi. Samoin jos seidan neuvoja ei noudatettu, e...

Kahdeksan vuorta / Paolo Cognetti

Kuva
Kolmas lukemani Cognettin kirja. Kirja tuntui heti aluksi tutulta, mutta en tiennyt enkä tiedä vieläkään olenko lukenut sen jo aiemmin. Tämä johtuu siitä, että Cognetti on löytänyt itselleen sopivat aiheet ja tavat kirjoittaa. Siksi hänen kirjansa vaikuttavat toisiltaan, niiden henkilöt ovat samankaltaisia, tapahtumat sijoittuvat Milanoon ja Italian Alpeille, pikkukyliin, vuoristoon, vuorten rinteille.  Päähenkilö on aina yksinäinen mies, jonka kehitystä seuraamme joko vuoden tai vuosikymmenten ajan. Miehellä on yleensä elokuvallisia harrastuksia, hän ohjaa ja kuvaa dokumentteja, jotka vievät hänet kauas kotikonnuilttaan, mutta muut jäävät vuorille, Milanoon. Rakkaus ei suju, jokin toisen lähelle päästämisessä pelottaa.  Tällä kertaa tarian kertoo Pietrosta ja Brunosta. He tapaavat nuorina poikina vuoristossa. Pietron isä o vuoristoihminen ja tuo perheensä vuorille, opettaa poikansa retkeilemään. Bruno asuu samoilla seuduilla, pojat tapaavat ja ystävystyvät, kasvavat teineiksi...