Kahdeksan vuorta / Paolo Cognetti

Kolmas lukemani Cognettin kirja. Kirja tuntui heti aluksi tutulta, mutta en tiennyt enkä tiedä vieläkään olenko lukenut sen jo aiemmin. Tämä johtuu siitä, että Cognetti on löytänyt itselleen sopivat aiheet ja tavat kirjoittaa. Siksi hänen kirjansa vaikuttavat toisiltaan, niiden henkilöt ovat samankaltaisia, tapahtumat sijoittuvat Milanoon ja Italian Alpeille, pikkukyliin, vuoristoon, vuorten rinteille. 

Päähenkilö on aina yksinäinen mies, jonka kehitystä seuraamme joko vuoden tai vuosikymmenten ajan. Miehellä on yleensä elokuvallisia harrastuksia, hän ohjaa ja kuvaa dokumentteja, jotka vievät hänet kauas kotikonnuilttaan, mutta muut jäävät vuorille, Milanoon. Rakkaus ei suju, jokin toisen lähelle päästämisessä pelottaa. 

Tällä kertaa tarian kertoo Pietrosta ja Brunosta. He tapaavat nuorina poikina vuoristossa. Pietron isä o vuoristoihminen ja tuo perheensä vuorille, opettaa poikansa retkeilemään. Bruno asuu samoilla seuduilla, pojat tapaavat ja ystävystyvät, kasvavat teineiksi yhdessä kunnes elämä heidät erottaa, hetkiksi, aina vaan pidemmiksi. 

Aina välillä Pietro palaa Brunon maisemiin vuorille. Bruno ei sieltä poistu, kerran vain Milanoon elämänsä 40 ensimmäisen vuoden aikana. Poikien, myöhemmin miesten elämät jatkuvat erillään, mutta toisiinsa sitoutuen. Heillä on yhteinen rakastettu, ja Pietron äiti vierailee vuorilla silloinkin kun Pietro elää Milanossa tai vuosikausia Nepalissa vuorilla dokumentoiden. 

Cognettin kerronta on tässäkin kirjassa taitavaa, pidättyvää, miesten elämää osuvasti kuvaavaa. Kirjan lukeminen on kielellinen nautinto vaikka mielestäni tarina joissakin kohdissa toistaa jotain aiemmin lukemaani, usein kerrottua. Toisaalta ihmisten elämät ovat toistensa kaltaisia, miksi tarinoiden olisi oltava ainutlaatuisia.