Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2025.

Long Island / Colm Tóibín

Kuva
Tóibínin suurenmoinen romaani Brooklyn on vihdoin saanut arvoisensa jatko-osan. Brooklyn-romaanissa Ellis muutti 50-luvun lopulla New Yorkiin, eli siellä nuoren siirtolaisen elämää, kävin kirkossa ja tansseissa kunnes yhtäkkiä perhetragedia pakotti hänet matkustamaan takaisin Irlantiin. Ennen matkaansa hän ja Tony avioituvat, mikä ei estä kiihkeää romansia kotipuolessa Jimin kanssa. Kirjan lopussa Ellis valitsee Tonin ja palaa yllättäen (ainakin Jimin yllättäen) New Yorkiin.  On kulunut toistakymmentä vuotta. Ellis elää italialaisen miehensä ja tämän suvun kanssa rauhallista perhe-elämää Long Islandilla, työskentelee osa-aikaisesti kirjanpitäjänä. Kunnes eräänä päivä käy ilmi, että Toni on putkimieshommiensa ohessa pannut naapurinmuijan paksuksi. Muijan mies ei tästä ole iloinen vaan uhkaa toimittaa äpärän Ellisin hoiviin.  Ellis on raivosta suunniltaan ja päättää matkustaa takaisin Irlantiin joksikin aikaa. Hän matkustaa yksin, jättää Tonin ja Tonin äidin hoitamaan äpärää. El...

The Safekeep / Yael van der Wouden

Kuva
1960-luvun alka Hollannissa. Nainen asuu yksin talossaan, jonka hän on perinyt äidiltään. Talossa kaikki on kuten äidin aikana oli, kaikki järjestyksessä. Tavallisiin esineisiin, jopa rikkoutuneen kulhon sirpaleisiin kiinnittyy muistoja, erityisesti sodan aikaisia. Elämä jatkuu hyvin samanlaisena ja rauhallisena päivästä toiseen.  Toisinaan nainen tapaa veljensä, joka on vapaampi, villimpi, vaihtaa tyttöystäviään tuon tuostakin. Uusin tyttöytävä on veljeäkin villimpi, hippiaikaa ounastelava, nuori siinä missä äitinsä taloa asuva nainen on sotaa edeltäneen ajan hahmo.  Veli lähtee matkoille, tyttöystävä muuttaa naisen taloon. Hänen käytöksensä kummastuttaa naista, tavarat katoilevat. Kuitenkin naiset ystävystyvät, rakastuvat, suhde on intohimoinen.  Mutta taustalla on jotain muutakin. Kun lukija alkaa ihmetellä miten kirja voi päättyä, rakkaustarina on niin vahva että sille on vaikeata kuvitella loppua, kaikki kääntyy yllättäen ympäri. Mikään ei olekaan niin kuin lukija on...

Touching the void / Joe Simpson

Kuva
Tarina on kaikille tuttu. Kaksi miestä, Joe ja Simon päättää kiivetä Perun Andeilla eräällä yli 6000 metriä korkealle huipulle ensimmäisenä. Nuorilla miehillä ei päätä palella, rohkeutta riittää ja britteinä sikäläisen koululaitoksen kasvatteina ylähuuli on tiukka ja mielessä aiemmat sankarit.  Miehet pääsevät huipulle, aikaa kuluu hieman kauemmin kuin piti, ruoka alkaa loppua ja alas tekisi mieli, on jo vähän kiirekin. Reitti alas on yhtä tuntematon kuin ylös, kapea harjanne pehmeine lumipeitteineen, railot ja vaikeutta lisäävä lumimyrskyinen sää. Ja niin siinä käy, että Joe putoaa railoon, katkaisee jalkansa. Simon haalii Joen railosta ja alkaa laskea Joe köydellä alan jyrkännettä. Kaikki menee niin hyvin kuin saattaaa (pääsevät alaspäin, Joea sattuu kovasti ja ruokakin loppuu) kunnes Joe putoaa tyhjää. Tunnin verran Simon jaksaa kannatella Joea kunnes katkaisee köyden ja laskeutuu vuorelta yksin. Simon on varma, että Joe on kuollut, leirissä polttaa Joen vaatteet ja tuskailee mi...