Pyöräilytilastoja vuodelta 2013
Ensimmäistä kertaa ikinä pyöräilin yli 10000 kilometriä vuodessa. Matkaa kertyi 10434 kilometriä ja aikaa pyöräilyyn kului 569 tuntia eli melkein 24 vuorokautta. Olen aika hidas, pyöräni ovat raskaita ja renkaani leveitä ja pistosuojattuja. Itsekin olen yhä raskas vaikken haluaisi. Keskinopeus oli siksi vain vähän yli 18 km/h. Pyöräilin läpi vuoden, mutta luonnollisesti kilometrejä kertyi eniten kesäaikaan. Huhtikuussa talvikilometrikisan jälkeen pyöräily otti päähän. Tai muutten vain laiskotti. Tarkemmat tilastoluvut ovat seuraavat. Pääosin pyöräilin Suomessa, mutta kävin myös Espanjassa (Teneriffa ja Girona), muutaman kerran Virossa, kerran Latviassa ja päivän pyöräilin Tukholmassakin. Kiva vuosi. Vuoden 2014 tavoiteena on pyöräillä hieman enemmän ja paljon nopeammin. Se vaatii toki uuden pyörän tai pyöriä. Onneksi pankissa lienee yhä pyörän verran rahaa.