Haava - Jarkko Tontti

 Jarkko Tontti käsittelee teoksissaan aina melko hyvin rajattua ihmiselämän ilmiötä muutaman eri henkilön näkökulmasta. Aiemmin hän on käsitellyt muun muassa perintöä, punttisalia ja luokkakokousta. Kirjoissa on aina muutama henkilö, jotka kertovat omasta näkökulmastTäaan samoista tapahtumista. Kertomuksista muodostuu kokonaiskuva, joka ei koskaan ole särötön eikä ristiriidaton. Ihmiset kokevat tapahtumat eri tavalla, muistavat kokemansa vaihtelevasti ja ovat vaikeiden asioiden edessä avuttomia ja toisiaan syytteleviä. 

Erilaiset addiktiot ovat Tontin kirjoissa on myös aina keskiössä. Yleensä viina on maistunut liikaa, rikkonut perheet, luonut painostavan kulissin ja katkeruuden. 

Tontin uusin teos, Haava, vuodelta 2021 käsittelee alkoholismia ja huumeriippuvuutta. Tällä kertaa kirjassa on kolme keskeistä henkilöä: äiti Greta, isä Johannes ja tytär Jemina. Kirja alkaa Jeminan, narkomaanin, kuolemasta, minkä jälkeen saamme tutustua Saksasta Suomeen muuttaneeseen Greta-äitiin ja hänen työhönsä historiantutkijana ja hänen muistoihinsa elämästä puolisonsa Johanneksen alkoholismiin. Jeminaan tutustumme äidin ja isän muistojen kautta.

Greta on varma, että Jemina ei tehnyt itsemurhaa ja alkaa selvittämään asiaa. Oliko se sittenkään itsemurha. Jos olikin, niin mikä on mennyt perheessä ja Johanneksen vanhemien elämässä ja yleensä protestanttisessa elämäntavassa pieleen? Miksi Jemina sortuu jo alle 15-vuotiaana huumeiseen elämäntapaan - ja miksi Greta ei voinut sitä estää? Mikä osuus on on Johanneksen alkoholismille? 

Selvityksen lomassa saamme lukea monen monta kertaa kliseisistä kliseisimmät näkemykset suomalaisista (hailakat silmät, pelokas katse), yliopistoelämän surkeuden (raporointi, juorut, luennoinnin tylsyys). Saamme myös ulkopuolisen kuvauksen Johanneksen alkoholismin syvenemisestä. 

Johanneksen kertomus perhe-elämästä on huuruisempi, koska hän ei edes muista juuri mitään. Viina on vienyt muistot, perheen, työpaikan ja terveyden. Siinä missä Greta on lopettanut Jeminan addiktioiden rahoittamisen, Johannes jatkaa, jopa yhdessä Jeminan kanssa ryypiskellen (siis niin, että Johannes ryyppää ja Jemina käyttää amfetamiinia ja kaikkia muita huumeita paitsi heroiiniä). Johannes on ammatiltaan IT-kosultti, tavallaan Tontin Luokkakokous-romaanin toisen päähenkilön uusi versio - aivan vastaavasti kuin Gretakin on Luokkakokouksen toisen päähenkilön toisinto. 

Kirjan lopussa on Tontin kirjoille ominainen loppuyllätys. 

Tontin romaanit ovat helppo- ja nopealukuisia. Hänen käsittelemänsä ilmiöt ovat kiinnostavia; näkökulmat usein ymmärystä luovia. Ongelmallisempaa Tontin kirjoissa on henkilökuvauksen samankaltaisuus henkilöstä riippumatta: kaikkien tapa puhua ja jäsentää maailmaa ja käyttää kieltä on liki samanlainen, hyvin hotakaismaista kieltä käyttävä. Henkilöistä ei synny kokonaisia hahmoja vaan jonkin laisia luonoksia, keinoja tuoda esiin milloin mitäkin ilmiötä. Tämä sama ongelma on vaivannut minua kaikissa Tontin romaaneissa, mikä kertoo Tontin kehittymisestä kirjailijana. 

Ongelmistaan huolimatta Haava-romaani kannattaa lukea, koska sen parissa vietetyt pari tuntia kyllä tuovat hieman lisää ymmärrystä addiktien elämään.