Voihan myräkkä ja ramadan

Laiva lähti kun sille tuli lähdön aika, tunnin aikataulussa mainittua myöhemmin. Kahvila ja rafla olivat kiinni, koska on ramadan ja hyvin vähän matkustajia. Satoi ja tuuli, ulkona ei juurikaan voinut lähdön jälkeen seisoskella katselemassa Gibraltarin salmen liikennettä. Laivan ikkunasta sen näin olevan vilkasta ja isolaivaista. Muutama sota-alus oli matkalla itään. Siellähän sota on. 

Matkalla laiva keinui niin, että välillä siirryin tuolineni 1,5 metriä taaksepäin. Sen jälkeen kiilasin tuolini kiinteästi lattiaan pultatun pöydän ja laivan seinän väliin. Siinä pysyin, kun laiva viimeiset 6 kilometirä keinahteli alle 10 km/h vauhdilla satamaan. 

Laivalla tarkistetaan passit. Pienessä kopissa istuu ison egonsa katkeroittama poliisii, joka pyytää kirjoittamaan valkoiselle paperilapulle nimen ja passin numeroin, skannaa passin, saa jostain lukusarjan, jonka kirjoittaa passiin ja paperilappuun, jonka heittää epämääräiseen pinoon. Kun poistumme laivatsta autokannen kautta kävellen autojen ja rekkojen seassa, toinen poliisi tarkistaa, että passiin on kirjoitettu huonolla käsialalla numerosarja. Mihinkään hän ei numerossarjaa voi verrata, pelkkä sarjan olemassaolo riitti.

Laivasta bussiin, joka vie terminaaliin muutaman kilometrin päähän. Sataa ja bussin kattoikuna pissii päälleni. On pissinyt istuimenikin. Housut kastuvat. Se ei menoa haittaa. 

Terminaalissa kaikki kulkevat metallinpaljastimen läpi. Se piippaa jokaiselle, mutta ketään ei kiinnosta. Tavarat kulkevat röntgenlaitteen läpi. Kukaan ei valvo laitetta. Turvallisuusteatteria parhaimmillaan. 

Terminaali on tyhjä, pankki ja rahanvaihtokoju ovat suljetut. Kolme ensimmäiseksi kokeilemaani pankkiautomaattia ottavat korttini, pitävät sitä monta minuuttia. Onneksi neljäs antaa minulle rahaa vähän yli 100 euron arvosta. 

Setelit ovat tarpeen, koska busseja ei 50 kilometrin päässä olevaan Tangeriin kulje. Onhan ramadan! Taksilla matkaan. Kuskilla on niin paljon puheluita hoidettavanaan, että hän koskee puhelimeensä 10 kertaa useammin kuin 935000 kilometriä ajettun autonsa vaihdekeppiin. Ikkunat ovat huurussa ja edellä ajava auto usein yllättäen liian lähellä. Maisemia ei näy, koska hämärän lisäksi huurteiset ikkunat estävät. Tuulilasista huurre häviä ensimmäisen vartin ja viiden vaaratilanteen jälkeen. 

Kun aurinko laskea, kuski pysäyttää auton ja kaivaa esiin aiemman pysähhdyksen aikana ostamansa taatelit ja vesipullon. Harvoin olen kenenkään nähnyt niin autuaaksi syömisestä tulevan.

Perillä hotellissani tulen minäkin autuaaksi syödessäni rosmariinilla ja tinjamilla maustettua paistettua merianturaa ranskalaisten kera. Olinhan minäkin paastonnut aamuasta asti. 

Seikkailua koko rahalla.