Rose on poissa / Katja Kettu


Rose on kadonnut 1970-luvulla, tyttärensä pantu muide intiaanien ja puoli-intiaanien ja reservaatissa asuvien suomalaisten ja ties keiden kanssa. Eletään kahdessa ajassa , vuodessa 1973 ja sitten 2018. Rose on siis kadonnut, jättänyt jälkeensä kirjeen, jonka tytär saa, palaa ensimmäistä kertaa 45 vuoteen reservaattiin. Siellä vastassa, vastaanottamassa samoja hahmoja kuin kauan sitten. Muistot elävät kuin maanalaiset virrat, tuntemattomin tein, ja isäkin on muistinsa menettänyt, poliisille koko ajan rikoksia ilmoittamassa. 



Rose on poissa ja silti läsnä. Vuonna 1973 on tapahtunut jotain, joka tapahtuu yhä, eikä se ole kaunista, ei ylevää vaan alhaista, iljettävää. Tätä tytär selvittää, tapaa koko ajan reservaatissa eläneitä, muistelee mitä olisi voinut olla, mitä oli ja ihmettelee mistä on kyse. 


Tunnelma syvenee, vähitellen löytyy tunneleita, ja jotenkin lukijan mieleen nousee Twin Peaks, ja kaikki joka tapahtuu taas.

Kirja on kiehtova, mutta sen lukemista vaivaa - ehkä välttämätön - naiivi intiaanikieli, on kuin lukisi 1970-luvun inkkarisarjakuvaa ja Kalevalaa sekaisin. Tarina on siellä jossain toiston ja luontosanaston, allegorioiden seassa.

Jos paljastaisin mistä on kyse, kirjaa ei kannattaisi lukea. Siksi en. 


Kommentit

Vuoden suosituimmat

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Lasihotelli / Emily St. John Mandel

Kairos / Jenny Erpenbeck