Viikko #20 (toukoku 13. - 19.) 2013

Keväinen liikuntainnostukseni jatkui. Pyöräilin liki 15 tuntia ja kävelin liki 5. Matkaa kertyi pyörällä 290 kilometriä. En käynyt pidemmillä retkillä. Torstaina pyöräilin Vuosaaresta luonnosuojelualueen kautta Talosaareen, Länsisalmeen, Kuninkaanmäen ylös ja takaisin kotiin Tikkurilan ja jokivarsien kautta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat.

Kevät saapui. Kevät meni. Kesä saapui. Valkuvuokot alkoivat kuihtua, satakielten laulu kiihtyi, mustarastaat villiintyivät ja lokit paskovat autot läikikkäiksi.

Kaikenlaista mielenkiintoista tapahtui.

  • Roihuvuori-seuran johtoryhmä kokoontui tiistaina. Akuutti talouskriisi on hellittämässä, Hanami oli tulossa. Mielialat olivat jo ja taas positiiviset ja valoisat. 
  • Sirkku aloitti kilpapyöräilykautensa. Kävimme yhdessä Sotungissa. Sinne on aina mukava pyöräillä. Maaseutua 10 km kotoa, kaunista, rauhallista, ei juurikaan autoja, paljon pyöräilijöitä. 
  • Luokkakokous (yläasteen) Tampereella lauantaina. Siitä myöhemmin oma kirjoituksensa.
  • Hanamijuhla Roihuvuoressa. Siitäkin myöhemmin. 

Töitä 25 tuntia (noin) eli hieman enemmän kuin kuntoilua. Aktiivisuutta erilaisissa  järjestöissä yms asukastoiminnassa noin 20 tuntia. Mainiota. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc