Ylämäkisokeutta
Ylämäet ovat petollisia. Varsinkin loivat ylämäet ovat hyvin petollisia. Kun loivaa ylämäkeä on jatkunut jonkin aikaa, ehkäpä alle kilometrikin riittää, mäen näkeminen ylämäkenä ei ole enää helppoa. Mäki alkaa näyttää tasaiselta.
Pyörä kulkee huonosti, hengistys puuskuttaa, mutta tie näyttää tasaiselta. Välillä tie näyttää jopa alamäeltä, ja tekee mieli lopettaa polkeminen. Ei kulje niinkään. Silti silmä ei huomaa ylämäkeä, joten aivot alkavat etsiä vikaa polkemisen raskauteen pyörän rikkoutumisesta, tahmeasta pinnoitteesta, vääränlaisesta aamiaisesta tai yleisestä terveyden pettämisestä.
Edes taaksepäin katsominen olan yli ei auta. Tasaiselta näyttää sielläkin. Vastaantulijoiden kevyt pyörittelyä ei sekään kerro mitään ylämäkisokealla. Vastaantulijoillahan on paremmat fillarit ja parempi kunto, siksi he niin kevyesti tasaisella jaksavat.
Ainoa mikä auttaa, on kääntyä hetkeksi takaisin päin ja huomata alamäki. Kovin usein niin ei viitsi tehdä edes retkellä, kisoista puhumattakaan.
Ensimmäistä kertaa jouduin ylämäkisokeuden pauloihin vuonna 1990, kun poljimme Kyöstin kanssa Istanbuliin. Usein oli vaikeata, raskasta, loputtoman surkeata. Yleensä oli ylämäki, jota emme huomanneet.
Istanbulin retken jälkeen ylämäkisokeus on kiusannut minua hellittämättä. Eilen poljin Gironasta Olotiin. Kartan mukaan ensiksi on tasaista, sitten 25 km loivaa ylämäkeä. Reitti kulkee entistä ratapohjaa, joten mäki on tasainen ja loiva, maksimissaan noin 3%. Muutaman kilometrin jälkeen en enää ymmärtänyt, että olin polkemassa loputonta ylämäkeä. Olin aivan varma, että vuokrafillarini oli hajoamassa ja terveyteni pettämässä.
Takaisin Olotista sitten laskettelin polkematta 25 km. Alamäkisokeutta ei ole olemassa.
Ilmiö on yleinen. Sille on olemassa englanniksi nimi false flat.
Pyörä kulkee huonosti, hengistys puuskuttaa, mutta tie näyttää tasaiselta. Välillä tie näyttää jopa alamäeltä, ja tekee mieli lopettaa polkeminen. Ei kulje niinkään. Silti silmä ei huomaa ylämäkeä, joten aivot alkavat etsiä vikaa polkemisen raskauteen pyörän rikkoutumisesta, tahmeasta pinnoitteesta, vääränlaisesta aamiaisesta tai yleisestä terveyden pettämisestä.
Edes taaksepäin katsominen olan yli ei auta. Tasaiselta näyttää sielläkin. Vastaantulijoiden kevyt pyörittelyä ei sekään kerro mitään ylämäkisokealla. Vastaantulijoillahan on paremmat fillarit ja parempi kunto, siksi he niin kevyesti tasaisella jaksavat.
Ainoa mikä auttaa, on kääntyä hetkeksi takaisin päin ja huomata alamäki. Kovin usein niin ei viitsi tehdä edes retkellä, kisoista puhumattakaan.
Ensimmäistä kertaa jouduin ylämäkisokeuden pauloihin vuonna 1990, kun poljimme Kyöstin kanssa Istanbuliin. Usein oli vaikeata, raskasta, loputtoman surkeata. Yleensä oli ylämäki, jota emme huomanneet.
Istanbulin retken jälkeen ylämäkisokeus on kiusannut minua hellittämättä. Eilen poljin Gironasta Olotiin. Kartan mukaan ensiksi on tasaista, sitten 25 km loivaa ylämäkeä. Reitti kulkee entistä ratapohjaa, joten mäki on tasainen ja loiva, maksimissaan noin 3%. Muutaman kilometrin jälkeen en enää ymmärtänyt, että olin polkemassa loputonta ylämäkeä. Olin aivan varma, että vuokrafillarini oli hajoamassa ja terveyteni pettämässä.
Takaisin Olotista sitten laskettelin polkematta 25 km. Alamäkisokeutta ei ole olemassa.
Ilmiö on yleinen. Sille on olemassa englanniksi nimi false flat.
- A low-gradient climb, usually occurring partway up a steeper climb. So-called because while it may look deceptively flat and easy (especially after the steep climb preceding it), it is still a climb.[27]
- Carpentrasist Bedoiniin on loiva ylämäki, joka on usein osa Mt Ventouxille päättyvää Tour de France -etappia. Laurent Fignon kirjoitti joutuneensa tässä loivassa mäessä usein ylämäkisokeuden pauloihin. Niin jouduimme minä ja Sirkku myös: hurjan huonosti kulki. Takaisin päin autoillessamme piti moottorijarruttaa.
- Tänään loivaa mäkeä rannikolle.
Kommentit
Porsangerin ylängöllä Pohjois-Norjassa luulin polkevani loivaa alamäkeä kunnes havahduin ihmettelemään miksi viereisessä purossa vastakkaiseen suuntaan virtaava vesi näytti valuvan mäkeä ylös!
Illuusion syntyyn vaikuttivat myötätuuli, horisontin katoaminen kumpuilevassa tunturimaastossa, ja pitkän raskaan nousun muuttuminen paljon kevyemmäksi loivaksi nousuksi.