Miksi kokoomus kannattaa Fennovoimaa?
Monet ovat ihmetelleet, miksi kokoomus, jonka tunnetusti on yrittäjäpuolue ja siten osaa kannattavuuslaskea, niin kovasti kannattaa ydinvoimaa, jonka jopa TEM(*) on laskenut kannattamattomaksi.
Syy on ilmiselvä, kun muistamme, että
(1) arvo = hyöty - kustannus
from https://andreakrobson.files.wordpress.com
Kaavan 1 mukaisesti laskettuna kannattamattomankin ydinvoimala arvo on kokoomukselle positiivinen. Kas näin.
- Kustannukset ovat kokoomukselle nolla, koska ydinvoimalan maksavat kunnat ja valtio, eivät kokoomus tai sitä tukevat yritykset.
- Hyöty on suurempi kuin nolla, koska valtion rahoilla pelaamisesta hyötyvät yritykset tavalla tai toisella tukevat kokoomusta
Jos siis kokoomus ei tukisi ydinvoimaa, se häviäisi.
Eikä sitten ryhdytä puhumaan yhteiskunnan kokonaisedusta, koska Stubb jo pari kuukautta sitten sanoi keskittyvänsä vain ja ainoastaan vaaleihin eli kokoomuksen edun maksimointiin (vaikkapa yhteisin rahoin, jos muu ei riitä).
---
TEM sanoo: "Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan Fennovoiman hanke olisi kirkkaasti miinuksella vielä 40 vuotta voimalan käynnistämisen jälkeen, vaikka rakennusvaiheen budjetti ei ylittyisi, vaikka voimala saataisiin valmiiksi suunnitellussa ajassa eli neljässä vuodessa, vaikka käyttöaste olisi toivottu 92 prosenttia ja vaikka ydinvoiman suhteellinen hinta verrattuna muihin energiamuotoihin ei muuttuisi ydinvoiman tappioksi"

Kommentit
a) Kokoomuksen ideologinen raivo Venäjää kohtaan haihtuu täydellisesti kun tärkeämmät uusliberalismin eli uuskolonialismin prioriteetit astuvat kuvan
b) Uusliberalistit haluavat ylikansallisille yrityksille halpaa energiaa Suomessa.
c) Suomen omavaraisuus työllistävässä energiassa "on estettävä" koska se poistaa ylikansallisisltä pörssifirmoilta tuloja
d) Suomea ajetaan Euroopan raaka-aine Kongoksi sekä Naton kriisientuottamisen seuraavaksi kohteeksi - ja sitä varten itsenäinen valtio tuhotaan järjestelmällisesti ja halpa ydinvoima tukee tätä prosessia
e) Ydinvoima bisnes ei välitä Ukrainan kriisistä vaan Ranskalaiset saivat oman osansa rakenettavan ydinvoimalan rakennuskatastrofista suomalaisten saadessa takkiin about 11 miljardia euroa pitkittymisestä ja huonosta laadusta. Nyt on siis vain Venäjän vuoro Suomessa bisnesmaailman kabinettisopimuksissa.