Lepopäivän ruokavaliota
Tuumasin, että lepopäivinä energiaa kuluu aika paljon vähemmän kuin harjoituspäivinä. Tuumasin myös, että suolaa olisi syytä vältellä ja muutoinkin elää terveeellisesti. Kuuba-iltamien jäljilta verenpaine on 10mmHg-yksikköä koholla verattuna iltamia edeltävään aikaan.
Painoakin olisi syytä saada alas, koska muutoin jään hoikemmille ylämäissä aivan liikaan. 10 kiloa vähintään pitäisi pudottaa, mieluusti 15.
Joten sitten päätin, että kokeilen meikäläisen mane-dieettiä: lepopäivinä vain hedelmiä ja raaakoja kasviksia. Ei mitään muuta. Luulisi, että sekä paineet että paino laskevat vähitellen.
Raportoin tuloksista muutaman viikon kuluttua.
Päivitys klo 16:20. Kovin nälkäiseksi tässä tulee; en ole varma onko tämä järkevää.

Kommentit