Kevään varjo / Timo Saarto
Kirja 67/2019
Kevät valkenee Helsingissä sisällissodan varjostamana vuonna 1918. Valkoiset ovat jo vallanneet Tampereen - tai sitten eivät, tuon ajan tiedonvälitys ei pysty vahvistamaan eikä kumoamaan sitkeitä huhuja. Helsinkiä kuitenkin pitävät vielä vallassaan punaiset yhdessä venäläisten joukkojen kanssa.
Kaupungissa on pulaa ruuasta. Valkoiset ovat painuneet maan alle, osa liikkuu punaisiksi naamioituneena muina miehinä kaduilla, osa on mielisairaalassa jemmassa odottomassa Saksan joukkojen saapumista. Tämän kaiken keskellä tapahtuu rikoksia, murhiakin, joita nuori etsivä, miliisimies Leo Waara selvittää.
Kaupungilta löytyy ammuttuna punainen sotilas. Mutta onko kaikki niin kuin äkkiseltään näyttää? Ei toki! Punaisen murhasta alkaa aueta vyyhti, jossa on mukana valkoisia, punaisia, puolueettomia äkkirikastumista tavoittelevia. On toki myös rakkautta, nuoruuden ujoutta ja hurjuutta. Waara joutuu moneen vaaraan, monta kertaa väistelemään luoteja ja nyrkkejä. Edellinen onnistuu, jälkimmäinen ei.
Juonikuvio on hyvin punottu, pitää otteessaan loppuun asti ja loppuratkaisu on yllättävä. Kirja on siis dekkariksi hyvin kirjoitettu. On riittävän monta sivujuonta, on hyvin huolellisesti hahmoteltu ajankuva, virheettömän oloista kerrontaa tuon ajan elämästä ja teknologiasta.
Luonnollisesti kirjassa on kaavamaisuutta. Päähenkilön pomo kieltää tutkimasta murhaa, mutta päähenkilö tutkii vaan. Päähenkilöllä on useita naishaaveita, osa heistä vähän tuhmia, osa kilttejä eikä hän oikein pysty päättämään mitä tekisi. Ja unet jäävät vähiin, viinaakin juodaan ja väsymys on kova. Jos tämä kuulostaa samalta kuin Virpi Hämeen-Anttilan teokset Helsingin 1920-luvulta tai Babylon Berlin, niin se ei ole ihme. Samasta muotista kaikki ovat peräisin.
Kokonaisuudessaan kivasti vietetyt 4 tuntia tämän kirjan parissa.
Kevät valkenee Helsingissä sisällissodan varjostamana vuonna 1918. Valkoiset ovat jo vallanneet Tampereen - tai sitten eivät, tuon ajan tiedonvälitys ei pysty vahvistamaan eikä kumoamaan sitkeitä huhuja. Helsinkiä kuitenkin pitävät vielä vallassaan punaiset yhdessä venäläisten joukkojen kanssa.
Kaupungissa on pulaa ruuasta. Valkoiset ovat painuneet maan alle, osa liikkuu punaisiksi naamioituneena muina miehinä kaduilla, osa on mielisairaalassa jemmassa odottomassa Saksan joukkojen saapumista. Tämän kaiken keskellä tapahtuu rikoksia, murhiakin, joita nuori etsivä, miliisimies Leo Waara selvittää.
Kaupungilta löytyy ammuttuna punainen sotilas. Mutta onko kaikki niin kuin äkkiseltään näyttää? Ei toki! Punaisen murhasta alkaa aueta vyyhti, jossa on mukana valkoisia, punaisia, puolueettomia äkkirikastumista tavoittelevia. On toki myös rakkautta, nuoruuden ujoutta ja hurjuutta. Waara joutuu moneen vaaraan, monta kertaa väistelemään luoteja ja nyrkkejä. Edellinen onnistuu, jälkimmäinen ei.
Juonikuvio on hyvin punottu, pitää otteessaan loppuun asti ja loppuratkaisu on yllättävä. Kirja on siis dekkariksi hyvin kirjoitettu. On riittävän monta sivujuonta, on hyvin huolellisesti hahmoteltu ajankuva, virheettömän oloista kerrontaa tuon ajan elämästä ja teknologiasta.
Luonnollisesti kirjassa on kaavamaisuutta. Päähenkilön pomo kieltää tutkimasta murhaa, mutta päähenkilö tutkii vaan. Päähenkilöllä on useita naishaaveita, osa heistä vähän tuhmia, osa kilttejä eikä hän oikein pysty päättämään mitä tekisi. Ja unet jäävät vähiin, viinaakin juodaan ja väsymys on kova. Jos tämä kuulostaa samalta kuin Virpi Hämeen-Anttilan teokset Helsingin 1920-luvulta tai Babylon Berlin, niin se ei ole ihme. Samasta muotista kaikki ovat peräisin.
Kokonaisuudessaan kivasti vietetyt 4 tuntia tämän kirjan parissa.
Kommentit