Siperian unia / Taina Haahti
Kirja 68/2019
Merkillinen kirja. Kertoo nuoresta miehestä, joka ei kolmesta tutkinnostaan huolimatta saa töitä ja joutuu kituuttamaan. Kirjan alku on kuin Nymanin Röyhkeydestä, joskin pidemmin ja monisanaisemmin kirjoitettuna.
Yhtäkkiä, olleessaan telemarkkinnointihommissa, päähenkilö saa vinkin salaperäisesti markkinointiviestintäyhtiöstä, joka etsii poikkeuslahjakkuuksia. Monipolvisen - ja hyvin nykyajan rekrytointiprosessien älyttömyyttä kuvaavaan - haastattelu- ja testirupeaman jälkeen päähenkilö pääsee töihin.
Työpaikka on hyvin salaperäinen. Työttä tehdään ikkunattomassa huoneessa yötä päivää, tavoitteena on aluksi vaikuttaa SoMe-keskusteluihin positiivisesti, tavallaan luoda vastavoimaan verkkokeskusteluiden öyhöttäjille. Palkka on ilmeisen hyvä, päähenkilö pääsee muuttamaan vuokra-asunnosta ihan omaan asuntoon, ostaa kunnon puvut. Sitten vähitellen työantaja alkaa vaatia yhä kyseenalaisempaa SoMe-vaikuttamista. Työkavereista paljastuu erikoisia juttuja. Päähenkilö osoittautuu melkoiseksi hakkeriksi ja murtautuu salaisesta tukikohdastaan käsin työnantajansa tietojärjestelmiiin. Usko on koetuksella, työmotivaatiota ylläpitää enää hyvä palkka. Koko kuvio alkaa murtua.
Tässä vaiheessa kirjan juonikuvio ja viesti vaikuttavat Dave Eggersin The Circle -kirjasta löydetyltä. On iso paha yhtiö, SoMe-maailmaa, ja yksinäinen sankari tai pari yhtiötä vastustamassa. Haahtin taidot kirjoittajan ovat Eggeriä paremmat, kirja on huomattavasti vetävämpi eikä lainkaan nolo.Toinen vertailukohta - tai esikuva - kirjalle voisi olla Fritz Langin Metropolis -elokuva.
Lopussa tietenkin on muutama yllätys, kuten tämmöisiin kirjoihin kuuluu. Ei olisi pakko.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin vähän nykyhetkestä tulevaan. Helsingissä on levottumuuksia, köyhiä ja kodittomia köyhien alueiden (Sörnäinen!) rappukäytävät pullollaan. Osa kaupunginosista (Punavuori!) on katusulkujen ympäröimiä ja niihin pääsee vain passitarkastuksen kautta. En oikein ymmärtänyt miksi tämä on tarinan kannalta olennaista, koska tarina olisi uskottovampi jos se kuvaisi ihan vain reilusti nykyhetkeä. SoMe-maailman vaikutus, jota kirja niin erinomaisesti kuvaa, on jo nykyään huolestuttavaa eikä sitä tarvitsisi apokalyptisillä lisäkuvioilla korostaa.
Kokonaisuutena kirja on erinomainen, koukuttava, pakottaa lukemaan yhteen menoon. Oikein mukavasti kului 3 tuntia.
Merkillinen kirja. Kertoo nuoresta miehestä, joka ei kolmesta tutkinnostaan huolimatta saa töitä ja joutuu kituuttamaan. Kirjan alku on kuin Nymanin Röyhkeydestä, joskin pidemmin ja monisanaisemmin kirjoitettuna.
Yhtäkkiä, olleessaan telemarkkinnointihommissa, päähenkilö saa vinkin salaperäisesti markkinointiviestintäyhtiöstä, joka etsii poikkeuslahjakkuuksia. Monipolvisen - ja hyvin nykyajan rekrytointiprosessien älyttömyyttä kuvaavaan - haastattelu- ja testirupeaman jälkeen päähenkilö pääsee töihin.
Työpaikka on hyvin salaperäinen. Työttä tehdään ikkunattomassa huoneessa yötä päivää, tavoitteena on aluksi vaikuttaa SoMe-keskusteluihin positiivisesti, tavallaan luoda vastavoimaan verkkokeskusteluiden öyhöttäjille. Palkka on ilmeisen hyvä, päähenkilö pääsee muuttamaan vuokra-asunnosta ihan omaan asuntoon, ostaa kunnon puvut. Sitten vähitellen työantaja alkaa vaatia yhä kyseenalaisempaa SoMe-vaikuttamista. Työkavereista paljastuu erikoisia juttuja. Päähenkilö osoittautuu melkoiseksi hakkeriksi ja murtautuu salaisesta tukikohdastaan käsin työnantajansa tietojärjestelmiiin. Usko on koetuksella, työmotivaatiota ylläpitää enää hyvä palkka. Koko kuvio alkaa murtua.
Tässä vaiheessa kirjan juonikuvio ja viesti vaikuttavat Dave Eggersin The Circle -kirjasta löydetyltä. On iso paha yhtiö, SoMe-maailmaa, ja yksinäinen sankari tai pari yhtiötä vastustamassa. Haahtin taidot kirjoittajan ovat Eggeriä paremmat, kirja on huomattavasti vetävämpi eikä lainkaan nolo.Toinen vertailukohta - tai esikuva - kirjalle voisi olla Fritz Langin Metropolis -elokuva.
Lopussa tietenkin on muutama yllätys, kuten tämmöisiin kirjoihin kuuluu. Ei olisi pakko.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin vähän nykyhetkestä tulevaan. Helsingissä on levottumuuksia, köyhiä ja kodittomia köyhien alueiden (Sörnäinen!) rappukäytävät pullollaan. Osa kaupunginosista (Punavuori!) on katusulkujen ympäröimiä ja niihin pääsee vain passitarkastuksen kautta. En oikein ymmärtänyt miksi tämä on tarinan kannalta olennaista, koska tarina olisi uskottovampi jos se kuvaisi ihan vain reilusti nykyhetkeä. SoMe-maailman vaikutus, jota kirja niin erinomaisesti kuvaa, on jo nykyään huolestuttavaa eikä sitä tarvitsisi apokalyptisillä lisäkuvioilla korostaa.
Kokonaisuutena kirja on erinomainen, koukuttava, pakottaa lukemaan yhteen menoon. Oikein mukavasti kului 3 tuntia.
Kommentit