Syytös / Bandi

Millaista on elää vainoharhaisen johtajakultin kyllästämässä raa'assa diktatuurissa? Millaista on elämä, kun materiaalisen puutteen ja nälän lisäksi elämän voi milloin vain suistaan raiteiltaan mielivaltainen viranomaisten päätös? Miten ihmiset rakastavat toisiaan, kun elämään on liki mahdotonta vaikuttaa itse? Millaista on elää täysin ilman vapautta, vankilassa, jonka muurit ovat sisäkkäiset, rajalta aina asuintalon rappuun?

Kirja 65/2019

Pohjois-Korea on suljettu maa, jota johtaa jo kolmannessa polvessa raakalaismainen diktaattori. Maassa ei ole vapautta edes diktaattorilla, jonka täytyy pelätä henkensä puolesta. Maan politiikka on vainoharhaista, peruja 1950-luvun sodasta, jonka aikana USA:n ja Etelä-Korean armeijat tuhosivat maan. Luottamus ulkomaailmaan katosi ja Kimien diktaattorisuku pääsi valtaan. 

Maa on pysynyt suljettuna ja sen kansalaisten (tai pikemminkin vankien) elämästä on vaikeata saada tietoja. Aina toisinaan joku ulkomainen toimittaja pääsee käymään maassa ja onnistuu edes hetkeksi karistamaan virallisten oppaat kintereiltään. Joskus maasta pakenee ihmisiä, jotka kertovat tarinoitaan köyhyydestä, mielivallasta ja vankileireistä. Näitä tarinoita voi lukea vaikkapa New York Book Reviewstä silloin tällöin. 

Tähän asti en kuitenkaan ole saanut luettavakseni Pohjois-Koreasta salakuljetettua kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuus, novellit ja romaanit, pystyvät parhaimmillaan kertomaan elämästä paljon lehtiartikkeleita syvemmin ja haastatteluita laajemmin. 

Kirjastossa käteeni sattui salanimellä Bandi kirjoittavan pohjois-korealaisen kirjailijan teos. Innostuin heti, luin kirjan kahdessa illassa. Kirja on koskettava, sen kuvaama elämä on synkkääkin synkempää, mutta toisaalta kovin tuttua Stalinin ajan Neuvostoliiton kuvauksista - esimerkiksin Grossmanin Everything Flows -kirjasta tai Solzenitsynin teoksista. Myös kuvaukset Syyrian nykyisen diktaatuurin alkuajoilta ovat samankaltaisia - elämässä voi päästä eteenpäin tehtailemalla nimettömiä ja perättömiä ilmiantoja. Kirjassa kuvattu Pohjois-Korean mielivaltaisuus ylittää Stalinin ja muiden diktaattoreiden sinänsä ansiokkaan paranoian saavuttamat mittasuhteet.

Kirjassa on seitsemän kertomusta, novellia. Ne kertovat melko kattavasti elämästä Pohjois-Koreasta. Osa kertomuksista kertoo kaupunkilaisten elämästä, osa maalaisten, osa kaupungista jonkin kuvitteellisen rikoksen vuoksi maalle karkoitettujen elämästä. Yhteistä kaikille kuvatuille elämille on sisäisen elämän (mitä ihmiset harvoina kirkkaina, propagandasta irtipääsyn hetkinä ajattelevat) ja mitä he näyttelevät ulospäin. Yhteistä ovat myös elämän rajoitukset, joista kirjan kirjoitushetkellä 1993 olennaisin oli luonnollisesti koko ajan paheneva nälähätä - kirjan toistuva teema on nälkä, ihmisten laihuus, valkoisen riisin kaipuu - ja tietenkin etuoikeutetun puolue-eliitin pyöreys. 

Yhteistä on myös mielivalta. Yhdessä novellissa hyvinvoiva (mutta nälkää kärsivä) kaupunkilaisperhe karkoitetaan pääkaupungista maaseudulle, koska heidän 2-vuotias lapsensa pelkää Marxin kuvaa ja alkaa kuvan nähdessään itkeä. 

Toisessa novellissa isovanhemmat ovat matkustamassa lapsenlapsensa kanssa, kun ensimmäisen luokan tapahtuma katkaisee junaliikenteen. Suuri johtaja on liikkeellä junallaan, muut pysykööt päiväkausia asemilla odottamassa. Ilman ruokaa, tietenkin. Mummo kuitenkin lähtee jalan matkaa ja kohtaa matkalla autosaattueessa liikkeellä olevan suuren johtajan. Johtaja on hyvällä tuulella ja antaa mummolle kyydin - ja vielä mummon tyttärelle luvan synnyttää lapsensa eliitin sairaalassa. 

Kolmannessa novellissa poika saa sähkeen, jonka mukaan hänen maaseudulla elämä äitinsä on kuolemassa. Poika haluaa lähteä näkemään äitinsä viimeisen kerran, mutta ei saa sisäistä matkustuslupaa. Hän onnistuu kuitenkin keplottelemaan itsensä junaan ja lähelle äitinsä kotikylää, mutta aivan taipaleensa viimeisillä virstoilla jää kiinni maaseudulla pellolla kyttääville poliiseille. Ensimmäisen luokan tapahtuma on näet tapahtumassa äidin kotiseudulla eikä kenenkään silloin parane pelloilla kävellä. 

Tätä kirjaa ei kannata jättää lukematta. Ei ainoastaan sisällön vuoksi vaan myös kaunokirjallisten ansioiden. Kirjan kieli ja tyyli tuovat mieleen kiinalaisen Ha Jinin varhaistuotannon, joka kertoo Maon Kiinan mielivaltaisuudesta ja köyhyydestä ja myös Korean sodan kauhuista Kiinan armeijan sotilainen näkökulmasta.