Törnin hurjat jääkärit / Esa Siren

Sota. Miehet metsässä. Ryssä hyökkää päälle. On kesä 1944, Suomi on alakynnessä. Lauri Törnin jääkärisakki seikkaileen Karjalassa ja yrittää epätoivoisesti torjua ylivoimaista vihollista. Mukana sakissa on myös tuleva tasavallan presidenttimme Mauno Koivisto.

Jatkosodasta ja sen loppuvaiheesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Tämän kirjan takakannen mukaan Siren on maamme johtavia kirjailijoita. Koska tykkään lukea sotakirjoja, erityisesti jatkosodasta kertovia, lainasin kirjan kirjastosta.

Pettymys oli kamala, Kirja ei todellakaan tee kunniaa sotakirjallisuudellemme. Mitä ilmeisemmin kirja perustuu suurelta osin tositapahtumiin. Siren pyrkii kuvaamaan sodan kauhuja, miesten välistä toveruutta ja luonnollisesti myös kuuluisan sotasankari-maanpetturi Lauri Törnin toimintaa ja luonnetta.

Kirja epäonnistuu täysin. Kirja on kokoelma satunnaisia taistelukohtauksia, joiden välissä miehet nukkuvat ja käyvät joskus saunassa. Jokaisessa kohtauksessa ryssä eli vanja tulee päälle ja suomalaiset tappavat konepistooleillaan heitä kuin hyttysiä, Silti ryssä vaan tulee.

Henkilöhahmot ovat suomalaisten puolelta paperinohuita, minkäänlaista sympatiaa herättämättömiä. Osa kuolee, osa haavoittuu, mutta lukija ei siitä liikutu. Kukaan hahmoista ei varsinaisesti tule eläväksi, lukijalle läheiseksi. Venäläiset ovat vielä ohuempia, heitä vaan on ja kuolee.
n
Toki sota varmasti oli vain joukko irrallisia taisteluita ja niiden välisiä siirtymisiä paikasta toiseen. Loputon noin kolmesta viiteen sivuun jatkuvien kohtausten vyöry vaan käy puuduttavaksi, kun kirjassa ei ole minkäänlaista juonta. Ja kun vielä suomalaiset ovat niin paljon ryssiä parempia, mutta saavat silti köniinsä.

Ei kannata tätä kirjaa lukea. Aivan loppuun en minä(kään) jaksanut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc