Erityiset - Olivier Nakachen ja Eric Toledanon elokuva
On tapana sanoa, että yhteiskunnan sivistystason näkee yhteiskunnan tavasta kohdella huonoimmassa asemassa olevia. Nakachen ja Tolenadon Hors Normes -elokuvan (suomeksi Erityiset) perusteella sivistyneenä pidetyn ranskalaisen, erityisesti pariisilaisen, yhteiskunnan sivistystason on heikko.
Elokuva kertoo nuorista ja nuorista aikuisista, jotka ovat erittäin pahasti autistisia tai muuten hankalia. He ovat niin hankalia, että heidän vanhempansa eivät pärjää heidän kanssaan. Myöskään yhteiskunnan viralliset hoitolaitokset (lastenkodit, sairaalat) eivät tule toimeen usein väkivaltaisten tai täysin itseensä sulkeutuneiden lasten ja nuorten kanssa.
Juutalainen poikamies Bruno tapasi erään tällaisen nuoren, otti hänet mukaan kesäleirilleen. Leiri sujui hyvin, sana Brunon pärjäämisestä kiiri ja Bruno ajautui perustamaan oman, yksityisen lastenkodin näille vaikeimmin hoidettaville, mutta silti niin vilpittömän ja välittömän liikuttaville ja rehellisille, nuorille. Brunon apuna on hänen muslimiystävänsä Malik. Avukseen Bruno ja Malik palkkaavat työttömiä nuoria, joille he antavat riittävän koulutuksen. Näin kaverukset auttavat monenlaisia nuoria.
Yhteiskunta ei kuitenkaan näe asiaa yhtä positiivisesti. Brunon lastenkodilla, joka on ihan normaalissa kerrostalossa ja joka siis häiritsee naapureita, ei ole virallista toimilupaa. Naapurit valittavat, kun yksi autistinen lapsi hakkaa kattoa 3 tunnin ajan. Viranomaiset eivät arvosta eivätkä hyväksy Brunon ja Malikin työntekijöitä, jotka kyllä hoitavat työnsä, mutta joilla on vain Brunon ja Malikin antama koulutus ja jotka siis ovat epäpäteviä. Työntekijöitä on myös liian vähän.
Samaan aikaan viralliset sairaalat ja lastenkodit työntävät Brunon hoidettavaksi yhä enemmän ja yhä hankalampia nuoria. Bruno joutuu välillä sijoittamaan autistisia nuoria hotelleihinkin, mikä vaarantaa Brunon lastenkodin talouden. Hankaluuksia siellä ja täällä.
Elokuvassa kulkee limittäin useita tarinoita. Elokuvaa kannattelee Brunon ja viranomaisten välinen jännite, joka loppua kohden kiristyy äärimmilleen. En kerro miten lopulta käy. Lapsiin liittyy useita tarinoita: eräs heistä pääsee taas kerran Brunon suhteiden avulla töihin, tällä kertaa pesukonekorjaamoon, mikä on hänen unelmansa. Kaveri näet viettää kotona päivänsä katselemalla vanhoja pesukonemainoksia YouTubesta. Työ sujuu, mutta kaveri ihastuu työtoveriinsa eikä anna tälle rauhaa. Tällä kaverilla on myös tapana vetää RER-junassa hätäjarrusta, minkä vuoksi Bruno joutuu häntä usein järjestysmiesten hoteista hakemaan.
Brunon ystävät järjestävät hänelle treffejä, mutta ne yleensä päättyvät puhelimen soidessa. Joku Brunon hoidossa olevista on milloin kadonnut ja milloin tehnyt mitäkin. Brunon on lähdettävä pelastamaan tilanne.
Elokuva on todella taitavasti kirjoitettu ja ohjattu. Eri tarinat kulkevat toistensa lomassa, Brunon ja hänen lastenkotinsa historia selviää vähitellen, yhteiskunnan välinpitämättömyys ja sen vastavoimana Brunon ja hänen ystäviensä hyväntekeväisyys ja suurisydämisyys kirkastuvat kohti loppua. Katsoja on lopulta kyynelten vallassa, mutta ennen niitä nauraa monille uskomattomille sattumuksille.
Koko tarinan takana elää Pariisi, yhtenä suurena organismina, josta jokainen elokuvan henkilö näkee oman osansa, jotka eivät useinkaan kohtaa ja jotka ovat hyvin kaukana turistien ja keskiluokkaisten pariisilaisten näkemästä ja kokemasta Pariisista.
Erinomainen elokuva.
Elokuva kertoo nuorista ja nuorista aikuisista, jotka ovat erittäin pahasti autistisia tai muuten hankalia. He ovat niin hankalia, että heidän vanhempansa eivät pärjää heidän kanssaan. Myöskään yhteiskunnan viralliset hoitolaitokset (lastenkodit, sairaalat) eivät tule toimeen usein väkivaltaisten tai täysin itseensä sulkeutuneiden lasten ja nuorten kanssa.
 |
| Bruno ja Malik |
Juutalainen poikamies Bruno tapasi erään tällaisen nuoren, otti hänet mukaan kesäleirilleen. Leiri sujui hyvin, sana Brunon pärjäämisestä kiiri ja Bruno ajautui perustamaan oman, yksityisen lastenkodin näille vaikeimmin hoidettaville, mutta silti niin vilpittömän ja välittömän liikuttaville ja rehellisille, nuorille. Brunon apuna on hänen muslimiystävänsä Malik. Avukseen Bruno ja Malik palkkaavat työttömiä nuoria, joille he antavat riittävän koulutuksen. Näin kaverukset auttavat monenlaisia nuoria.
Yhteiskunta ei kuitenkaan näe asiaa yhtä positiivisesti. Brunon lastenkodilla, joka on ihan normaalissa kerrostalossa ja joka siis häiritsee naapureita, ei ole virallista toimilupaa. Naapurit valittavat, kun yksi autistinen lapsi hakkaa kattoa 3 tunnin ajan. Viranomaiset eivät arvosta eivätkä hyväksy Brunon ja Malikin työntekijöitä, jotka kyllä hoitavat työnsä, mutta joilla on vain Brunon ja Malikin antama koulutus ja jotka siis ovat epäpäteviä. Työntekijöitä on myös liian vähän.
Samaan aikaan viralliset sairaalat ja lastenkodit työntävät Brunon hoidettavaksi yhä enemmän ja yhä hankalampia nuoria. Bruno joutuu välillä sijoittamaan autistisia nuoria hotelleihinkin, mikä vaarantaa Brunon lastenkodin talouden. Hankaluuksia siellä ja täällä.
Elokuvassa kulkee limittäin useita tarinoita. Elokuvaa kannattelee Brunon ja viranomaisten välinen jännite, joka loppua kohden kiristyy äärimmilleen. En kerro miten lopulta käy. Lapsiin liittyy useita tarinoita: eräs heistä pääsee taas kerran Brunon suhteiden avulla töihin, tällä kertaa pesukonekorjaamoon, mikä on hänen unelmansa. Kaveri näet viettää kotona päivänsä katselemalla vanhoja pesukonemainoksia YouTubesta. Työ sujuu, mutta kaveri ihastuu työtoveriinsa eikä anna tälle rauhaa. Tällä kaverilla on myös tapana vetää RER-junassa hätäjarrusta, minkä vuoksi Bruno joutuu häntä usein järjestysmiesten hoteista hakemaan.
Brunon ystävät järjestävät hänelle treffejä, mutta ne yleensä päättyvät puhelimen soidessa. Joku Brunon hoidossa olevista on milloin kadonnut ja milloin tehnyt mitäkin. Brunon on lähdettävä pelastamaan tilanne.
Elokuva on todella taitavasti kirjoitettu ja ohjattu. Eri tarinat kulkevat toistensa lomassa, Brunon ja hänen lastenkotinsa historia selviää vähitellen, yhteiskunnan välinpitämättömyys ja sen vastavoimana Brunon ja hänen ystäviensä hyväntekeväisyys ja suurisydämisyys kirkastuvat kohti loppua. Katsoja on lopulta kyynelten vallassa, mutta ennen niitä nauraa monille uskomattomille sattumuksille.
Koko tarinan takana elää Pariisi, yhtenä suurena organismina, josta jokainen elokuvan henkilö näkee oman osansa, jotka eivät useinkaan kohtaa ja jotka ovat hyvin kaukana turistien ja keskiluokkaisten pariisilaisten näkemästä ja kokemasta Pariisista.
Erinomainen elokuva.
Kommentit