Koronapäiväkirja #1, perjantai 20.3.2020
Perjantai, 20. maaliskuuta 2020. Kolman virallinen päivä Suomeen julistettua poikkeustilaa. Kolman päivä siis siitä, kun eduskunta hyväksyi poikkeustilan valmiustilalain mukaisesti. Hallitus kyllä poikkeustilahan toimenpiteineen esitteli on jo maanantaina.
Itselleni oli jo viime viikolla selvää, että jotain suuria muutoksia, ehkäpä poikkeustila ja jopa ulkonaliikkumisrajoitteita, on tulossa. Siirryin itse "karanteenimaiseen" meininkiin jo viime viikon alussa. Rajoitin liikkumista julkisella liikenteellä, pesin käsiäni maanisesti (kuten yhä) ja tällä hetkellä viimeisen lounaan ulkona söin viime viikon torstaina 12.3.2020. Sen jälkeen olen syönyt kotona, pisin jakso kotilounastamista (sairausjaksoja lukuunottamatta) sitten lapsuuskodista muuttamisen jälkeen vuonna 1988. Hyvin outoa!
Rutiineita olemme kehitelleet. Käymme aamulla kävelyllä ennen aamiaista. Sirkku ryhtyy aamiaisen aikana etätöihin, minä luen Hesarin ja ryhdyn omiin puuhiini. Minullahan ei ole työpaikkaa tällä hetkellä, joten minun on itse keksittävä mitä teen. Tähän asti se on ollut hankalaa ja olen päätynyt sufffailemaan netissä ja somettamaan, mikä ei ole hyväksi. Kun näet lukee paljon pandemiaan liittyviä uutisia, kolumneja ja some-kommentteja, ahditus kasvaa ja verenpaine nousee. Siksi olen nyt päättänyt, että enää surffaa sohvalla - enkä muutenkaan lue uutisia päivän aikana. Mikään uutinen ei nyt ole niin kiirellinen, ettei se voisi odottaa 12 tuntia (aamusta iltaan). Vaikka kuinka paljon lukisin ja seuraisin uutisia, maailma ei siitä muutu mihinkään, mutta ahdistukseni kasvaa.
Itselleni oli jo viime viikolla selvää, että jotain suuria muutoksia, ehkäpä poikkeustila ja jopa ulkonaliikkumisrajoitteita, on tulossa. Siirryin itse "karanteenimaiseen" meininkiin jo viime viikon alussa. Rajoitin liikkumista julkisella liikenteellä, pesin käsiäni maanisesti (kuten yhä) ja tällä hetkellä viimeisen lounaan ulkona söin viime viikon torstaina 12.3.2020. Sen jälkeen olen syönyt kotona, pisin jakso kotilounastamista (sairausjaksoja lukuunottamatta) sitten lapsuuskodista muuttamisen jälkeen vuonna 1988. Hyvin outoa!
Rutiineita olemme kehitelleet. Käymme aamulla kävelyllä ennen aamiaista. Sirkku ryhtyy aamiaisen aikana etätöihin, minä luen Hesarin ja ryhdyn omiin puuhiini. Minullahan ei ole työpaikkaa tällä hetkellä, joten minun on itse keksittävä mitä teen. Tähän asti se on ollut hankalaa ja olen päätynyt sufffailemaan netissä ja somettamaan, mikä ei ole hyväksi. Kun näet lukee paljon pandemiaan liittyviä uutisia, kolumneja ja some-kommentteja, ahditus kasvaa ja verenpaine nousee. Siksi olen nyt päättänyt, että enää surffaa sohvalla - enkä muutenkaan lue uutisia päivän aikana. Mikään uutinen ei nyt ole niin kiirellinen, ettei se voisi odottaa 12 tuntia (aamusta iltaan). Vaikka kuinka paljon lukisin ja seuraisin uutisia, maailma ei siitä muutu mihinkään, mutta ahdistukseni kasvaa.
Seuraavat asiat sujuvat hyvin: syöminen, kokkaaminen, ulkoilu, surffaaminen, nukkuminen, kevään seuraaminen, päiväkirjan kirjoittaminen, puhelimessa puhuminen ystävien kanssa ja ihana yhteiselo Sirkun kanssa.
Seuraavat eivät suju: lukeminen, muun kuin päiväkirjan kirjoittaminen, rentoutuminen (leposyke +10 normaaliin verrattuna).
Seuraavia kaipaan: ystävät, ystävien kanssa kahvilassa ja baarissa notkuminen, ystävien halaaminen, aamiaiset kahvilassa, lounaat ravintolassa, matkojen suunnitteleminen, elokuvissa ja konserteissa käyminen, Kansalliskirjaston eteläsalin ylin parvi ja siellä lueskeleminen, päämäärätön matkustaminen metrolla ja varsinkin ratikalla, pullakahvit pyörälenkkien tauoilla, ja sanoinko jo, että ystävät.
 |
| Marjaniemen uimaranta aamulla |
Kommentit