Taistelulähetit – 1917 - Sam Mendesin elokuva
IMAX-teatteri ja sotaelokuva, jota mainostetaan yhdellä otolla kuvatuksi ja jonka budjetti oli likimain sama kuin eduskuntatalon remontin. Mikä voisi mennä pieleen?
Kahden tunnin jälkeen olin valmis toteamaan, että monikin asia voi mennä pieleen. Tai oikeastaan vain yksi: elokuvan tarina ei ole mielekäs, uskottava eikä mitään uutta ihmisyydestä tai mistään muusta merkittävästä opettava.
Elokuva kertoo kahdesta taistelulähetistä, jotka saavat tehtäväkseen viedä viestin ei-kenenkään-maan läpi joukoille, jotka ovat ryhtymässä hyökkäykseen, joka on tuomittu epäonnistumaan. Eletään ensimmäisen maailmansodan asemasotavaihetta, saksalaiset ovat vetäytyneet brittien rintaman edestä ja siirtyneet vähän taaemmas. Brittien tiedustelu saa selville, että saksalaiset ovat luoneet uudet asemat, joihin hyökkääminen olisi briteille tuhoisaa. Tiedustelu ei saa tätä viestiä hyökkäystä suunnittelevien tietoon, joten viestiä viemään laitetaan kaksi taistelulähettiä. Toisen heistä veli on hyökkäystä suunnittelevassa yksikössä, joten homma menee henkilökohtaiseksi.
Lähettikaverukset lähtevät matkaan keskellä päivää. He kulkevat rintamalinjojen läpi, näkevät mätäneviä ruumiita, joutuvat saksalaisten korsuihin, satuttavat itsensä piikkilangoissa. Noin matkan puolessa välissä toinen heistä haavoittuu kuolettavasti, mutta toinen jatkaa. Matkalle sattuu vielä putoavia lentokoneita, merkillinen tapaaminen nuoren äidin ja lapsen kanssa raunioituneen kaupungin syövereissä, pikajuoksua raunioiden läpi, putoaminen jokeen, vesiputouksen kautta suvantoon syöksyminen, konsertti metsässä ja aivan käsittämätön amok-juoksu brittien hyökkäävien joukkojen läpi. Lopussa tietenkin käy niin hyvin kuin voi käydä: perille päässyt lähetti tapaa kuolleen lähetin veljen ja kertoo hänelle miten hyvä mies kuollut veli oli.
Siinä kaikki. Ensimmäiset 25 minuuttia elokuva on jännittävä, pitkillä otoilla kuvatut kohtaukset jouksuhaudoissa vaikuttavia. Sitten elokuva alkaa toistaa itseään, muuttuu erillisiksi kohtauksiksi, joiden suurin merkitys tuntuu olevat kuvaamisen erinomaisuuden esittely. Kohtaukset eivät syvennä hahmoja, eivät kerro lisää sodasta. Elokuva alkaa vaikuttaa toisinnolta Taru sormusten herrasta, mutta ilman tarun tarunomaisuutta ja viisautta. Elokuvan ohjaaja on aiemmin ohjannut Bond-elokuvia, mikä näkyy selvästi kerronan sujuvuutena ja tyhjyytenä - ja henkilöiden yli-inhimillisenä kestävyytenä.
Kahden tunnin jälkeen poistuin elokuvasta hämmentyneenä. En ymmärtänyt mitä elokuva pyrki minulle kertomaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Visuaalisena teoksena elokuva kyllä kannattaa käydä IMAX-teatterissa katsomassa.
(*) CC BY 4.0, https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=63054993
 |
| Juliste (*) |
Elokuva kertoo kahdesta taistelulähetistä, jotka saavat tehtäväkseen viedä viestin ei-kenenkään-maan läpi joukoille, jotka ovat ryhtymässä hyökkäykseen, joka on tuomittu epäonnistumaan. Eletään ensimmäisen maailmansodan asemasotavaihetta, saksalaiset ovat vetäytyneet brittien rintaman edestä ja siirtyneet vähän taaemmas. Brittien tiedustelu saa selville, että saksalaiset ovat luoneet uudet asemat, joihin hyökkääminen olisi briteille tuhoisaa. Tiedustelu ei saa tätä viestiä hyökkäystä suunnittelevien tietoon, joten viestiä viemään laitetaan kaksi taistelulähettiä. Toisen heistä veli on hyökkäystä suunnittelevassa yksikössä, joten homma menee henkilökohtaiseksi.
Lähettikaverukset lähtevät matkaan keskellä päivää. He kulkevat rintamalinjojen läpi, näkevät mätäneviä ruumiita, joutuvat saksalaisten korsuihin, satuttavat itsensä piikkilangoissa. Noin matkan puolessa välissä toinen heistä haavoittuu kuolettavasti, mutta toinen jatkaa. Matkalle sattuu vielä putoavia lentokoneita, merkillinen tapaaminen nuoren äidin ja lapsen kanssa raunioituneen kaupungin syövereissä, pikajuoksua raunioiden läpi, putoaminen jokeen, vesiputouksen kautta suvantoon syöksyminen, konsertti metsässä ja aivan käsittämätön amok-juoksu brittien hyökkäävien joukkojen läpi. Lopussa tietenkin käy niin hyvin kuin voi käydä: perille päässyt lähetti tapaa kuolleen lähetin veljen ja kertoo hänelle miten hyvä mies kuollut veli oli.
Siinä kaikki. Ensimmäiset 25 minuuttia elokuva on jännittävä, pitkillä otoilla kuvatut kohtaukset jouksuhaudoissa vaikuttavia. Sitten elokuva alkaa toistaa itseään, muuttuu erillisiksi kohtauksiksi, joiden suurin merkitys tuntuu olevat kuvaamisen erinomaisuuden esittely. Kohtaukset eivät syvennä hahmoja, eivät kerro lisää sodasta. Elokuva alkaa vaikuttaa toisinnolta Taru sormusten herrasta, mutta ilman tarun tarunomaisuutta ja viisautta. Elokuvan ohjaaja on aiemmin ohjannut Bond-elokuvia, mikä näkyy selvästi kerronan sujuvuutena ja tyhjyytenä - ja henkilöiden yli-inhimillisenä kestävyytenä.
Kahden tunnin jälkeen poistuin elokuvasta hämmentyneenä. En ymmärtänyt mitä elokuva pyrki minulle kertomaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Visuaalisena teoksena elokuva kyllä kannattaa käydä IMAX-teatterissa katsomassa.
(*) CC BY 4.0, https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=63054993
Kommentit