Aisatieltä Aittatielle - Helsingin kadut 44 - 46


Katujen pyöräily aakkosjärjestyksessä jatkuu! Aivan fantastisen kaunis lauantai-ilta houkutteli pyöräilemään pidemmälle kuin alunperin oli aikeenani. Kaupunki oli kauneimmillaan, kesä on viimein saapunut täysin värein, lehdin ja tuoksuin. Uudet ylioppilaat juhlivat saavutuksiaan ja elämäänsä, tulevaisuuttaan ympäri kaupungin. Näin juhlivia niin Heurekan pihalla Vantaalla kuin Munkkiniemen puistotiellä ja Tokoinrannassa. Ajatukseni siirtyivät kauas menneeseen, 33 vuoden taakse, Tampereelle omiin juhliini. Aika kuluu, elämäni on ollut ja on hyvää.
Reittini 30.5.2020


Tänään vierailin kolmella kadulla. 



  1. Aisatie
  2. Aitiopaikka
  3. Aittatie 

Kadut olivat melkeinpä niin kaukana toisistaan kuin Helsingissä on mahdollista. Se ei haitannut, koska sain harjoitella suunnistamista ilman karttaa. En näet katso reittiä koskaan kartasta, katson ainoastaan seuraavan kadun sijainnin. Sitten yritän löytää mahdollisimman mukavan ja vähäliikenteisen ja suoran reitin perille, kertaakaan tarkistamatta suuntaan ennen kuin olen hyvin lähellä määränpäätäni. Kartasta (linkki) katson sitten miten hyvin olen onnistunut. Tänään mielestäni melko hyvin. 

Aisatie

Aisatie alkaa kehä kolmosen sisäpuolelta, sujahtaa kehän ali ja päättyy kehän ulkopuolella. Tie seuraa päärataa, joten tiellä on taloja vain länsireunalla. Talot ovat isoja puuverhoiltuja moniasuntoisia pienkerrostaloja. Paikka on aika meluisa radan ja kehätien vieressä. Kehän alla on joutomaata. Ei mitenkään viehättävä paikka, mutta varmasti hyvät liikenneyhteydet.

Aisatie ja junarata

Aisatie ja kehätie

Aitiopaikka

Seuraavaksi Vuosaareen. Matkalla kävin Vantaan puolella Heurekan pihassa (paljon nuoria juhlimassa), Kuusikossa ja palasin sitten kehän sisäpuolelle ja Jakomäen ja Mellunmäen kautta Vuosaareen. Löysin oikein mukavan, suoran ja vähäliikenteisen reitin. 

Aitiopaikka on pieni aukio uudella asuinalueella. Mitään aitiomaista aukiossa ei, onpahan vaan parkkipaikka. 

Aitiopaikka

Aittatie

Aittatielle Konalaan oli noin 20km matka Aitiopaikalta. Tänään en halunnut polkea kehä ykkösen laitaa, joten pyöräilin Viikin, Koskelantien ja Hakamäentien kautta keskuspuistoon ja sieltä sitten rantaradan baanaa Konalaan. Varsin miellyttävä reitti, ainoastaan Hakamäentien typerät shikaani ärsyttivät kuten aina. 

Aittatie on lyhyehkö umpikuja, joka päättyy puistoon. Tien varrella on muutamia pieniä kerrostaloja ja lukuisia varmaankin 1950-luvun omakotitaloja omenapuineen ja piharakennuksineen. Laitakaupungin meininkiä, varmaankin joskus aiemmin eläväisempää, nyt melko hiljaista. 

Aittatie


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc